Kirkkohallituksen asiantuntija Eeva Salo-Kopperin muumikasvattamossa syntyy virkaten hahmo toisensa perään. Muumit hän on löytänyt vasta äskettäin. Nyt hän myös lukee virkkaamisen ohessa Muumi-kirjoja hitaasti mietiskellen.
Virkkausinto syttyi vierailulla lankakauppaan. Mukaan läksi tarvikesetti ketunpoikasesta. Yli jääneestä langasta syntyi vielä toinenkin kettu. Kun sukulaislapset haltioituivat saamistaan lahjoista, hahmoja syntyi lopulta toistakymmentä.
Korona-aikaan Salo-Kopperi innostui juurileivistä ja koristeli niitä, yhden Pikku Myyllä. Se oli alkusykäys muumivirkkaukselle. Muumi-hahmoja saivat aluksi lähipiiriin syntyvät lapset. Pian lapsilta alkoi tulla omia hahmotoiveita.
– Se, että parivuotias halusi Mörön, yllätti. Samoin seuraava toive Haisulista, Salo-Kopperi myöntää.
Nyt eri hahmoja on jo kymmenkunta. Tekemistä odottavat Poliisimestari, Tuutikki sekä Tiuhti ja Viuhti niiden ”nenäongelman” ratkettua. Ohjeita ei aina löydy, välillä ne on luotava itse kuvan pohjalta.
MUUMI-SKENE ei Salo-Kopperia ole aiemmin kiinnostanut. Muun muassa piirretyt Muumi-sarjat ovat tuntuneet hitailta ja pitkäveteisiltä.
– Muumit olen löytänyt tässäkin vaiheessa elämää ja uppoutunut hahmoihin hiljalleen, hän paljastaa.
Päästäkseen sisälle siihen, mitä Tove Jansson on hahmoihin sisällyttänyt, hän alkoi etsiä muumisanontoja. Monet niistä tuntuvat hyvinkin ajankohtaisilta. Sitten tulivat äänikirjat virkkuuseuraksi. Viime jouluna lahjaksi saatuja kirjoja hän on alkanut lukea hitaasti mietiskellen.
– Nautin niiden kielestä ja monikerroksisuudesta. Ja siitä, että elämänkysymyksiä kuljetetaan hyväntahtoisesti eikä maailmaa katsota mustavalkoisesti. Viehättävää on sekin, että jokainen hahmo on tärkeä.
Joskus virkattu hahmo on menossa selkeästi tietylle ihmiselle.
– Silloin tuo ihminen kulkee mielessä ja sydämessä, vähän niin kuin rukouksessa, Salo-Kopperi kuvaa.
Hahmoja syntyy myös pyynnöstä, mutta tehtailuun hän ei lähde. Lahjoja kyllä syntyy niin lapsille kuin aikuisille.
– Joskus mietin, että pitäisi tehdä niitä myös itselle. Vaan tuskin pystyisin niitä pitämään. Ne tuntuvat haluavan mennä muualle jatkamaan tarinaa. Pois antaminen on tässä olennaista. Olen saajan paikalla, kun näen saajan ilon.
MUUMIKASVATTAMON TYÖPÖYDÄLLÄ on myös keskeneräisiä hahmoja, joille ei ole vielä kotia. Se löytyy, kun syttyy oivallus hahmolle ”sopivasta ihmisestä”. Omia suosikkihahmoja Salo-Kopperi ei halua nimetä.
– Jokaisessa on oma viehätyksensä, inhimillisyytensä. Surullisen yksinäinen Mörkö on sympaattinen. Arka mutta neuvokas Nipsu selviää tilanteista, joista ei itse usko selviävänsä. Muumimamma luottaa elämään, vaikka mitä tapahtuisi. Pikku Myy mahtuu taskuun, mutta sillä on valtava voima. Olen alkanut ymmärtää jopa Hemulia, josta pienenä hänen lastenkotiinsa jätetty Muumipappa ei pitänyt. ”Sääntö-Hemuli” on velvollisuuksia tunnollisesti hoitava aikuinen, joka yrittää parhaansa.
Hahmojen sijaan Salo-Kopperi nimeää suosikikseen muumitalon, jossa on kaikille tilaa. Erilaiset ihmiset onnistuvat elämään yhdessä.
– Minulle se on kuva kirkosta.
Lue myös:
Harrastuksena nikkarointi: Marko Ruuskasen linnunpöntöt ilahduttavat lintuja ja ihmisiä
Ilmoita asiavirheestä