Pietarsaarelainen Miragha Sediqi hankkii pääsiäiseksi kokonaisen lampaan ja kutsuu afgaanisukulaisensa koolle syömään ja juhlimaan. Pääsiäisenvietto on ensimmäisen polven kristityille yhdistelmä lähtömaan kulttuuria ja suomalaisia perinteitä. Afgaanikristityt uskaltavat vain harvoin kertoa uskostaan julkisesti. Sediqi toimii kuitenkin suutarin työnsä lisäksi raamatunopettajana televisiossa. – Jumala on rakkaus, siksi me seuraamme Jeesusta, hän kertoo.
Puhelimeen vastaa isällinen ääni ruotsalaisella aksentilla. Kyllä, haastattelu voidaan tehdä. Vastaus on lähes kirkkohistoriaa, sillä afgaanikristityt eivät ole aikaisemmin juuri tulleet julkisuuteen. Se on ollut liian vaarallista.
Vaikka elämä Talebanin hallitsemassa Afganistanissa on kääntyneille edelleen hengenvaarallista, diasporassa elävät ovat alkaneet tulla kaapista.
– Odotatko vähän, Sediqi pyytää ja laskee puhelimen pöydälle.
Pietarsaaren Prisman viereiseen suutarinliikkeeseen on tullut asiakas. Palvelu pelaa ruotsin, suomen ja darin kielen lisäksi tarvittaessa myös englanniksi ja venäjäksi. Tällä kertaa asiakas kuuluu olevan ruotsinkielinen.
Sovimme haastattelupaikaksi pääkaupunkiseudulla toimivan kristillisen mediatalon, sillä Miragha Sediqi matkustaa sinne joka tapauksessa kuvauksia varten. Hän opettaa parhaillaan Jaakobin kirjettä ohjelmassa, joka lähetetään Sat7-Pars-kanavalla. Kanava tavoittaa persiankielisiä eri puolilla maailmaa.
”Voisinpa opettaa niin, että ihmiset Talebanin hallitsemassa Afganistanissa saisivat toivoa.”
Naiset komennettiin kotiin
Raamattuopetusten kuvausten jälkeen keskustelu jatkuu studiolla.
– Voisinpa opettaa niin, että ihmiset Talebanin hallitsemassa Afganistanissa saisivat toivoa, Miragha Sediqi huokaa.
Pohjalaistuneen suutarin ajatukset kääntyvät usein hänen synnyinmaahansa. Sukulaisnaisten ja -tyttöjen elämä Kabulissa on vaikeaa. Naisten määrääminen pois julkisesta elämästä on romahduttanut monen talouden.
Jos perheessä ei ole töihin kykenevää miestä eikä sukulaisia auttamassa, kohtalona voi olla henkeä uhkaava nälkä ja kylmyys. YK:n mukaan yli kolmannes afgaaneista ei saa tänä talvena tarpeeksi ruokaa syödäkseen ja vakava aliravitsemus lisääntyy.
– Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Tyttöjen jättäminen ilman koulutusta ei lupaa hyvää. Rukoukseni on, että maahan saadaan rauha ja kristillinen kirkko saisi vihdoin vapauden toimia, Sediqi sanoo.
Nestoriolaiset sinnittelivät pitkään
Sediqi uskoo, että kristinuskolla on paljon annettavaa maalle, josta sitä on yritetty hävittää viimeistä ”vääräuskoista” myöten. Toisenlaisiakin aikoja on ollut.
Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina apostolit perustivat seurakuntia myös Keski-Aasiaan, ja idän nestoriolainen kirkko sinnitteli suunnilleen 1400-luvulle saakka.
Nykyisin maassa elävät muutamat sadat, ehkä tuhannet afgaanikristityt kokoontuvat pienissä ryhmissä erittäin salaa ja varovasti, jos ollenkaan. Siellä missä on internet, voi etsiä virtuaaliyhteyttä ja verkko-opetusta – jos uskaltaa.
Talebanilla ei ole näyttänyt olevan tarvetta säästää ketään, jonka se kokee vastustavan pyrkimyksiään.
Vaaroista huolimatta varsinkin koulutetut miehet ovat kiinnostuneita kristinuskosta. Sediqi opettaa heitä pienissä ryhmissä ja kehottaa lataamaan Raamatun verkosta jokaista tapaamiskertaa varten erikseen. Kokoontumisen jälkeen vaarallinen kirja poistetaan.
– Eräs opettaja on juuri vangittu. Mietin usein, mitä hänelle kuuluu.
