Kun erikoissairaanhoitaja Senni Sopanen katsoo miestään Matti Haraa alppiruusupuistossa, hän näkee vastauksen elämänmittaisiin rukouksiinsa. Avioliitto ei tuonut mukanaan ainoastaan rakkautta toiseen ihmiseen, vaan palautti samalla särkyneen luottamuksen Jumalaan.

Keväällä kaksi vuotta sitten kipinöi. Kesken tuolijumpan Helsingin Oulunkylän kuntoutussairaalassa erikoissairaanhoitaja Senni Sopanen, 98, seurasi, kuinka eräs asiakas nousi ylös tuolistaan, ojensi kännykkänsä fysioterapeutille ja pyysi soittamaan siitä musiikkia.

Ramona-valssi alkoi soida, ja entinen radiotoimittaja Matti Hara, 89, pyysi Sopasta tanssimaan kanssaan. Hara tiesi Sopasen olevan naimaton sairaanhoitaja, joka oli tehnyt elämäntyönsä Lastenklinikalla.

Sopanen ei ehtinyt edes hakea tanssikenkiään, kun pari jo keinui musiikin tahtiin. Sopanen tunsi miehen käden selällään, ja jokin liikahti syvällä.

– Mietin, kuka tämä mies oikein on, joka ilmestyi eteeni kuin tyhjästä, Sopanen muistelee.

Matti Hara tunnusti myöhemmin, että Sopasen elämänmyönteisyys oli hänelle pelastusrengas. Vaimonsa kuoleman jälkeen Hara ei enää osannut toivoa rakkautta. Senni Sopanen toi sen ja paljon muutakin.

Koti, uskonto ja isänmaa

Senni Sopanen varttui valkoisessa puutalossa Ruokolahden saaressa Saimaan syleilyssä. Saari oli suojaisa maailma, jossa sijaitsi pappila, lastenkoti ja vanhainkoti.

Vuonna 1937 Ruokolahdelle perustettiin pikkulottaosasto. Kymmenvuotias Senni ja hänen 12-vuotias sisarensa olivat ensimmäisten osastoon liittyneiden joukossa. Isänmaallisuus ei ollut heille aate, vaan luonnollinen osa arkea.

– Koulussa oli tuolloin hälinää siitä, että lähiaikoina saattaisi syttyä sota, Sopanen muistelee.

Aavistus kävi toteen. Sopanen eli nuoruusvuotensa sotien varjossa. Raskain menetys kohtasi perhettä kuitenkin kotona. Sennin viisivuotias pikkusisko Seija oli selvinnyt perheen mukana vaikeista evakkomatkoista, mutta hänen elämänsä päättyi tapaturmaisesti kodin pihapiirissä.

Naapurin kiviveistämön pihalle oli pinottu suuria halkolavereita, joista Seija otti tukea leikkiessään. Halot kaatuivat lapsen päälle, ja hän menehtyi välittömästi. Tragedia jätti Senni Sopaseen pysyvän jäljen ja opetti, kuinka hauras elämä on.

– Suru oli niin suuri, että koulunkäyntini keskeytyi pitkäksi aikaa. Sisko oli selvinnyt kaikista sodan vaaroista, mutta matka päättyi kodin pihapiiriin, Sopanen kertoo hiljaa.

Äidin opettamat iltarukoukset, iltaisin laulamat virret ja luottamus johdatukseen auttoivat nuorta Senniä eteenpäin.

– Äiti lauloi usein Sua kohti Herrani ja Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, Sopanen kertoo selaillen samalla vanhaa virsikirjaa, joka on täynnä merkintöjä.

Usko oli perheen elämässä läsnä vahvoina yhteisinä perinteinä.

– Isä vei meidät joulukirkkoon hevosen vetämässä reessä, jossa matkustimme viltteihin kääriytyneinä. Se oli juhlallinen matka. Heräsimme jo neljältä, sillä kirkkoon piti ehtiä kuudeksi.

”Lastenklinikka oli kuin iso koti. Arvo Ylppö kävi viikoittain eri osastoilla kysymässä, miten meillä menee.”

Modernin lastenhoidon eturintamassa

Senni Sopasen ammatillinen polku alkoi vuonna 1948 sairaanhoitajaopinnoilla. Valmistuttuaan hän pääsi töihin Helsingin Lastenklinikalle, joka oli suomalaisen lääketieteen ylpeys. Stenbäckinkadulle vuonna 1946 valmistunut sairaala oli Euroopan modernein, ja sitä johtivat alan legendat, arkkiatri Arvo Ylppö ja ylihoitaja Nanna Häll.

