Kansanlähetys vaihtoi mottonsa – painopisteinä edelleen raamattuopetus, evankeliointi ja lähetys

”Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja.” Tämä oli Kansanlähetyksen missio sen perustamisesta viime lauantaihin sakka, siis 50 vuotta.

Lauantaina Kansanlähetyksen liittohallitus hyväksyi järjestön uuden strategian. Keskiössä on edelleen kolme vanhaa tuttua: raamattuopetus, evankeliointi ja lähetys.

Uusi visio kuuluu: ”Raamattu rakkaaksi ‒ evankeliumi kaikille”.

Strategian kanssa vuoden töitä paiskonut apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola nostaa lähes 130-sivuisesta dokumentista esille kaksi pointtia.

‒ Diakonia on sanoitettu mukaan missioon kristillisen todistuksen rinnalle ja puhumme tietoisesti hengellisestä kodista, emme jumalanpalvelusyhteisöistä. Olemme lähetysherätysliike.

Eikö Kansanlähetys perusta jumalanpalvelusyhteisöjä?

‒ Joissakin piireissä on jumalanpalvelusyhteisöjä, mutta emme korosta niitä identiteetissämme. Olemme monimuotoinen liike, ja piirien kohdalla on eroja. Millaiseksi yhteisöt muodostuvat, on prosessi. Olemme avoimia tekemään näissä yhteistyötä luterilaisten paikallisseurakuntien kanssa, omista lähtökohdistamme käsin.

Peltola painottaa, että Kansanlähetys tukee edelleen liikkeeseen kuuluvien identiteettiä evankelis-luterilaisten paikallisseurakuntien aktiivisina jäseninä. Toisaalta kotipaikkaa tarjotaan myös niille, jotka eivät teologisista syistä koe voivansa osallistua seurakuntansa messuun.

Ei pelkkää nuoruuden ihannointia elämänkokemustakin tarvitaan

Peltola toivoo, että yhden sukupolven liikkeenä syntynyt järjestö muovautuisi entistä vahvemmin kaikenikäisille sopivaksi.

‒ Kaikki viisaus ei asu kolmekymppisissä. On selvää, että ilman nuoria ei ole tulevaisuutta, mutta emme halua mennä mukaan nuoruuden ihannointiin. Tarvitaan myös elämänkokemusta.

Kansanlähetys on kirkon lähetysjärjestö, jolla on palkkalistoillaan 63 lähetystyöntekijää. Kotimaassa työntekijöitä on yhteensä noin sata. He työskentelevät keskustoimistolla ja Kansanlähetysopistossa Ryttylässä sekä piireissä.

Järjestö haluaa edelleen tehdä yhteistyötä kirkon ja seurakuntien kanssa, jos yhteistyö kelpaa konservatiivisesta raamatuntulkinnasta luopumatta.

Onko strategiassa otettu huomioon sitä vaihtoehtoa, että Kansanlähetys lakkaisi olemasta kirkon lähetysjärjestö?

‒ Emme lähde liikkeelle kirkkopoliittisesta agendasta, vaan haluamme vahvistaa liikkeemme elinvoimaa. Emme spekuloi tällaisella ajatuksella. Pidämme sopimuksesta kiinni omalta puoleltamme.

Merkittävimmän muutoksen uusi strategia tuo hänen mielestään työtapoihin.

‒ Nyt toimintaa ohjaa suunnitelmallisuus läpiajatellun mission kautta.

Kansanlähetyksen visio:

Raamattu rakkaaksi ‒ evankeliumi kaikille.

Kansanlähetyksen mission neljä jalkaa:

1. Luemme, opetamme ja noudatamme Jumalan sanaa.

2. Tarjoamme hengellisen kodin kaikille sukupolville.

3. Kohtaamme ihmiset heidän hengellisissä ja ajallisissa tarpeissaan.

4. Varustamme yhteisöt ja uskovat toimimaan evankeliumin ja lähetystyön puolesta.

Kansanlähetyksen arvot:

Uskollisuus

Perheystävällisyys

Palvelualttius

Laadukkuus

Läpinäkyvyys

Kuva: Danielle Miettinen

Lue myös:

”Kansanlähetysväki on istuttanut ja repinyt maasta” – Lähetysjärjestö täyttää tänään 50 vuotta

Mika Tuovinen: Kirkon lähetystyö uhkaa vaihtua kansainväliseen auttamiseen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKommentti: Piispan mukaan loma auttaa pois raiteilta
Seuraava artikkeliKoko kylä mukana operaatiossa – seurakuntakoti 
pelastettiin yhteisvoimin Kylmäkoskella

Ei näytettäviä viestejä