Sediqi kertoo, että käynnissä on lobbaus sen puolesta, että kristinusko saisi virallisen vähemmistöuskonnon aseman. Kristittyjen määrän arvioiminen on hankalaa paitsi maan sisällä myös diasporassa elävien keskuudessa.
– Muutamia kymmeniä tuhansia, ehkä, Sediqi arvioi kaikkien afgaanikristittyjen yhteenlaskettua määrää.
Perjantaisin etsittiin totuutta
Luku on melkoinen, kun muistaa, että suuri enemmistö tästä joukosta on ensimmäisen polven kristittyjä. Sellaisia kuin Miragha Sediqi. Hänen syntymänsä aikaan maan sotaisassa historiassa oli kommunistien vuoro nitistää kaikki eri mieltä olevat.
Suuren perheen isä työskenteli Kabulissa ilmavoimien insinöörinä. Se oli hyvä pesti siihen asti, kun mujahideen-sissit kaatoivat kommunistihallinnon.
”Minun ja veljieni oli lähdettävä pakolaisiksi Iraniin. Olin silloin 20 vuotias.”
Maan tapana on ollut, että vallankumoukselliset tappavat, vangitsevat tai vähintään syrjäyttävät kaikki, jotka edustavat kumottua hallitusta ja sen ideologiaa. Kun mujahideenit tulivat, Miragha Sediqi toimi Kabulissa historianopettajana.
– Minun ja veljieni oli lähdettävä pakolaisiksi Iraniin. Olin silloin 20 vuotias.
Afgaanien asema Iranissa ei ole paljon parempi kuin kastittomien osa Intiassa. Veljesten oli tehtävä mitä työtä tahansa, eikä oloista sopinut mukista.
Afgaanilapsilla on Iranissa vaikeuksia päästä kouluun, ja Sediqi halusi tehdä asialle jotakin. Hän ryhtyi perustamaan lapsille jonkinlaista opinahjoa, mutta luvan saamisen edellytyksenä oli, että ohjelmaan kuuluisi myös uskonnonopetus.
Historianopettajan oli ryhdyttävä pänttäämään islamia saadakseen pätevyyden myös uskonnon opettamiseen. Perehtyminen aiheeseen sai hänet huomaamaan, että oikeaan oppiin oli sekoittunut kaikenlaisia kansanuskomuksia.
– Halusin puhdistaa islamia. En pitänyt siitä, että ihmiset kävivät pyhien miesten haudoilla rukoilemassa ja luottivat amulettien voimaan. Koin, että puhtaaseen uskoomme oli sekoittunut epäpyhiä aineksia muista uskonnoista.
Sediqi värväsi pikkuveljensä mukaan talkoisiin. Perjantai-iltaisin he kokoontuivat kodeissa keskustelemaan ja etsimään totuutta.
– Koska olin veljeksistä vanhin, minulla oli johtajan asema.
Kaikkia sukulaisia Sediqin pohdiskelu ei miellyttänyt, ja häntä ryhdyttiin pitämään vaarallisena. Teologinen päättely oli joidenkin mielestä haitallista nöyrälle uskolle. He sanoivat, että kunnon muslimille riitti profeetan ohjeiden mukainen elämä ja annettujen totuuksien kuuliainen vastaanottaminen.
– Minä kuitenkin koin, että keskustelumme johtivat kohti totuutta. Koskaan emme silti tuntuneet pääsevän perille siitä, kuka Jumala todella on.
Kirkkoon pääsy kielletty
Tietyömaalla Teheranissa työskennellessään Miragha Sediqi huomasi erään tieosuuden varrella kirkon. Hän kuvitteli, että se oli venäläinen ortodoksikirkko. Nuorena Neuvostoliitossa autonasentajaksi opiskellessaan hän oli oppinut venäjää, ja nyt hänen teki mieli käydä kokeilemassa venäjän taitojaan ja kysellä vähän, millaisesta Jumalasta kirkossa puhuttiin.
– Kirkko taisi kuitenkin olla armenialainen. Minua ei päästetty sisään. Iranissa on sellainen laki, että kristityt saavat pitää jumalanpalveluksiaan sillä ehdolla, etteivät he päästä mukaan muslimeita.
Kirkon ovi jäi kiinni ja ajatukset kääntyivät perhe-elämän velvollisuuksiin. Sediqi meni naimisiin serkkunsa kanssa, jota hän oli haaveillut vaimokseen jo kymmenen vuotta.
