Koti Jutut Sivu 247

Jutut

Yli 40 vuoden neuvottelujen tulos: Luterilais-ortodoksinen dialogikomissio suosittelee kreikankielisen alkutekstin mukaisia Nikean uskontunnustuksen käännöksiä ilman Filioque-lisäystä

Läntisissä kirkoissa Nikean uskontunnustuksessa sanotaan, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Itäinen kristikunta on kuitenkin aina vastustanut Filioque-lisäystä "ja Pojasta".

Kolumni: Teologia on julistuksen polttoainetta – ilman sitä meno tyssää pian ja poliittiset lisäaineet eivät auta

Maailman kaksi suurinta luterilaista kirkkoa ovat Etiopian ja Tansanian kirkot. Pohjoismaiden ja Saksan kirkkojen takana hengittää joukko muita etelän luterilaisia kirkkoja.

Järvenpään taidemuseon Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin näyttelyssä nähdään kukkivaa kesää ja kuullaan laineiden loisketta

Järnefeltin maalaukset tuovat vuodenajan vaihtelut ja luonnon yksityiskohdat lähelle. Kuvatessaan neljää vuodenaikaa Järnefelt piti taiteellisen suorituksen herkkyyttä tärkeänä.

Loviisan rauhanfoorumi koolle lauantaina: Uskonnot, oikeudenmukaisuus ja rauha

Loviisan perinteikäs rauhanfoorumi kokoontuu jälleen kerran lauantaina 3. elokuuta Loviisassa.

Tällä viikolla sattuvasti sanovat uuskeksinnöistä, kännykkäkiellosta ja teknologian vaaroista Julia Angelma, Jouni Ovaska ja Perttu Pölönen

– On kieroutunutta, että asioista, joita on vuosikymmenten ajan pidetty terveen järjen käyttönä, tulee äkkiä jotenkin uusi keksintö.

Viikon kirja: Sota vailla loppua

Kaarnassa sisarusten äiti, talvisodan aikana leskeksi jäänyt Laina, joutui partisaanien iskun kohteeksi, mutta ei ole pystynyt puhumaan tapahtumista kenellekään.

Varhaiskirkossa oli moninaisia käytäntöjä ehtoollisaineiden suhteen – ehtoolliselta yli jääneiden siunattujen ehtoollisaineiden käsittely vaihtelee eri kirkkokunnissa

Ehtoollisaineiden jälkikäsittely ei ollut selkeää myöskään varhaisessa kirkossa. Päinvastoin varhainen kirkko on täynnä mitä erilaisimpia käytänteitä ja legendoja.

Rautjärven uuden kirkon varainkeruu vastatuulessa – Poliisihallituksen näkemyksen mukaan keräyslupaa ei voida myöntää kirkon rakentamiseen

Rautjärven kotiseutuyhdistys on saanut poliisihallitukselta kielteisen vastauksen anomukseensa varojen keräämiseksi uutta kirkkoa varten. Asian käsittely jatkuu kuulemismenettelynä.

Lukijalta: Omituinen piispallinen kannanotto – meidät konservatiivikristityt on suomalaisessa yhteiskunnassa jätetty todella yksin

Tapa, jolla Leonardo da Vincin Pyhää Ehtoollista esittävää maalausta käytettiin Pariisin olympialaisten avajaisissa, on herättänyt maailmalla surua ja suuttumusta.

Suomen ensimmäinen Äiti Amman keskus Leppävirralla laajentaa toimintaansa – keskeinen ero Jeesuksen merkityksessä ja pelastumisessa

"Jumala on täydellisen rakkauden esikuva. Jeesus toteutti käytännössä sitä rakkautta ja osoitti sen kuuluvan kaikille. Äiti Amma kykenee samalla tavalla osoittamaan myötätuntoa ja antamaan itsestään toisille jatkuvasti."