Viisi yötä Irakissa – Emil Anton tutustui Irakin Kurdistanissa kristittyjen tilanteeseen ja avustustyöhön
Shiiat, kurdit ja jesidit asettuvat pohjoisessa vähitellen kristittyjen maille ja ajavat heidät ulos vanhoilta kotiseuduiltaan. Joku sanoi jopa, että tilanne on pahempi kuin Isisin aikana. Isisiä sentään kaikki vastustivat, nyt vastavoimat saavat toimia rauhassa.
Essee: Totta sekä maassa että taivaassa – myös uskontojournalismin on perustuttava faktoille
Uskontojournalismi on samanlaista kuin kaikki muukin journalismi, jolla on erityiskohde. Koska uskonto on monitahoisempi ilmiö kuin vaikkapa urheilu tai talous, on uskontojournalismissa erilaisia kerrostumia ja lähestymistapoja.
Pesisvanhemmuus on tuonut Lapuan tuomiorovasti Jussi Peräaholle mieluisia talkootehtäviä
Pesäpallo on saanut auton kilometrimittarin pyörimään tiheään tahtiin, sillä Peräaho kuljetti useita vuosia poikaansa pesäpallon parissa Vimpeliin ennen kuin tämä sai oman ajokortin.
– Kilometrejä on kertynyt viisinumeroinen määrä.
Kurikkalaissyntyinen Pentti Ala-Luopa: ”Katselen kotikirkkoani kauempaa”
"Kurikan kirkon sunnuntaimessussa papilla oli mukanaan kompassi. Kelttiläisessä rukouksessa kirkkokansa kääntyi vuoron perään eri ilmansuuntiin. Tämäkin on esimerkki voimallisesta, toiminnallisesta ja monipuolisesta toiminnasta. Se kuvaa seurakunnan uudistusmielisyyttä", Pentti Ala-Luopa sanoo.
Puberteetin aikakaudella tunteet ottivat vallan – Tunne on surkea kumppani, jos pitää tehdä vaikea ja kauaskantoinen päätös
Tunteet tapissa -kirjassaan Katleena Kortesuo antaa ripitystä myös suomalaiselle politiikalle. Emme ole vielä vajonneet USA:n poliittisen farssin tasolle, mutta eipä paljoa puutu.
Luonto puhuu: Sielu tarvitsee pöntön eli lintujen perhe-elämän tarkkailu on mielekästä puuhaa
Linnunpönttö pihapiirissä on merkki ihmisen ja luonnon välisestä yhteydestä. Kumpikin asuu talossaan lähellä toisiaan ja seurailee toistensa elämänmenoa.
Mysteerikuva: ketkä heittävät noppaa?
Kotimaan valokuva-arkistosta löytyy monta laatikollista kuvia, joista ei kunnolla käy ilmi keitä kuvassa on ja missä ja milloin se on otettu.
Vuoden liikunta-agentti Leena Ronkainen: ”Tanssiminen on hauskaa ja hikistä hommaa”
Gospel-latttarit on tanssia kristillisen lattarimusiikin tahtiin, hauskaa ja hikistä hommaa. Tunnin aluksi ja päätteeksi on hartaus. Monet kokevat tanssin syntinä, eikä omasta kehosta osata nauttia. Tavoitteena on tukea naiseutta.
Kappalainen Petri Kasari surauttelee Evallaan keskiaikaiset ja liturgiset vaatteet
Petri Kasarin ompeluharrastus sai alkunsa rakkaudesta historiaan. Keväällä 1995 hän lähti mukaan keskiajan elävöittäjien toimintaan. Pian selvisi, että mikäli hän halusi pukeutua keskiaikaisiin vaatteisiin,...
Taiteilija Heljä Liukko-Sundström on kuollut – Kotimaan haastattelussa hän kertoi Humppilan kirkon uusien teosten synnystä
Keramiikkataiteilija, professori Heljä Liukko-Sundström on kuollut 85-vuotiaana. Kotimaan haastattelussa helmikuussa 2023 hän kertoi Humppilan kirkkoon luomistaan teoksista.