Pitkänlinjan muusikko ja lauluntekijä Jukka Salminen, 60, elää uutta vaihetta niin urallaan kuin henkilökohtaisestikin. Enää hän ei nouse lavalle hyväksyttääkseen itsensä muilla vaan kokeakseen läsnäoloa.
Lastenlaulujen rinnalle on tullut myös aikuisten lauluja. Elämänkaarikonsertit ovat laajentuneet parisuhdeiltoihin asti.
– Kymmenen vuoden prosessointi huipentui viitisen vuotta sitten pyhiinvaellukseen Santiago de Compostelassa. Siellä liikahti jotain isoa. Ydinkysymykseeni, saisinko jo olla minä, löytyi vastaus. Arkeeni tuli lepoa ja ymmärsin, että koko elämä on pyhiinvaellusta, Hämeenlinnassa asuva Salminen kuvailee matkaansa.
Vaikka Jukka Salminen on vuosikymmeniä kiertänyt seurakunnissa musisoimassa, oli hän silti yllättynyt laulunsa mukaan pääsystä virsikirjan lisävihkoon. Virsityöryhmän sihteeri otti yhteyttä.
– Sain Samuli Koivurannalta sähköpostin, jossa hän ilmoitti, että säveltämäni ja Anna-Mari Kaskisen sanoittama Rukous on silta, on nyt virallisesti virsi 931. Minulla ei ollut prosessiin osaa eikä arpaa, sain vain vastaanottaa myönteisen uutisen, muusikko hymyilee.
Alun perin Salminen on säveltänyt kappaleen 1990-luvulla Mukulamessua varten.
− Tein kappaleeseen kaksi eri sävellystä. Pianolla syntyi laulelmatyyppinen ja kitaralla rokahtavampi versio. Anna-Mari taisi olla kaukaa viisas, kun valitsi edellisen. Se on selvästi kestänyt hyvin aikaa. Vuosien varrella paljon lauletussa kappaleessa on sävelkulkuna populaarimusiikin puolelta tuttu laskeva basso.
Jukka Salminen kokee, että hänen suhteensa virsiin on seestynyt. Joskus Salmisen on tehnyt mieli repiä virsiä auki. Saksalainen gregoriaanissävyinen mahtipontisuus on tuntunut ärsyttävältä.
− Siinä on ollut mukana hieman muusikon uhoakin.
Nyt Salminen huomaa istuvansa yhä useammin Vanajan kirkon messussa ja veisaavansa sydämensä kyllyydestä juuri niitä ikivanhoja virsiä vuosisatojen takaa.
− Suorastaan lepään niissä. Kuinka monet kristityt sukupolvet ovatkaan veisanneet niitä ennen minua! On niin paljon sellaista, mitä emme näe. Muistammeko, että jumalanpalveluksessa veisaamme yhdessä kaikkien pyhien kanssa, myös poisnukkuneiden. Ajatuksesta syntyy gloriafiilis.
Pääsy osaksi virsitraditiota tuntuu Salmisesta lahjalta.
– Ehkä lapsenlapseni, jos aikanaan käyvät kirkossa, voivat huomata että kas, papan virsi!
Kuva: Jussi Häkkinen
Lue myös:
Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia
Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä
Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia
Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä
Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa
Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen
Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla