Koti Jutut Sivu 1768

Jutut

EVA: Ahneus on suomalaisille anteliaisuutta tyypillisempää

Suomalaiset määrittelevät itsensä työkeskeisiksi, todetaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportissa. Jopa 84 prosenttia kansasta pitää raportin mukaan suomalaisia ahkerina ja 77 prosenttia työtä arvostavina. Työkeskeisyys läpäisee...

Pentikäinen: Israelin rankaisemattomuus on purettava

Sokea tuki Israelille vain sen takia, että kyseessä on Israel, pitää saada loppumaan. Näin sanoi Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen Yleisradion ...

Juoksulähettiläät: Palestiinalaiset tarvitsevat liikkumavapauden

Betlehemissä on järjestetty jo kahtena keväänä Palestiinan maraton palestiinalaisten liikkumavapauden puolesta. Kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöjen organisoimassa juoksutapahtumassa on ollut molemmilla kerroilla mukana myös suomalaisia juoksijoita....

Tutkimus: Sosiaaliset siteet alentavat miesten itsemurhariskiä

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan esimerkiksi avioliiton ja uskonnollisen osallistumisen kautta syntyneet sosiaaliset siteet saattavat vähentää miesten itsemurhariskiä jopa puolella. Tuloksista uutisoi lääketieteellinen verkkojulkaisu Annals of...

Juoksulähettiläät: Palestiinalaiset tarvitsevat liikkumavapauden

Betlehemissä on järjestetty jo kahtena keväänä Palestiinan maraton palestiinalaisten liikkumavapauden puolesta. Kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöjen organisoimassa juoksutapahtumassa on ollut molemmilla kerroilla mukana myös suomalaisia juoksijoita....

Espanjalaismies rakentaa katedraalia kierrätysmateriaaleista

Toisen roska on toisen katedraali. Madridilainen Justo Martinez on käyttänyt viimeiset 50 vuotta elämästään rakentaakseen katedraalia omalla kustannuksellaan. Entinen maanviljelijä ryhtyi benediktiinimunkiksi, mutta joutui...

Partriarkka Kirill: Venäjä ei ole sotilaallinen uhka

Moskovan patriarkan Kirillin mukaan Venäjä ei ole sotilaallinen uhka kenellekään. – Suokoon Jumala, että ne, jotka eivät ymmärrä Venäjää, ymmärtävät sitä tänään. Suokoon Jumala,...

Kenttäpiispa rentoutuu linkoamalla hunajaa

Joukko kirkon eri alojen työntekijöitä kertoi Kotimaa Prolle, mikä auttaa heitä huuhtomaan työmurheet unohduksiin ja nauttimaan vapaista akkuja ladaten. Kenttäpiispa Pekka Särkiötä rentouttaa puuhailu kanojen...

Kenttäpiispa rentoutuu linkoamalla kesähunajaa

Osaatko rentoutua kesälomallasi? Joukko kirkon eri alojen työntekijöitä kertoo tässä jutussa, mikä auttaa heitä huuhtomaan työmurheet unohduksiin ja nauttimaan vapaista akkuja ladaten. Mehiläistenhoitoa, ratsastusnäytöksiä ja...

Paavi vaatii rauhaa Gazaan vain muutama kuukausi rauhanrukouksen jälkeen

Paavi Franciscus on soittanut Palestiinan presidentti Mahmoud Abbasille ja Israelin presidentti Shimon Perezille vaatiakseen rauhaa Gazaan. Paavi vetosi...