Koti Jutut Sivu 1949

Jutut

STT: Jalovaara peittosi arkkipiispan tuloissa

STT:n mukaan vuonna 2012 uskonnollisista johtajista tienasi eniten arkkipiispa Kari Mäkinen. Hänen ansiotulonsa olivat viime vuonna 121 000 euroa. Luterilaisen kirkon piispojen ansiotulot liikkuivat noin...

Turussa luovutaan useasta seurakuntakodista

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on tehnyt periaatepäätöksen, jonka perusteella lähdetään neuvottelemaan seitsemän seurakuntatilan, lähinnä seurakuntakodin myynnistä tai vuokrauksesta. Kiinteistötoimisto jatkaa valtuuston luvalla neuvotteluja ja...

Kansanedustaja vaatii sharian tuomitsemista

Euroopan neuvoston kunta- ja alueparlamentin kokoukseen tällä viikolla osallistunut kansanedustaja ja perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja Juho Eerola vaatii kaikkia kansanedustajia tuomitsemaan islamilaisen sharia-lain sekä pyrkimykset...

Agnostikkoiltoja koskeva oikaisuvaatimus hylättiin

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli hylkäsi agnostikkoiltoja koskevaan päätökseen tehdyn oikaisuvaatimuksen. Ratkaisu asiassa annettiin 31.10.2013 yksimielisesti. Oikaisuvaatimus kohdistui pääasiassa kysymykseen, ovatko illoissa esitetyt näkemykset...

Paavi maailman neljänneksi vaikutusvaltaisin ihminen

Talouslehti Forbes on jälleen listannut maailman vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Listalla neljäntenä ja ainoana kirkollisena vaikuttajana on paavi Franciscus. Forbes kuvailee paavi Franciscuksen tuoneen maailmaan suurimpaan...

Luottamushenkilöt: Kirkko rahoittaa syrjiviä järjestöjä

Vantaalaiset seurakunnan luottamushenkilöt Johanna Korhonen, Sari Roman-Lagerspetz ja Eve Rämö hämmästelevät summia, joilla seurakunnat rahoittavat ”asenteiltaan kyseenalaisten lähetysjärjestöjen toimintaa”. He lähettivät asiasta mediatiedotteen, joka...

SRK:n johto pitäisi vaihtaa

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kriisi väritti uskontojen riskejä käsittelevää seminaaria Helsingissä Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Lääkkeiksi tarjottiin johtajien vaihtamista ja jokaisen oikeutta omaan tarinaansa, kertovat Esse ja Kirkko ja...

Toivo Kuula ja virret

Virsikirjassamme on useita virsiä, jotka lauletaan samalla sävelmällä. Esimerkiksi virsiin 196 On Herran temppelissä, 574 On kaunis synnyinmaamme ja 629 Oi riemun rikkautta on...

Hiljaisuudessa

Hiljaisuutta ei ole helppo löytää. Joka paikassa kuuluu ääniä ja melua. Vaikka laittaisi radion, television ja kaikki viihdelaitteet kiinni, naapurin koira saattaa ulvoa yksinäisyyttään,...

Laivoja

Tiedätkö mikä on maailman kuuluisin laiva? Se on noin 100 vuotta sitten rakennettu Titanic, joka törmäsi jäävuoreen ja upposi melkein neljän kilometrin syvyyteen 1500...