Kirkolliskokouksen perustevaliokunta esittää merkittäviä kevennyksiä kummien lukumäärää koskevaaan sääntelyyn.
Valiokunnan mukaan kummien lisäämisen enimmäismäärän sääntelystä voitaisiin luopua kokonaan. Lisäksi kaste voitaisiin painavista syistä toimittaa myös silloin, kun kastettavalla ei ole yhtään kummia. Asiasta päättäisi kirkkoherra kastettavan lasten huoltajien tai kastettavan itsensä esityksestä.
Nykyään kastetulla on oltava vähintään yksi kummi. Kummin tulee olla kastettu ja konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen tai kuulua evankelis-luterilaisen kirkon kasteen hyväksyvään kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kasteen jälkeen kastetulle voidaan lisätä enintään kaksi kummia.
PERUSTEVALIOKUNTA OTTI asiaan kantaa mietinnössään, joka käsittelee kirkolliskokoukselle tehtyä aloitetta kummien lukumäärän sääntelystä luopumisesta. Kirkolliskokous lähetti asian perustevaliokunnalle viime keväänä.
Mietinnössä käydään läpi kummiuden historiaa ja todetaan, että kummiuteen on liittynyt eri aikoina erilaisia painotuksia. Kummin tehtäviin on kuulunut esimerkiksi toimiminen kasteen takaajana, todistajana ja kristillisenä kasvattajana.
Nykyään kummiuden sosiaalinen ulottuvuus on valiokunnan mukaan ”erittäin keskeinen”. Kastettavan lapsen vanhemmille kummiuden merkitys ihmissuhteen rakentajana voi näyttäytyä tärkeämpänä kuin kummiuden hengellinen merkitys. Niinpä valiokunta pitää tärkeänä, ettei kummiuden sisältöä hämärretä nimeämällä kummiksi henkilöitä, joilla ei ole todellista suhdetta kastettavaan.
Valiokunta toteaa tunnistavansa
kummiuden merkityksen
suomalaisessa kulttuurissa
ja pitää tärkeänä
sen vahvistamista.
Valiokunta toteaa tunnistavansa kummiuden merkityksen suomalaisessa kulttuurissa ja pitää tärkeänä sen vahvistamista. Yksi tapa vahvistaa kummiutta on valiokunnan mukaan mahdollistaa nykyistä useampien kummien nimeäminen. Kummien enimmäismäärän rajoittamiselle ei valiokunnan mukaan ole teologisia tai kirkon perinteestä nousevia painavia perusteita.
Samalla valiokunta toteaa pitävänsä tärkeänä kummin hengellistä roolia ja arvioi, että sitä tulisi vahvistaa.
Kummien vähimmäismäärän osalta valiokunta toteaa pitävänsä tärkeänä, ettei kukaan jää ilman kastetta siksi, ettei kummia löydy. Kasteen pätevyys ei riipu kummeista, ja niinpä valiokunta katsoo, että kaste voidaan toimittaa myös ilman kummeja. Päätöksen kasteen toimittamisesta ilman kummia tekisi tällöin kirkkoherra huoltajien tai kastettavan itsensä esityksestä.
Perustevaliokunta esittää kirkolliskokoukselle, että se antaisi kirkkohallitukselle tehtäväksi valmistella asiaa koskevan kirkkojärjestyksen muutoksen.
Valiokunnan mietintö tulee seuraavaksi kirkolliskokouksen käsittelyyn, joka tekee varsinaisen päätöksen asiasta. Kirkolliskokous on koolla Turussa tällä viikolla 2.11.–6.11.
Lue lisää kummiudesta ja asian käsittelystä kirkolliskokouksessa:
Voisiko lapsen kastaa ilman kummeja? Kirkolliskokous lähetti aloitteen perustevaliokuntaan
Kummeja on ollut alkukirkon ajoista asti – emeritusprofessori avaa kummiuden historiaa
Ilmoita asiavirheestä

