Koti Jutut Sivu 1948

Jutut

”Sain Luojalta musiikin lahjan”

Kuka olet ja miltä paikkakunnalta? Millaisessa luottamustehtävässä palvelet? Nimeni on Elina Lehtomäki. Asun maaseutukylässä, joka kuuluu...

Pohjoismaiden kirkoilla on yhteensä yli 50 000 työntekijää

Pohjoismaiden kirkkojen tarkkaa yhteenlaskettua työntekijämäärää ei tiedä kukaan. Suomen, Ruotsin ja Norjan kirkoilla oli vuonna 2012 yhteensä 49123 työntekijää. Tanskan ja Islannin kirkoilla ei...

Jonas Lagus muotoili uskon mallia

2000-luvulla on entistä harvinaisempaa, että 1800-luvun suomalaisista herätysliikevaikuttajista tehdään systemaattisteologisia väitöskirjoja. Jämijärven kirkkoherra Jorma Pitkänen ei piitannut trendeistä, vaan tutki keväällä Itä-Suomen yliopiston julkaisusarjassa...

”Vapaus oli työni suurin siunaus ja kirous”

Milloin jäit eläkkeelle? Kuinka pitkä oli työrupeamasi seurakunnan palveluksessa? Millaisia töitä teit? Jäin eläkkeelle Kuopion Alavan seurakunnan diakoniatyöntekijän virasta 1.4.2013. Tulin Alvalle töihin syksyllä 1988....

Analyysi: Presidentistä on tullut kansakunnan viisas

Puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio kiinnitti tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuheessa huomiota erityisesti siihen, että presidentti korosti monessa kohtaa kuulemista ja kuuntelemista.  – Se sopii presidentin...

Vaatekoi – ulos kaapista

Luotuaan hyönteiset Jumala sai kuulla kunniansa. Nimittäin lajeja oli niin paljon ja kaikilla oli jotain kiitettävää, toivottavaa tai huomautettavaa luomisen järjestyksestä. Lisäksi evoluutio ekologisine...

Papiksi vai suntioksi? – Testaa mihin kirkon ammattiin sovit?

Oletko haaveillut seurakunnan työntekijäksi ryhtymisestä? Kotimaa Pron näytesivustolla voit tehdä asiaan kuuluvan testin ja saada selville, mikä homma sopii juuri sinulle? Tee testi täällä ...

Vuokko Ilolan blogikirjoitukset Kotimaa24:n luetuimpia

Kotimaa24:n vuoden kymmenestä luetuimmasta blogikirjoituksesta peräti kuusi on Vuokko Ilolan käsialaa. Ilola käsittelee kirjoituksissaan usein vanhoillislestadiolaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kymmentä suosituinta...

Savitaipale juhlii kirkkoaan kastepukunäyttelyllä

Savitaipaleen seurakunta juhlii 90-vuotiasta kirkkoaan järjestämällä kastenäyttelyn. Savitaipaleen seurakunnan lähetystyö ja lapsityö järjestävät näyttelyn Savitaipaleen seurakuntakodissa 12.-14.1.2014. Näyttelyä varten seurakuntalaiset ovat voineet...

Amiraaliperhonen – komea kosmopoliitti

Jumala loi kaikki kauniit päiväperhoset, suuret ja pienet. Kun kaikki oli valmista, hyönteistieteilijäenkeli huomautti, että oli muun pohjoinen kolkka, Suomi nimeltään, jossa ei ollut...