Ikivanha kivikirkko valittiin Lohjalla vuoden digitalisoitujaksi
Lohjan Pyhän Laurin kirkko palkittiin yllättävänä digitalisoitujana Lohjan kaupungin matkailugaalassa. 1400-luvulla rakennetun kivikirkon historiaan, veistoksiin, seinämaalauksiin ja kirkkoa ympäröivään hautausmaahan pääse tutustumaan mobiilisovelluksen ja...
Ihmisoikeusliitto vaatii kuntavaalien kampanjointia ilman rasismia
Ihmisoikeusliitto toimitti eilen keskiviikkona eduskuntapuolueille äänestäjien vetoomuksen rasismista vapaiden kuntavaalien puolesta. Kaikkiaan 3 664 ihmisen allekirjoittamassa vetoomuksessa vaaditaan, että kuntavaalit käytäisiin ilman rasistisia kirjoituksia, ilmaisuja...
Nuorisotyöntekijä: Erityisnuorisotyön asenne kuuluu jokaiselle kristitylle
Kirkon erityisnuorisotyö alkoi vuonna 1967 Helsingissä jengityönä. Nykyään kirkossa on noin sata erityisnuorisotyöntekijää. Yksi heistä on Oulun seurakuntayhtymän Anja Saukkomaa.
...
Armenian kirkon katolikos Karekin II vierailee Suomessa
Armenian apostolisen kirkon johtaja, katolikos Karekin II vierailee Suomessa ensi viikon alussa. Sunnuntaina alkavan vierailunsa aikana Karekin tapaa Helsingissä muun muassa arkkipiispa Kari Mäkisen...
Helsingin piispanvaalin ehdokasasettelu alkoi, Teemu Laajasalon paperit jätettiin heti
Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo, 42, on asetettu ehdokkaaksi Helsingin hiippakunnan piispanvaaliin. Valitsijayhdistys jätti vaaliasiakirjat tuomiokapituliin tänään 15.3., jolloin virallinen ehdokasasettelu alkoi.
Teemu Laajasalo...
Kirkon perheneuvonnan neuvottelupäivät alkavat tänään Tuusulassa
Kolmipäiväiset kirkon perheneuvonnan neuvottelupäivät alkavat tänään Gustavelundissa Tuusulassa. Päivien teemana on: Muuttuuko ihminen?
Tänään iltapäivällä neuvottelupäivillä puhuu elokuvaohjaaja Klaus Härö. Hänen aiheenaan on Ihminen kuvassa...
Suru, morsian, pääkallo? – Suomi äänestää itselleen kansallisperhosen
Suomi saa 100-vuotisjuhlansa kunniaksi kansallisperhosen, joka siltä vielä puuttuu. Kaikki suomalaiset voivat vaikuttaa valintaan.
Suomelle on jo aiemmin valittu äänestysten perusteella kansallislintu (laulujoutsen), -eläin (karhu),...
Professori kritisoi puuttumista turvapaikkapäätöksiin: ”Kirkko muuttumassa sosiaalipoliittiseksi lii
Lakimiesuutisten (2/17) kolumnissaan Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Heikki Halila ihmettelee kirkon ottamaa roolia turvapaikanhakijoiden käännyttämisessä hallinto-oikeuksien päätöksillä. Halila...
EU-tuomioistuin: Huivin kieltäminen työpaikalla on tietyissä tapauksissa sallittua
Työnantaja voi kieltää tietyissä tilanteissa työntekijäänsä pukeutumasta ”mihinkä tahansa poliittiseen, filosofiseen tai uskonnolliseen” vaatteeseen, kuten islamin mukaiseen huiviin. Näin linjasi Euroopan unionin tuomioistuin.
Asiasta kertoivat...
Kirkon Ulkomaanapu: Etelä-Sudaniin ja Somaliaan tarvitaan kiireesti hätäapua
Etelä-Sudanissa, Somaliassa ja Keniassa tarvitaan apua kuivuusalueilla, Kirkon Ulkomaanapu kertoo. Yhteensä noin 10 miljoonaa ihmistä tarvitsee hätäapuna vettä ja ruokaa. Somaliassa tilannetta pahentaa koleraepidemia....