Laulaja-lauluntekijä Outi Terho, nykyinen Müller, oli 1980-luvun kirkkaimpia gospeltähtiä, jonka tuon ajan tuotantoa arvostetaan yhä Suomessa suuresti. Hän jatkaa musiikillista missiotaan pääosin Itävallassa.
Mitä kuuluu, Outi Müller?
– Oikein hyvää, kiitos! Olemme mieheni ja samalla parhaan ystäväni Leen kanssa suhteellisen terveitä, rakastuneita enemmän kuin koskaan ja evankelistan työstämme todella innoissamme. Asumme vuokralla söpön piparkakkutalon alakerrassa, jonka parvekkeelta ihailemme Slovenian rajavuoristoa.
– Vaikka olen jäänyt Itävallassa jo eläkkeelle, me keikkailemme yhä ja uusia biisejä syntyy. CD- ja vinyylilevyjämmekin menee kaupaksi. Anekdoottikirjastani Heittotähtihetkiä olen saanut innostavaa palautetta.
Esiinnyttekö ahkerasti?
– Häissä ja hautajaisissa laulamme usein, samoin yksityishenkilöiden järjestämissä juhlissa. Kiersimme menneinä vuosina paljon kouluissa ja vankiloissa. Kouluihin ei enää pääse
gospelilla. Pienimuotoisia gospel-konsertteja vankiloissa voi onneksi vielä pitää.
Miltä tuntui laulaa viime syksynä Tampereella Glow-festivaaleilla tuhansille gospelin ystäville?
– Oli upeaa tietää, että edessämme istui valtava määrä gospelkansaa, joiden kodeissa olemme saaneet yöpyä keikkareissuillamme kaikkina näinä vuosikymmeninä. Gospel-työ on yhteistyötä sanan varsinaisessa
merkityksessä.
– Oli kyllä ihme, että pystyin munuaisaltaan tulehduksen takia laulamaan kaikissa niissä kolmessa tilaisuudessa, kipujen takia melko lailla ilman palleaa tosin. Odotin, että olisin päässyt Glow’ssa tapaamaan vanhoja tuttuja, mutta lepäilin takahuoneessa kuumeessa kääriytyneenä ystävien takkeihin.
Olet sairastellut vakavasti vuosien saatossa. Miten voit?
– Kiitos Jumalalle, nyt voin tosi hyvin. 90-luvulla Albaniassa sain ruokamyrkytyksen ja laihduin 36-kiloiseksi. Olin sairaalassa puolitoista vuotta ja minulle tehtiin isoja leikkauksia. Tunsin silloin olevani lähempänä Jumalaa kuin koskaan – kuin sikiö Jeesuksen sylissä.
– Olen nyt liki seitsemänkymppisenä fyysisesti paremmassa kunnossa kuin kolmikymppisenä. Lee on saanut minut taas innostumaan urheilusta. Kesäisin kilometrikaupalla suppailua ja vesijuoksua vuoristojärvellä ja talvisin luistelua huimaavan upeilla laduilla. Varovainen kyllä pitää olla, etten saa taas suolisolmuja. Pidempi kroolaus järvessä ei ole viisasta.
Oletko kysellyt, miksi olet joutunut sairastamaan niin paljon?
– 1950-luvulla isäni oli kunnanlääkärinä Savossa, ja näin lapsena kauheita tapaukhsia, kun ihmisiä tuotiin verissä päin kotiimme. Se antoi jo silloin kotkaperspektiiviä omaan elämääni.
– Esimerkiksi psalmissa 73 on annettu valmis, lohduttava rukous näihin
kysymyksiin.
Ariel Neulaniemen Suomigospelin tarina -teoksen mukaan moni pitää Muukalaisuuden maja -levyäsi (1984) suomigospelin parhaimpana. Oliko se ykköstyösi ja mitkä ovat tuon ajan muut merkkipaalut?
– Silloin 80-luvulla oli upeaa olla mukana kaikilla muillakin seitsemällä albumilla. Olen enemmänkin sanoittaja. Tuon ajan lauluissani kuuluu sen nuoren, aika yksinäisen tytön elämäntuska ja se, miten Jumala nosti syvistä vesistä uusiin ulottuvuuksiin.
Olet esiintynyt pitkään lauluntekijä- ja kitaristi-miehesi Leen kanssa duona. Kaipaatko 80-luvun kulta-aikoja ison bändin ja huippumuusikoiden kanssa?
– Hyvät muistot ovat mielessä, mutta minulla ei ole rock-ääntä. Säröä ja käheyttä puuttuu. Ystäväni Heikki Silvennoinen sanoi usein studiossa, että ”avaa se suuri suusi ja karju!”
– Olen löytänyt oman ääneni, joka sopii meidän etnomeininkiseen folk-musiikkiimme. Kohtaamme keikoilla monia uushenkisiä ihmisiä, ja kirjoitan paljon lauluja juuri tuolle kohderyhmälle – oman menneisyyteni mausteilla.
Kuinka kiteytät gospel-sanomasi?
– Kun syntinen ihminen huomaa olevansa hengellisesti kuollut ja kykenemätön kohtaamaan Jumalan, Jeesus mahdollistaa Golgatan ristillä meille Jumalan lapseksi tulemisen.
Miten vuonna 1976 palavasti uskoon tulleen tamperelaistytön hengellisyys on muuttunut?
– Olen edelleen pohjimmiltaan se hippityttö, joka sai hengellisen kokemuksen ja putosi polvilleen Hämeenkadulla. Olin ennen sitä kokemusta henkeen ja vereen vannoutunut shamanisti. Synnyin uudesti. Sellaiset Jeesuksen kohtaamishetket ovat aina samaa ihmettä. Kaipaan yhä lähemmäs Raamatun Jeesusta.
Mikä on tavoitteesi hengellisessä työssä?
– Rukoilen, että Pyhä Henki antaa meille taitoa ja viisautta myötäelää niiden ihmisten kanssa, jotka meille on annettu tässä pienessä vuoristokylässä ja muuallakin. Haluan pysyä herkkänä kaiken sen suhteen, mitä
Jumala antaa, ja olla avoimin sydämin.
Miltä tulevaisuutesi taiteilijana näyttää?
– Leen kotistudio on lämpimänä. Julkaisimme juuri YouTubessa musiikkivideon En pelkää -biisistä. Muitakin on tulossa. Omaelämäkertani Vesiväritaivas on jo oikoluettu. Mietimme vielä sen julkaisutapaa. Jännittävää!
Lue myös:
”Maailmassa, mutta ei maailmasta” on ollut emerituspiispa Lennart Koskisen mottona jo kauan