– Lastenklinikka oli kuin iso koti. Arvo Ylppö kävi viikoittain eri osastoilla kysymässä, miten meillä menee, ja Nanna Häll seurasi työtämme tarkasti joka lauantai. Ilmapiiri oli sydämellinen ja kodinomainen, Sopanen muistelee.

Sopasesta tuli Suomen merkittävin asiantuntija vastasyntyneiden lonkkavian eli lonkkaluksaation hoidossa. Kyseessä oli vaativa mekaaninen hoitoprosessi, jossa lapsen lonkkanivel oli saatava oikeaan asentoon ja tuettava lastalla välittömästi syntymän jälkeen.

Sopanen hallitsi asennon asettamisen niin hyvin, ettei siihen kukaan muu pystynyt, ja hän kiersi ympäri Suomea kouluttamassa hoitajia. Hän edisti myös perhekeskeistä hoitotyötä.

Elämäntyö pantiin merkille presidentinkansliassa asti, ja Sopanen sai siitä arvokkaan tunnustuksen, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein.

Vaikka Sopanen jäi eläkkeelle vuonna 1989, kutsumus ei sammunut. Hän muutti Tukholmaan ja jatkoi uraansa siellä vielä 15 vuotta. Kaikkiaan sairaanhoitajan työtä kertyi kunnioitettavat 50 vuotta.

Samaan aikaan kun nuori Senni Sopanen loi uraansa, Matti Hara joutui onnettomuuteen, joka muutti hänen elämänsä suunnan. Hara oli 21-vuotias lentäjän uralle valmistautuva lentoupseerioppilas, kun lentokone törmäsi häneen maankamaralla. Törmäys vei toimintakyvyn toisesta kädestä ja aiheutti hengenvaarallisia vaurioita sisäelimiin.

Vaikka lentäjän siivet murtuivat, Haran tahto ei. Hän kouluttautui radiotoimittajaksi ja teki alalla merkittävän 40 vuoden uran. Haran ääni tuli tutuksi koko kansalle.

Selviytyjät kohtasivat

Viime vuoden toukokuussa Sopasella ja Haralla oli treffit Helsingin Alppiruusupuistossa. Auringonvalo siivilöityi puiden läpi ja kukat kukkivat violetin sävyissä. Pari istui penkillä juomassa kahvia ja syömässä munkkeja. Ohikulkijat kysyivät leikillään häistä. Hara vastasi pilke silmäkulmassa: ”Ei ihan vielä”.

Kesäkuussa Hara ilmestyi Sennin ovelle yhdeksän punaisen ruusun kanssa ja ilmoitti: ”Nyt lähdetään!” Kukkakimppu jäi lavuaariin, kun pari ajoi taksilla Pasilaan sormusostoksille.

– Menin kuin virran mukana. Kaikki tuntui niin oikealta. Ihmettelen sitä edelleen, Sopanen kertoo.

Sormuksiin kaiverrettiin päivämäärä 4.6. kuin kunnianosoituksena puolustusvoimain lippujuhlalle.

Kirkonkellot soivat ja kynttilät paloivat Oulunkylän kuntoutussairaalan kappelissa parin astellessa alttarille Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.2025. Sopasella oli yllään kauniisti kirjailtu tuuterin kansallispuku. Sulhanen otti morsiamen kasvot käsiinsä ja antoi hellän suukon, joka sai koko juhlaväen liikuttumaan.

Hääjuhlassa vastavihitty vaimo kertoi kokemuksistaan pikkulottana ja pappi Mari Silin piti puheen kristillisen avioliiton merkityksestä.

Häämatkan pari teki Imatran kylpylään, ja sieltä matka jatkui Ruokolahden kirkkoon, jossa heidän liittonsa siunattiin uudelleen. Lapsuuden joulukirkon kirkkomaalla lepäävät Sopasen vanhemmat ja viisi sisarusta.

Kun Sopanen laski pienen valkoisen hääkimppunsa sukuhaudalle, suru ja ikävä purkautui kyyneleinä.

– Itkin ääneen. Suru sai jäädä haudalle. Tunsin, että tämä avioliitto on suuri Jumalan siunaus, Sopanen kuvailee herkistyneenä.

”Matti soittaa minulle päivittäin ja kertoo rakastavansa minua. En ole koskaan ennen kokenut näin.”

Arjen kumppanuutta

Arki Matti Haran kanssa on tuonut Sopasen elämään paljon hymyä. Vaikka Sopanen ja Hara asuvat virallisesti eri osoitteissa – mies Oulunkylän kuntoutussairaalassa ja vaimo omassa kodissaan – jokaisessa päivässä on hellyyttä.

– Matti soittaa minulle päivittäin ja kertoo rakastavansa minua. Tiedän, että se on totta, ja se tuntuu ihmeelliseltä. En ole koskaan ennen kokenut näin, Sopanen tunnustaa onnellinen hymy huulillaan.