– Saimme kaksi tytärtä. Unelmani oli aina ollut, että lapseni saisivat hyvän koulutuksen, mutta Iranissa se ei ollut mahdollista.
Edessä oli salakuljettajilta ostettu matka kaikkine kauheuksineen, joiden jälkeen he päätyivät Ateenaan. Oudon länsimaisen elämän keskellä Sediqi näki kadulla äidinkielellään kirjoitetun kyltin: ”Uskon talo”. Hän koputti ovelle.
Tilaa vaikeille kysymyksille
Ovelle ilmestyi ystävällisen näköinen iranilainen mies.
– Hänen nimensä oli Shafagat. Kysyin, voisiko hän järjestää meille salakuljettajan, joka veisi meidät eteenpäin Ateenasta.
Shafagat naurahti ja selitti, että hänellä oli tarjolla jotakin aivan muuta kuin salakuljetusta. Vihdoinkin Sediqi oli löytänyt paikkaan, jossa ovi oli auki ja hänen kysymyksiään Jumalasta arvostettiin ja kuunneltiin.
Mieleen nousivat opiskeluajat Neuvostoliitossa. Hän oli tutustunut siellä salaiseen venäläiseen kristittyyn, joka oli kertonut hänelle Raamatusta ja Jeesuksesta.
Nyt hän kuuli Ateenassa asuvalta iranilaiselta samasta kirjasta ja sen tärkeimmästä henkilöstä.
– Kyselin paljon, ja Shafagat vastasi. Ihmettelin, miten hänellä voi olla vastaus kaikkeen. Sanoin, etten usko häntä, mutta halusin kuitenkin lainata hänen kirjaansa tutkiakseni asioita.
Shafagat neuvoi aloittamaan Uudesta testamentista. Miragha Sediqi ja hänen vaimonsa vaikuttuivat erityisesti Jeesuksen vertauksista.
– Meistä tuntui kuin olisimme saaneet sanoja, joita olimme etsineet.
”Kuulimme ensimmäistä kertaa ylistyslauluja omalla kielellämme, ja lapset halusivat laulaa niitä kotonakin.”
Lapset alkoivat laulaa
Raamatun lukeminen synnytti halun päästä kristittyjen yhteyteen. Ateenan persiankielisiä pakolaisia auttava keskus järjesti jumalanpalveluksia, rukoushetkiä, ruoka- ja vaatejakelua ja kreikankielen oppitunteja.
– Osallistuimme perheenä aivan kaikkeen. Kuulimme ensimmäistä kertaa ylistyslauluja omalla kielellämme, ja lapset halusivat laulaa niitä kotonakin, Miragha Sediqi muistelee.
Suurimman vaikutuksen teki anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen henki. Iranilaiset eivät halveksineet afgaaneja, vaan pyysivät jopa anteeksi heidän huonoa kohteluaan.
Kristillisen kasteen vastaanottaminen on vaikuttanut perheen kaikkeen elämään. Miragha Sediqi ryhtyi opiskelemaan teologiaa voidakseen opettaa maanmiehilleen Raamattua. Suomessa hän lähti mukaan perustamaan afgaanikristittyjen yhdistystä ja toimii nykyisin sen puheenjohtajana.
Pysyvän oleskeluluvan saatuaan Sediqi päätti tulla kaapista ja kertoa afgaaneille olevansa kristitty. Helppoa se ei ole ollut.
Hylkääminen pudotti masennukseen
Ensimmäiset reaktiot olivat rajuja. Sediqin perhe jätettiin yksin. Jotkut maanmiehet suuttuivat jopa siitä, että heidän lapsilleen opettaa äidinkieltä islamista luopunut mies.
Eristäminen oli niin raskasta, että se koetteli yhteisöllisessä kulttuurissa kasvaneiden pakolaisten mielenterveyttä.
– Kaksi vuotta koko perheemme oli masentunut. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Nykyisin suhteemme ovat kunnossa ja monet jopa uskoutuvat minulle.
Kodikkuutta elämään on tuonut myös jäsenyys Pietarsaaren baptistiseurakunnassa Betaniassa. Edessä oleva pääsiäisjuhla kokoaa seurakuntalaiset iloitsemaan yhdessä. Jos Miragha Sediqin pitäisi kertoa juhlan aihe hississä matkalla neljännestä kerroksesta ensimmäiseen, mitä hän sanoisi?
– Jeesus kuoli ristillä, koska Isä Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä niin paljon. Hän lähetti oman Poikansa, ettei kukaan, joka uskoo häneen, joutuisi kadotukseen. Tähän minä uskon.
