Haluaisin kirjoittaa pääsiäisen riemusta. Siitä, kuinka valo voittaa kaiken pimeyden ja kuolema on vain varjo elämän ikuisessa kyljessä. Siitä, kuinka talven painon alta vähitellen ja vääjäämättä heräävä luontokin todistaa, että elämä on kuolemaa väkevämpi.

Joku minua silti jarruttaa. Olen lankalauantain lapsi, jäänyt pimeän ja valon väliin. Tuntuu, että aina kun edellisestä elämän iskusta selviää, tulee uusi. Pimeyksille ei näy loppua. Ja silti valo kajastaa. Toivo ei ole kadonnut. Riehakas riemu on kuitenkin jossain ulottumattomissani.

Haluaisin joskus kokea, miltä tuntuisi olla kuin Tove Janssonin muumikirjojen villiintynyt puutarha. ”Sadepilvet väistyivät hitaasti ja aurinko tuli esiin. Märkä puutarha höyrysi ja kimmelsi hänen ympärillään. Se oli vihreä ja huoleton. Kukaan ei ollut leikannut eikä siivonnut sitä kauhean pitkään aikaan. Puiden oksat taipuivat maahan saakka, pensaat kiipesivät puihin riehakkaan ylimielisinä, ja vihreyden halki solisivat purot, joita isoäiti oli aikoinaan kaivattanut.” (Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia)

Mikä alkuvoima ja huolettomuus! Mikä ilo! Suurin salaisuus sen taustalla taitaa olla vapaus. Puutarha on saanut rauhassa löytää oman kasvupotentiaalinsa. Sitä ei ole pakotettu ja leikattu tiettyyn muotoon. Se on saanut kasvaa jatkuvasti uutta luovan Luojan villeimpien visioiden saattelemana ja siunaamana.

Ja vihreyden halki solisivat isoäidin purot. Minustakin on tullut mummu. Uusi pieni ihminen on iso asia. Hän on väkevä toivon merkki tolkuttomassa maailmassa ja synnyttää ympärilleen aivan erityistä rakkautta. Sukupolvet vaihtuvat, mutta elämä jatkuu.

Ehkä lankalauantain lapsen osa ei lopulta ole huono. Pimeä ei vedä mustaan aukkoonsa eikä valo häikäise liikaa. Värisävyjen määrä on loputon. Voin aavistella pääsiäisen riemua, vaikken sitä täysin tavoita. Voin haaveilla huolettomasta vapaudesta, vaikka se ei koskaan tulisi omalla kohdallani todeksi.

Pääsiäisen sanoma on ikuinen ja samalla jokaiselle joka vuosi eri. Vapauteen Kristus vapautti meidät.

Lue myös:

”Ihmisyyden pimeys ei ole loppu, vaan kaiken kauniin alku” – Piispojen pääsiäis­tervehdykset valavat toivoa synkässä ajassa

Mikä ihmeen tikkutiistai ja kellokeskiviikko? – Arkistojutussa pääsiäisen tienoon päivät tulevat tutuiksi

Jumala puhuttelee Jyrki Koivistoa metsässä, ja sinne hän haluaa viedä myös seurakuntalaisia