”Hänellä on kaunis lauluääni. Kun Matti laulaa, tunnen palaavani kotiin.”

Hara vierailee säännöllisesti Sopasen luona yökylässä. Yhteiset hetket ovat molemmille viikon kohokohtia.

Koska Sopasen näkö on iän myötä heikentynyt, Hara on ottanut tehtäväkseen olla vaimonsa silmät. Hän lukee Sopaselle ääneen päivän uutiset, kirjeet ja muut tärkeät tekstit. Usein heidän välilleen kehkeytyy intohimoisia keskusteluja politiikasta ja muusta maailmanmenosta.

Joskus lukeminen vaihtuu lauluun, ja silloin tapahtuu jotain erityistä: Hara laulaa vaimolleen samoja virsiä ja lauluja, joita Sopasen äiti lauloi hänelle lapsena Ruokolahden valkoisessa puutalossa.

– Hänellä on kaunis lauluääni. Kun Matti laulaa, tunnen palaavani kotiin.

Rakkaus palautti luottamuksen

Senni Sopasen sisar ja läheisin ystävä Salme menehtyi 58-vuotiaana gynekologiseen syöpään hänen käsivarsilleen. Kuoleman hetkellä Sopanen katsoi äitiään, joka pysyi rauhallisena: hänellä oli horjumaton usko johdatukseen, vaikka menetyksen myötä Sennin luottamus murtui.

Vasta Haran kohtaaminen palautti kadonneen luottamuksen Jumalan hyvyyteen.

– Koimme molemmat, että meidät johdatettiin yhteen. Matin myötä elämääni palasi usko ja luottamus. Se on suuri siunaus, Sopanen sanoo hiljaa.

Teräsrouva urheilukentällä

Urheilu on ollut merkittävä osa Senni Sopasen elämää lapsesta lähtien. Teinityttönä hänet tunnettiin nopeasta juoksustaan pesäpallokentällä, vaikka lyöntivoimaa ei aina löytynyt.

Pikkulottana hän oppi suunnistamaan isän vanhan kompassin avulla. Suunnistus säilyi harrastuksena myös työikäisenä, ja hän osallistui säännöllisesti sairaalan henkilökunnan suunnistuskilpailuihin Espoon metsissä.

Varsinainen kilpaura alkoi kuitenkin vasta 78-vuotiaana, kun hän näki lehdessä ilmoituksen Eläintarhan kentällä järjestettävästä yleisurheilukoulusta. Helsingin Kisa-Veikot (HKV) järjesti yleisurheilukoulun aikuisille. HKV on tunnettu veteraaniurheilutoiminnastaan, mutta harva aloittaa siellä kahdeksankymmenen ikävuoden kynnyksellä.

– Sanoin itselleni ääneen, että tuonne minä menen! Koulu alkoi samana iltana kello 17. Otin auton ja lähdin, Sopanen muistelee.

Kentällä musiikki soi kovaa ja ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. Portilla vastassa ollut nuori, pitkä mies katsoi paksuun verryttelypukuun sonnustautunutta naista ja kysyi: ”Juoksetko sinä?”

– Vastasin juosseeni viimeksi vuonna 1948.

Tuliaisina kultamitaleita

Kun lähtölaukaus pamahti, 57 vuoden tauko pyyhkiytyi pois. Sopanen huomasi olevansa yhä nopea. Hänestä tuli Suomen Sporttiveteraanit Ry:n aktiivijäsen. Valmentaja Anna-Maija Kukka huomasi Sopasen poikkeukselliset lahjat ja kannusti häntä eteenpäin.

Kukan opastuksella Sopanen opetteli pituushypyn ja kuulantyönnön tekniikkaa, mutta suurin intohimo syttyi kolmiloikkaan. Lajia pidettiin vaativana, mutta se sopi Sopasen juoksuvoimaan. Seuraavana vuonna hän oli jo edustamassa Suomen aikuisurheiluliittoa kansainvälisillä areenoilla.

Harjoittelu vei hänet MM-kisoihin Ranskaan ja Sloveniaan. Kotiin tuomisina oli kultamitaleita ja Euroopan ennätyksiä 80-vuotiaiden sarjassa.

Uran huipentuma nähtiin Slovenian Ljubljanassa, missä Senni Sopanen voitti Euroopan mestaruuden ja teki 80-vuotiaiden sarjan Euroopan ennätyksen kolmiloikassa. Ensi kesänä hän aikoo jälleen juosta satasen. Ja hän aikoo juosta kovaa.

****

Haluatko tilata Askel-lehden? Soita asiakaspalveluun ja kysy parhaat tarjoukset! Puh. 040 – 546 3245.