Raamatunopettaja joutuu innostuksen valtaan, jossa kuuluu myös evankelistan ääni. Hän puhuu lempeästi, mutta odottaa, että kuulija ottaa kantaa.
Rakastamaan on opeteltava
Kääntyneitten kanssa ei yleensä olla rinnakkaisten totuuksien markkinoilla, ja myös Sediqin äänessä on apostoli Paavalilta tuttua päättäväisyyttä.
– Kun Jeesus oli noussut kuolleista, hän ilmestyi opetuslapsilleen. Yli viisisataa ihmistä näki hänet. Ihmiset katsoivat, kun hän nousi Isän oikealle puolelle taivaaseen, ja sieltä hän tulee takaisin. Tämä ei ole mielipide, tämä tapahtuu.
Puhe palaa kristinuskon toiseen suureen teemaan, siihen, joka pysäytti hänet Ateenassa.
– Jeesus kehottaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme, ja se on vaikeaa. Meidän kulttuurissamme ei anneta anteeksi. Jos joku tekee väärin minulle, minun pitää kostaa.
Sediqi kertoo, miten hän on ottanut Jeesuksen sanoista kiinni opetellessaan rakastamaan kaikkia ihmisiä Jeesuksen anteeksiantavalla rakkaudella. Toisaalta Vapahtaja on myös antanut rakkaudettomuuden anteeksi.
– Jumala on rakkaus, siksi me seuraamme Jeesusta. Hän teki kaiken minulle ennen kuin minä olin tehnyt mitään hänelle.
Mausteista pilahvia ja lammaskeittoa
Ensimmäisen sukupolven afgaanikristityillä on mielenkiintoinen tehtävä luoda omaan kulttuuriinsa sopivia kristillisiä perinteitä. Diasporassa eri puolilla maailmaa niihin otetaan tietenkin mukaan kunkin maan paikallisia tapoja.
Miragha Sediqin pääsiäisenvietto on tällainen yhdistelmä afgaanikulttuuria ja suomalaisia perinteitä. Juhlinta alkaa jumalanpalveluksella seurakunnassa. Iltapäivällä tullaan yhteen sukulaisten kanssa. Sediqin veljistä neljä asuu perheineen Suomessa, ja he ovat kaikki nykyisin kristittyjä.
– Ostamme Tampereelta kokonaisen lampaan ja teemme siitä afganistanilaisia ruokia, kabulipalauta ja shorbaa.
Ensin mainittu on lihaa, vihanneksia ja lämpimiä mausteita sisältävä riisiruoka, ja shorba tarkoittaa keittoa.
– Pääsiäinen on meille tärkeä juhla. Kaikki on kuitenkin uutta, ja joka vuosi opimme jotakin lisää.
Seurakunnassa oppii kieltä ja kulttuuria
Juhlan jälkeen jatkuu jälleen arki suutarina, raamatunopettajana ja yhdistyksen puheenjohtajana. Sediqi arvelee, että Suomessa elää pari tuhatta kristittyä afgaania, joista yhdistyksen toiminnan piirissä on noin viisisataa. Monissa suurissa kaupungeissa toimii paikallinen ryhmä.
– Annamme raamattukoulutusta ja rakennamme yhteyksiä suomalaisten paikallisseurakuntien kanssa.
Sediqin mielestä tavallinen suomalainen seurakunta on hyvä kasvupaikka. Se auttaa oppimaan kieltä ja juurtumaan uuteen kulttuuriin.
– Ja ymmärrys evankeliumista on täällä hyvin raamatullinen.
Tietenkin afgaanit haluavat kokoontua myös keskenään, ja tämän vuoksi yhdistys järjestää valtakunnallisia konferensseja.
Moni on vahvistunut uudessa identiteetissään, mutta toisenlaisiakin tarinoita kuulee.
– Jotkut maallistuvat tai juuttuvat puoleen väliin vanhan ja uuden välille. Tämä on vaikeaa varsinkin lapsille, jotka eivät pääse kasvamaan minkään yhteisön keskellä.
Avioliitot ovat oma lukunsa. Sediqi ei suosittele uskontojen välisiä naimakauppoja, mutta minkä teet, kun kristittyä puolisoa ei riitä kaikille. Kävisikö suomalainen vaimo?
– Kyllä! Pitää vain murtaa tabu, jonka mukaan afgaanilla on oltava puoliso omasta maasta.
Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 3/2026.
Lue myös:
Afganistan alistaa naiset orjan asemaan − Suomi voisi tehdä enemmän
Ilmoita asiavirheestä