Koti Jutut Sivu 1782

Jutut

Kirkon eläkerahasto päivitti vastuullisen sijoittamisen ohjeensa

Kirkon eläkerahasto on päivittänyt vastuullisen sijoittamisen ohjeensa. Rahaston mukaan niiden avulla halutaan luoda käytännönläheiset suuntaviivat kirkon vastuulliselle sijoitustoiminnalle ja avata odotuksia omaisuudenhoitajille ja yrityksille. Eläkerahasto...

Kerimäen entiset seurakuntanuoret yhdistäneet sukupolvia jo 40 vuotta

Kerimäen kappeliseurakunnassa juhlitaan heinäkuussa 40-vuotiasta Seniorileiriä. Vapaaehtoisvoimin järjestetyt leirit alkoivat vuonna 1974 silloisessa Kerimäen seurakunnassa nuorten aikuisten ja perheellisten leirinä. Alusta asti Seniorileiri-nimellä kulkenut tapahtuma...

Tutkija: Boikottien mustamaalaaminen kertoo pelosta niiden tehoa kohtaan

Israelin siirtokuntahallintoa vastaan suunnattujen boikottikampanjoiden mustamaalaaminen kertoo pelosta niiden tehoa kohtaan, kirjoittaa politiikan tutkija Timo R. Stewart. Hän ottaa The Ulkopolitist -verkkolehden blogissa kantaa...

Piispa Askola HS:ssa: Kannatan kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista

Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola kannattaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin tähtäävää kansalaisaloitetta. Askola kommentoi asiaa Helsingin Sanomien haastattelussa tänään keskiviikkona. Hän on ollut asiasta myös eduskunnan lakivaliokunnan...

Seurakunnat tarttuneet heikosti mahdollisuuteen tarkastaa vapaaehtoisten rikostaustat

Seurakunnissa ei ole juurikaan käytetty mahdollisuutta selvittää alaikäisten parissa työskentelevien vapaaehtoisten rikostaustaa. Taustojen tarkastaminen tuli mahdolliseksi toukokuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä. ...

Seurakunnissa vain vähän vapaaehtoisia, joiden rikostaustan saisi selvittää

Seurakunnissa on vain vähän vapaaehtoisia, joiden rikostaustan voisi tarkistaa, kertoo Kirkkohallituksen nuorisotyön asiantuntija Pekka Tukeva. Uusi laki alaikäisten parissa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä astui voimaan...

Sudanilaisnainen pidätettiin uudelleen lentokentällä

Sudanissa jumalanpilkasta kuolemaan tuomittu Mariam Ibrahim on tuomion kumoamisen ja vapauttamisen jälkeen pidätetty uudelleen kuulusteluja varten. Asiasta ovat kertoneet monet kansainväliset tiedotusvälineet, muun muassa...

Lakivaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti keskiviikkoaamuna tasa-arvoisesta avioliittolaista hylkäämisen puolesta äänin 10–6. Avioliittolain hylkäämistä suosittelevan mietinnön puolesta äänestivät muun muassa Ylen mukaan kaikki valiokunnassa istuvat kristillisdemokraattien,...

Sateenkaarimessu televisioidaan ensimmäistä kertaa

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattu sateenkaarimessu televisioidaan ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan tämän viikon perjantaina. Helsingin Kallion kirkossa vietettävä jumalanpalvelus esitetään tv-jumalanpalveluksena sunnuntaina 29.6. kello 10. Messun televisioinnista...

Niinistö tapasi koptien paavin – tapaa myös Aleksandrian patriarkan

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja koptikristittyjen paavi Tawadros II tapasivat Mäntyniemessä maanantaina. Tasavallan presidentin kanslian mukaan Tawadros II ja Niinistö keskustelivat Egyptin tilanteesta sekä suomalaisten...