”Kristuksen todelliset seuraajat eivät edistä röyhkeää imperialismia eivätkä ahdasta eturyhmäetiikkaa. Kristuksen askelissa he puolustavat sovintoa ja oikeudenmukaista rauhaa kaikkien kesken”, kirjoittaa Kuopion piispa Jari Jolkkonen pääsiäistervehdyksessään.
Hän toteaa, että viimeisen kuukauden aikana Lähi-idässä on käyty sotatoimia ainakin kahdentoista valtion alueella. Jo Vanha testamentti kertoo lukemattomista sodista samoilla alueilla. Toisaalta: profeetta Sakarja ennusti jo 510 eKr. että vielä tulee aika, jolloin Jumala lähettää Rauhanruhtinaan, joka ratsastaa vaatimattomalla aasilla.
”Tähän Sakarjan messiasennustukseen Jeesus liittyy aivan tietoisesti, kun hän ratsastaa palmusunnuntaina Jerusalemiin kaupungin itäportista. Liittymisellään profetiaan Jeesus lähettää yhä ajankohtaisen viestin: Minä olen profeettojen lupaama Rauhanruhtinas. Minulla on sanoma Jumalalta, joka on kaikkien kansojen Isä, ei yhden heimon sodanjumala. Minä olen tullut tuomaan rauhan ja sovinnon, en sotaa ja alistamista. Tämä sovitus on universaali, kaikille ihmisille kuuluva. Tämä rauha on ylikansallinen, kaikkia kansoja koskeva”, Jolkkonen kirjoittaa.
”Kuinka sovitus johtaisi myös sovintoon ihmisten kesken ja kansojen välillä?”
MYÖS OULUN piispa Jukka Keskitalo viittaa pääsiäistervehdyksessään eri puolilla maailmaa riehuviin sotiin. Hän kiinnittää huomiota siihen, että sovinnosta puhuvia on tästä huolimatta vähän. ”Sana sovitus liittyy läheisesti sanaan sovinto. Kumpikin näistä sanoista liittyy sopimiseen. Kristillinen teologia on halki aikojen pohtinut yhteyttä näiden sanojen välillä. Kuinka sovitus johtaisi myös sovintoon ihmisten kesken ja kansojen välillä? Sitä maailma ja tämäkin aika kaipaa”, Keskitalo kirjoittaa.
Hän toteaa, että sovinnon teko ei ole helppoa. Helppoa sen sijaan on siirtää katse pois omista virheistä ja nähdä muiden syyllisyys. Hän arvelee, että Oulun torilla tänä vuonna nähtävän Via Crucis -pääsiäisnäytelmän yksi pysäyttävimmistä kokemuksista saattaa olla se, kun ihminen seisoo itse mukana kansanjoukossa, joka huutaa: Ristiinnaulitse!
”On vaikeaa katsoa omaan itseen rehellisesti ja nähdä, että on itsekin mukana tuossa ihmiskunnan kuorossa, joka syyttää syntipukkia omasta ahdingostaan. Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa avaavat meille kuitenkin juuri siihen mahdollisuuden. Jumala kärsii itse meidän pahuutemme takia, mutta kestää sen ja sovittaa meidät itsensä kanssa”, Keskitalo kirjoittaa.
”Hyvä on maailman ensihetkistä lähtien ollut todellisuuden oletusarvo, ja sen voimasta pääsiäinen muistuttaa.”
ARKKIPIISPA Tapio Luoma pohtii tämän vuoden pääsiäistervehdyksessään hyvän ja pahan kamppailua. Se luo jännitteen, joka leimaa ihmiselämää, näkyy politiikassa ja valtioiden suhteissa sekä antaa juonen romaaneille ja elokuville.
”Pitkäperjantain tapahtumissa paha voittaa. Toivoa ja lähimmäisenrakkautta julistanut ja toteuttanut Jeesus Nasaretilainen kärsii ja kuolee väärien todisteiden takia. Hänen viestiään ei ole ymmärretty. Sen sijaan se on herättänyt kateutta ja pelkoa vallanpitäjissä. Golgatalla ristiinnaulitun Jeesuksen kuullaan vielä rukoilevan anteeksiantamusta pahantekijöilleen, mutta lopulta tuokin ääni vaikenee”, Luoma kirjoittaa.
Luoman mukaan Jeesuksen ylösnousemus osoittaa kuitenkin, että hyvä ja paha eivät ole tasavahvoja. Paha ei saa sanoa viimeistä sanaa.
”Se myös osoittaa, että ei edes synti voi tehdä tyhjäksi sitä, että Jumala loi kaiken alun pitäenkin hyväksi. Hyvä on maailman ensihetkistä lähtien ollut todellisuuden oletusarvo, ja sen voimasta pääsiäinen muistuttaa. Jeesuksen seuraajille pääsiäisen sanoma on aina merkinnyt toivoa, joka antaa voiman katsoa vaikeiden vaiheiden yli. Se on vahvistanut luottamusta siihen, että vaikka pilvet varjostaisivat tulevaisuutta, pilvien takana paistaa aurinko – ylösnousemuksen aurinko”, Luoma kirjoittaa.
