Valo ja kuvat elävöittävät tuomiokirkon
Lux Helsinki -valofestivaalin kaksi teosta herättävät uudenlaiseen eloon Helsingin tuomikirkon ja yhden sen tapuleista.
Teokset ovat vapaasti nähtävillä...
”Sielua varjeleva neuvo”
Helsingin piispa Irja Askola ehdotti uudenvuoden puheessaan, että tänä vuonna siirryttäisiin valittamisesta välittämiseen. Kotimaa24 piti Askolan ajatusta hyvänä ja kysyi gospelmuusikolta, Porvoon piispalta, diakonilta...
Väitös: Tšehoville yksilön suurin haaste on eettinen toiminta
Venäläisen kirjailijan Anton Tšehovin (1860–1904) tuotannosta nostetaan usein esille sen kuvaama pysähtynyt ajallisuus. Kuitenkin Tšehovin tuotannossa on voimakas edistysajattelun juonne, joka ilmenee eettisenä vaatimuksena...
Kerro kokemuksesi eduskunnasta ja kansanedustajista
Eduskuntaan ja kansanedustajiin liittyvää muistitietoa kerätään parhaillaan. Muistitiedon keruu Minun eduskuntani jatkuu 15. elokuuta 2016 asti.
Muistitiedon keruulla halutaan selvittää kansalaisten kokemuksia ja muistoja...
Raamattua käännetään uudelleen Namibiassa
Suomen lähetyshistorian suurmies ja pioneeri Martti Rautanen oli myös raamatunkääntäjä. Ambomaalla hänen käsissään valmistui muun muassa ndongankielinen Raamattu vuonna 1924.
Koska kieli muuttuu jatkuvasti, Raamattu...
Auschwitz kiinnosti ennätysyleisöä
Auschwitzin keskitysleiriin Puolassa kävi viime vuonna tutustumassa yli 1,7 miljoonaa vierailijaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys, kertoo Jerusalem Post.
Vuoden 2015 kävijämäärä ylitti reippaasti edellisen...
Tietäjien ja lähetystyön uhattu pyhäpäivä
Loppiainen on kirkon juhla ja yleinen vapaapäivä. Tulevaisuudessa se saattaa tosin olla palkaton vapaapäivä, mikäli hallituksen niin sanottu pakkolakipaketti toteutuu.
Joulunajan päättävää loppiaista vietetään 6....
Odinin sotureiden katupartiot hämmentävät
Joensuun seurakunnan kirkkoherra Petri Rask ei lämpene kotikaupunkinsa kaduilla partioinnin aloittaneelle Soldiers of Odin -järjestölle. Hänen mukaansa tällainen järjestäytyminen kuvastaa ihmisten harhautunutta pyrkimystä turvallisuudentunteen...
Tiernapojat turuksi ensiesitetään loppiaisena
Kui mää tykkään et sää olet yks tyränki?
Ole mun...
Taivas varjele! Kirkko päivystää MM-kisapaikoilla
Kirkko on ollut mukana tänään päättyvien nuorten jääkiekon MM-kisojen kisapaikalla liikuntatyönsä puitteissa.
Liikkuva seurakunta -hanke on päivystänyt tapaninpäivästä lähtien Helsingin Hartwall-areenalla, jossa suomen maajoukkue on...