Simo Peura: Omaan pelastukseen vaikuttaminen voi olla myös luterilaisuuden ongelma
Pohjoismaiden katolisten piispojen tuoreessa paimenkirjeessä todetaan, että ykseyspyrkimyksissä katolilaisten ja luterilaisten välillä ei saa väsyä. Piispa Simo Peura kommentoi kirjettä Kotimaa Prolle.
Pohjoismaiden katolisten piispojen...
Kirkon palvelukeskuksen johtajaksi Sami Savilaakso
Kirkon palvelukeskuksen (Kipa) johtajaksi on valittu KTM, DI Sami Savilaakso, kertoo Kirkon tiedotuskeskus tiedotteessaan. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa palvelupäällikkönä Talenom Auditissa ja...
Irja Askolalle Linnankoski-mitali
Helsingin piispa Irja Askola on saanut porvoolaisen Linnankoski-seuran muistomitalin, Helsingin hiippakunta kertoo tiedotteessaan. Mitali jaetaan vuosittain sellaiselle ihmiselle tai yhteisölle, jonka saavutukset tieteen, taiteen,...
Pääkirjoitus: Sosiaalinen media vahvistaa Aleppon kellojen kumua
Helsingin Kallion seurakunnan ajatus soittaa saattokelloja Syyrian Aleppon pommitusten uhrien muistoksi on kasvanut isoksi ilmiöksi Suomessa ja sen rajojen ulkopuolellakin.
Alun perin idean esitti viestintätoimisto...
Kirkon jakautuneisuus ei ole tullut Kuusamoon
Kuusamon kirkkoherran Taina Mannisen mukaan Suomen kirkkoa 2000-luvulla joissakin asioissa yhä enemmän vaivaava jakautuneisuus liberaalin ja konservatiivisen siiven välillä ei ole vielä tullut Kuusamoon.
Oikeastaan...
”Suntiot tarvitsisivat mielenterveyden ensiapukoulutusta”
Paras palkinto suntion työstä on se, kun asiat sujuvat. Lukemattomat, pienet konkreettiset yksityiskohdat on hoidettu ja tilaisuus etenee niin kuin sen kuuluu.
Kyse on...
Seurakunnan hoivamuusikko tuo musiikin laitoksiin
– Päivää. Minä olen Mimmi Laaksonen. Mikäs teidän nimi on?
Vartiokylän seurakunnan hoivamuusikko esittelee itsensä itähelsinkiläisen hoitokodin asukkaalle, joka ei oikein muista omaa nimeään. Hoitaja...
Kirkon tulevaisuuskomitea: Kirkko ei ole kriisissä, mutta sen on muututtava
Kirkko ei ole kriisissä, linjaa kirkon tulevaisuuskomitea mietinnössään. Vastikään julkaistusta mietinnöstä kertoo Kirkon tiedotuskeskus tiedotteessaan. Sen mukaan kirkko ei ole organisaationsa, hallintonsa tai taloutensa...
Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen
Kun Sibelius-Akatemiasta pari vuotta sitten otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostusta jatko-opintoihin, jotain loksahti kohdalleen Kannelmäen kanttorina työskentelevän Sirkku Rintamäen mielessä. Aika oli kypsä uudelle...
Mikkelin Halloween-suunnitelmat kuohuttavat – hautausmaakävely peruttiin
Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen Mikke ry:n ideoima ja järjestelemä Halloween-tapahtuma on saanut mikkeliläisten mielet kuohuksiin jo ennakkoon. Runsaan kielteisen palautteen vuoksi hautausmaakävelyt perutaan tapahtuman ohjelmasta....