”Se, mikä on ollut kuollutta, herää elämään, mikä on revitty rikki, parannetaan, ja mikä on eksynyt pimeään, pääsee valoon jälleen.”
ESPOON PIISPA Kaisamari Hintikka kirjoittaa tänä pääsiäisenä pimeydestä ja valosta. Maailmassa on juuri nyt niin paljon pimeyttä, että valoa on vaikea löytää. Siksi on Hintikan mukaan erityisen tärkeää ymmärtää, että pääsiäisen ytimessä on valon voitto pimeydestä ja elämän voitto kuolemasta.
Hintikka kirjoittaa, että pitkäperjantaina Jeesuksen ystävät ja seuraajat eivät menettäneet vain ystävää ja opettajaa vaan myös uskon ja toivon. Musertavan menetyksen keskellä edes tyhjä hauta ei ensin synnyttänyt heissä iloa, vaan hämmennystä ja pelkoa. Lopulta he kuitenkin kohtaavat ja tunnistavat ylösnousseen Mestarinsa.
”Jeesus ei ole kuollut. Hän elää! Tyhjän haudan äärellä maailma näyttäytyy uudenlaisena, aivan toisenlaisena. Kuoleman keskeltä avautuu uusi elämä, tulevaisuus ja toivo. Siksi tämän maailman pimeys ei ole lopullista pimeyttä. Sen keskellä loistaa pääsiäisaamun valo. Se, mikä on ollut kuollutta, herää elämään, mikä on revitty rikki, parannetaan, ja mikä on eksynyt pimeään, pääsee valoon jälleen. Elämä murtautuu lopullisesti esiin kuoleman vallan alta. Kristus on voittanut kuoleman – ei vain herätäkseen itse elämään, vaan lahjoittaakseen koko maailmalle uuden elämän”, Hintikka kirjoittaa.
”Meillä ei ole ylösnousseen Kristuksen lisäksi muuta Kuningasta, jolta voisimme odottaa oikeuden, rauhan ja vapauden tulevaisuutta.”
”IHMISKUNTA ON usein kunnioittanut enemmän voimaa kuin viisautta. Mutta silloin se on kunnioittanut lopulta enemmän tuhoa kuin totuutta”, kirjoittaa Tampereen piispa Matti Repo. Hän viittaa Jeesusta ristille vaatineeseen kansanjoukkoon ja toteaa, että se odotti messiasta, joka täyttäisi heidät oman voiman tunteella. Heille ei kelvannut Rauhanruhtinas, joka läpivalaisi langenneita ihmissydämiä jumalallisella totuudella.
”Ihmiskunnan historiassa turvautuminen suurvallan voimakkaaseen johtajaan mieluummin kuin Jumalan totuudelliseen johtoon on kerta toisensa jälkeen tuottanut vain raunioita”, Repo kirjoittaa.
Hän muistuttaa, että kristillisen uskon keskuksena on Kristus, Messias-Kuningas, Jumalan Poika, haudastaan ylösnoussut kuoleman voittaja, joka muuttaa ihmisiä sisältä päin. ”Hän on paljon enemmän kuin suurinkaan keisari, eikä meillä ole hänen ohelleen muuta Kuningasta, jolta voisimme odottaa oikeuden, rauhan ja vapauden tulevaisuutta”, Repo linjaa.
”Mikään haava ei ole Jumalalle liian syvä, vaan Hänen rakkautensa parantaa haavat ajan kanssa, hiljaa, arpi kerrallaan.”
MIKKELIN PIISPA Mari Parkkinen puhuu pääsiäsitervehdyksessään haavoista. Pitkäperjantaina kirkkojen alttareilla on viisi punaista ruusua, jotka kuvaavat Jeesuksen haavoja ristillä. ”Pääsiäisen sanoma ei pakene haavoja: Jeesus tunsi kaiken sen, mikä satuttaa ihmistä. Hänen haavansa kertovat, että kärsimys ei ole Jumalalle vierasta”, Parkkinen kirjoittaa.
Hänen mukaansa ihmisten sisällä olevat haavat kertovat kiirastorstain ja pitkäperjantain sanomaa petoksesta, menetyksistä, särkyneistä ihmissuhteista, epäonnistumisista, häpeästä ja taakoista, joita emme jaksaisi enää kantaa. Lisäksi koko maailma tuntuu olevan haavoilla ja kysyy samaa kuin yksilöt kipujensa keskellä: Miksi elämä satuttaa? Miksi Jumala ei ota haavoja pois?
