Kolmannen polven luottamushenkilö jännittää uuden avioliittolain seurauksia
Etelä-Savon maakunnassa sijaitsevan Hirvensalmen seurakunnan kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen Hetta Torpo, 55, on kokenut kirkollisvaikuttaja. Hänellä on kahdeksan vuoden tauon jälkeen menossa neljäs valtuustokausi....
Kommentti: Sisäinen syyttäjä vastustaa paastoa – siitä huolimatta kolme vinkkiä
Et sitten naurettavampaa paastonkohdetta keksinyt kuin makeiset! Ei se ole naurettava, ei yhtään sen enempää kuin mikään mukaan. No huh, huh. Ei ole sen...
Kysely: Porvoon hiippakunnan papit eivät luopuisi vihkioikeudesta
Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström on eri yhteyksissä esittänyt että kirkko voisi luopua vihkioikeudestaan uuden avioliittolain astuttua voimaan 1.3. Hiippakunnan papisto on ruotsinkielisten medioiden...
Essee: Ristus, Maaria ja Väinämöinen mahtuvat samoihin kansarunoihin
Kesällä 2016 ilmestyneessä Ukonvaaja-dokumenttielokuvassa rockmuusikko A. W. Yrjänä vaeltaa halki Suomen maisemien etsien omia kulttuurisia juuriaan luonnosta, muinaismuistoista sekä kansanperinteestä ja sen elävöittämisestä. Hän...
Kuopiossa esillä kuusitoista versiota Lutherista
Kuopion Alavan seurakunnassa juhlitaan reformaatiota ja oman seurakunnan 50-vuotista taivalta Luther-näyttelyllä. Kirkon alasalissa pääsi ensi kertaa eilen ihailemaan taiteilija Heikki Marilan kuuttatoista variaatiota Lutherista.
Kierrellessään...
Askola ja Vikström HS:ssa: Toivomme kärsivällisyyttä niiltä, jotka kokevat kirkon avioliittokannan e
Helsingin piispa Irja Askola Porvoon piispa Björn Vikström toivovat, että papit eivät hämmentäisi sateenkaariparien juhlapäivää kirkkopoliittisilla irtiotoilla. Askola ja Vikström kirjoittavat näkemyksistään Helsingin Sanomien...
Lahdessa Ristinkirkko avoinna MM-kisojen aikana
Hiihdon MM-kisojen ajan Lahden Ristinkirkko on auki joka päivä klo 10–22. Kirkossa pidetään myös kisahartauksia.
Koulutetut oppaat päivystävät kirkossa. Kirkossa voi tutustua Lahden kristillisen taideseuran...
Kaustisella pääsee ensi kesänä naimisiin moderneissa perinnehäissä
Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vietetään heinäkuussa 50. kerran. Juhlavuotta vietetään pitojen ja pitoperinteiden merkeissä. Loppuviikosta festareilla on luvassa modernit perinnehäät, joihin etsitään parhaillaan pariskuntia.
Festivaaliviikolla esitellään kolmen...
Luther oli myös DDR:n sankari – ainakin propagandan käsittelyssä
Saksan demokraattinen tasavalta, DDR, vietti Martti Lutherin 500-vuotisjuhlia 1980-luvulla ennennäkemättömän laajasti. Juhlallisuuksia oli vuosina 1980–1983 useita. DDR:n alueella sijaitsevat Lutherin muistopaikat kunnostettiin. Kaiken tämän...
Kalliala TS:ssä: Ratkaisu on kahden avioliittonäkemyksen rinnakkaiselo kirkossa
Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala kirjoittaa Turun Sanomien
kolumnissa uuden avioliittolain haasteista kirkolle. Hänen mukaansa ratkaisuin etsiminen ottaa aikaa.
”Minusta...