Ihmiset

Laukon kartanon rouva Eva Törngren oli Elias Lönnrotin äidillinen suojelija

Nuori Elias Lönnrot saapui 200 vuotta sitten kotiopettajaksi Hämeen tarunhohtoisimpaan kartanoon Laukkoon. Suomen kansalliseepos sai aikanaan kartanossa alkunsa ja huhtikuussa 1849 myös loppunsa, kun Lönnrot päiväsi sen Laukossa ja omisti tärkeimmälle tukijalleen Laukon rouvalle Eva Törngrenille.

Popkanteletar Ida Elina: Olemme täällä vain lainassa toisillemme

Kanteletaiteilija Ida Elina valloittaa kuulijansa niin pophiteillä kuin hengellisillä sävelmillä. Vaikeudet ja menetykset ovat juurruttaneet lahjakkaan laulajan ja lauluntekijän Päivi Ida Elina Kujasen lujasti kiinni Kristus-kallioon.

Terapeutti-kirjailija Anja Snellman Vastaamon tietomurrosta: ”Me olemme toipujia kaikki”

Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron tuottamista traumoista selviäminen on ollut raskas prosessi varsinkin asiakkaille mutta myös terapeuteille, sanoo kirjailija-terapeutti Anja Snellman. Hän teki dokumenttipohjaisen romaanin rikosprosessista, josta kärsi Suomessa suurempi joukko ihmisiä kuin mistään rikoksesta aiemmin.

Munkki Simeon Mertanen: Enkeli on usein laskenut kätensä turvaksi olalleni

Munkki Simeon Mertanen kilvoittelee Helsingissä sijaitsevassa ortodoksisessa Stefanoskodissa. Elämän mutkaisella matkalla hän on oppinut, että meillä on armahtava Jumala. – Jumala on aina läsnä, mutta erityisesti silloin, kun elämässä menee oikein huonosti.

Sri Lanka on opettanut Mirja Kontiolle hetkessä elämistä ja kiitollisuutta

Jyväskyläläinen Mirja Kontio, 72, on hoitanut vapaaehtoisena srilankalaisten lasten hampaita jo yli kaksi vuosikymmentä. Lisäksi hän on ollut vaikuttamassa siihen, että tuhannet Sri Lankan lapset ovat saaneet suomalaisten avulla koulutusta. Yhteistyö buddhalaisten munkkien kanssa on ollut hedelmällistä.

Jouluyö ja maailman­kaikkeuden mysteeri

Miten joulupukkia armottomasti pelänneestä pikkupojasta tuli joulupukin ystävä? Jouluiltana Mauri Kunnas kokee nykyisin ihmeellistä yhteyttä menneisiin sukupolviin.

Joulu oli pyhä toivon juhla pakolaisleirilläkin

Vuoden pakolaiseksi valittu Sa Myer Oo vietti lapsuutensa pakolaisleirillä Thaimaassa. Elämä oli raskasta ja turvatonta. Suomeen kotiutunut Sa on nyt hyväksynyt taustansa ja haluaa kertoa siitä myös julkisesti rohkaistakseen muita. Kristillinen usko on kantanut ja tukenut vaikeissa hetkissä.

Teologi Johanna Mantere: Synnytyksessä minua kannateltiin

Johanna Mantereen vaikea synnytys sai hänet pohtimaan, miten lapsen tuomaan elämänmuutokseen voisi valmistautua paremmin. Vanhemmuuteensa hän on saanut voimaa ajatuksesta, että koko perhe on suuremman suojassa.

Maatilan sukupolvenvaihdoksesta voi tulla tragedia

Maatilan sukupolvenvaihdos voi olla henkisesti todella raskas. Kun Mikko ja Marjukka Kärjestä tuli pari Ahlmanin Maamies- ja emäntäkoulun toveripäivien jälkeen keväällä 1977, ei nuorilla ollut vielä aavistustakaan, millaisia vaiheita elämä toisi myöhemmin eteen Kärjen tilalla Lempäälässä.

Taiteilija on venttiili, joka purkaa ihmiskunnan paineet

Sielukas laulaja. Tinkimätön taide-elokuvantekijä. Ärhäkkä kulttuurikriitikko. Anna Eriksson on luonut taiteilijana nahkansa monta kertaa. Lapsena arkuus ja lukuisat muutot maailman toiselle puolen ja takaisin saivat hänet tuntemaan ulkopuolisuutta. Nykyisin hän kokee olevansa omaehtoisena elokuvantekijänä, puolisona ja äitinä siunattu. Jumalan olemassaolo on ollut hänelle aina itsestäänselvyys.