Pääsiäisen vastaus ihmisen ja ihmiskunnan kipuun ja Parkkisen mukaan yllättävä: ”Jumala ei anna meille kokonaan uutta elämää, vaan Hän parantaa elämän, joka meillä on. Hän ei pyyhi pois historiaamme, vaan muuttaa sen vaikutuksen. Arpemme eivät katoa, mutta ne muuttuvat – merkiksi selviytymisestä.”
Jeesus ei hävennyt tai peitellyt haavojaan. Päin vastoin: opetuslapset tunnistivat hänet haavoista. Ne eivät olleet heikkouden vaan uuden elämän merkki.
”Pääsiäinen kertoo kivusta, mutta ennen kaikkea siitä, että kipujen jälkeen on elämä. Mikään haava ei ole Jumalalle liian syvä, vaan Hänen rakkautensa parantaa haavat ajan kanssa, hiljaa, arpi kerrallaan. Pitkäperjantain alttarilla olevat ruusut kuvaavat myös elämän kauneutta, pääsiäisaamun valo kertoo elämän voitosta, siitä, että ihmisyyden pimeys ei ole loppu, vaan kaiken kauniin alku”, Parkkinen kirjoittaa.
”Pääsiäinen muistuttaa: vaikka maailma näyttää joskus pimeältä, Jumalan valo ei sammu.”
LAPUAN PIISPA Matti Salomäki pohtii pääsiäistervehdyksessään, miten loputtomat sodat ja levottomuudet ympäri maailman ja toisaalta pääsiäisen sanoma siitä, että synnin, kuoleman ja pahan valta on kukistettu, voivat olla totta yhtä aikaa.
Salomäen mukaan Jumalan pelastustyöllä on oma aikataulunsa. Ristillä Kristus kantoi ihmiskunnan synnit ja voitti kuoleman vallan. Pääsiäisen aamuna alkoi pelastuksen ja toivon aika. Silti maailma ei ole vielä valmis. Pahalla on edelleen rajallinen vaikutusvaltansa, mutta sillä ei ole viimeistä sanaa.
”Kristuksen ylösnousemus julistaa, että valo ja elämä tulevat voittamaan. Pääsiäinen kutsuu meitä elämään tämän toivon varassa. Se kutsuu julistamaan hyvää sanomaa, auttamaan kärsiviä ja rakentamaan rauhaa levottomassa maailmassa. Jumalan valtakunta on jo tullut keskellemme, ja kerran se täyttää kaiken. Pääsiäinen muistuttaa: vaikka maailma näyttää joskus pimeältä, Jumalan valo ei sammu. Kristus on noussut kuolleista – ja siksi toivo elää!” Salomäki kirjoittaa.
”Tarvitsemme pääsiäisen valoa ja iloista sanomaa. Ei pakona todellisuudesta, vaan voimana pysyä paikallamme ja kohdata se.”
PORVOON PIISPA Bo-Göran Åstrand kertoo keskustelleensa nuorten kanssa peloista. Joitakin pelottavat sodat, toisia ilmastonmuutos. Joku kantaa huolta huonosti voivasta ystävästään ja moni siitä, kuinka tapa viestiä on sosiaalisessa mediassa niin kovaa ja ilkeää. Åstrandin mukaan kaikki kantavat mukanaan pelkoja, riippumatta iästä tai elämäntilanteesta. Tässä on myös jotakin lohdullista: emme ole yksin tunteidemme kanssa, olivatpa ne suuria tai pieniä.
”Myös Jeesuksen ystävät pelkäsivät. He yrittivät paeta kärsimystä, he piiloutuivat ja lukitsivat ovet. Ajan myötä he ymmärsivät, että kärsimys, vastoinkäymiset ja kuolema ovat osa elämää”, Åstrand kirjoittaa. Hän painottaa, että pelko ei katoa sillä, että yritämme lakaista sen syrjään. Jeesuksen sanat ”Älä pelkää!” eivät tarkoita, että pelko pitäisi kieltää, tai että meidän pitäisi olla vahvoja ja haavoittumattomia.
Åstrandin mukaan Jeesuksen opetuslapset saivat tyhjästä haudasta ja Jeesuksen sanoista rohkeutta mennä eteenpäin pelosta huolimatta. ”He oivalsivat, että rohkeus on sitä, että uskaltaa toimia, vaikka samalla tuntee pelkoa ja epävarmuutta.” Mekin voimme samaistua Jeesuksen ystäviin ja ajatella, että toivoa ja uusia mahdollisuuksia on aina, vaikka meitä pelottaa.
”Tarvitsemme pääsiäisen valoa ja iloista sanomaa. Ei pakona todellisuudesta, vaan voimana pysyä paikallamme ja kohdata se. Ylösnousemuksen valo loistaa myös meidän ajassamme – pelkojemme, huoliemme ja merkityksen ja rauhan kaipuumme ylle. Se on valo, joka loistaa kaikesta huolimatta. Pimeys ja pelko eivät saa viimeistä sanaa”, Åstrand kirjoittaa.
Lue myös arkistojuttu viime vuodelta:
Ilmoita asiavirheestä