Kari Tikan uusi ooppera kertoo elämän hauraudesta
Kari Tikan uusi oopera Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Se on sisäisesti jatkoa Tikan Luther-ooperalle. Yleisölle avoin kenraaliharjoitus on...
Myös ortodoksinen kirkko laskee äänestysikärajaa?
Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokoukselle on tehty aloite, että äänestysikärajaa seurakuntavaaleissa laskettaisi 18 ikävuodesta 16 vuoteen. Lisäksi tahdotaan mahdollistaa postitse äänestäminen. Ikärajan laskemista perustellaan muun...
Seurakunta hävisi vartiointikiistan markkinaoikeudessa
Kyse on Kajaanin seurakunnan talousjohtaja Toivo Sistosen mukaan hälytyslaitteiden kytkentämaksuista ja niiden pisteyttämisestä hankintapäätöstä tehtäessä....
Terrori-isku maksoi Norjan kirkolle 14 miljoona kruunua
Vårt Land -lehti. Summa koostuu henkilökunnan ja sijaisten palkoista, hallintokuluista, hautaustoimen lisäkustannuksista sekä kirkon työntekijöiden jälkihoidosta.
Laskelma kustannuksista tehtiin,...
Arkistolaitos ja kirkkohallitus eri linjoilla sukututkimuksesta
Kirkko ja kaupunki. Arkistolaitos sallii kirkonkirjojen omatoimisen tutkimisen valvotusti. Sen uudet lupakäytännöt astuvat voimaan syyskuun alussa.
Kirkko puolestaan on...
Facebookissa valitaan virtuaalipaaveja
Vatican Wars-nimisen pelin myötä pelaajat saavat valita virtuaalipaavin, joka voi joko uudistaa kirkkoa tai pitää tiukasti kiinni sen...
Brysselin merimieskirkko muuttaa uusiin tiloihin
Brysselin merimieskirkon pappila palvelee ulkosuomalaisia ja matkailijoita. Siellä on muun muassa sauna, kirjasto ja kahvila,...
TS: Turun Hääyössä yksi parisuhderukous
Turun Henrikinseurakunnan Hääyö-tapahtumaan lauantaiyönä osallistui Turun Sanomien mukaan yhteensä 40 pariskuntaa. Tilaisuudessa vihittiin 36 paria, siunattiin kolme avioliittoa ja pidettiin yksi rukoushetki parisuhteensa rekisteröineille.
Valtaosa...
KHO: Porvoon seurakuntayhtymä ei syyllistynyt sukupuolesta johtuvaan syrjintään
Korkein hallinto-oikeus on kumonnut Helsingin hallinto-oikeuden viime vuoden maaliskuussa tekemän päätöksen, jonka mukaan Porvoon seurakuntayhtymä syyllistyi sukupuolesta johtuvaan syrjintään valitessaan perheneuvojan virkaan miehen, eikä...
RV: Helluntailaiset ”karsivat opillista kirjavuutta”
Ristin Voitto uutisoi Suomen Helluntaikirkon hallituksen nimeämän asiantuntijaryhmän saaneen päätökseen liikkeen kasvatus- ja opetustyönperusteiksi tarkoitetun asiakirjan laatimisen. Se on suunnattu erityisesti seurakuntien vastuuhenkilöiden käyttöön. Tarkoituksena on...