Tämän tekstin kuulee usein hautajaisissa. Olen itsekin lukenut sitä arkun päässä monet kerrat.
Pappina huomaa, miten kulttuurimme vieraantuu kuolemasta. Puhuin kerran alakoululaisten kanssa kuolemisesta. Sanoin että Jumala on suunnitellut meidät elämään ja kuolemaan. Yksi tytöistä järkyttyi täysin. Eihän nyt Jumala voi haluta, että ihminen kuolee.
Materialistinen maailmankuva valtaa alaa. Sen myötä näyttää monelle jäävän todelliseksi vain tämä elämä ja keho. Olemme kollektiivisesti kadottamassa yhteyden ikuiseen ja kuolemattomaan – Jumalaan ja ikuiseen elämään.
Minusta tuntuu, että meidän yhteiskunnassamme on hyvin paljon pahoinvointia tämän vuoksi. Lääketiede pystyy kyllä yhä paremmin hoitamaan sairauksia. Mutta ruumis tuhoutuu lopulta kuitenkin. Parantumattomasti sairaalle toivotetaan edelleen tsemppiä ja paranemista. Sellaiset sanat kaikuvat onttoina. Ne jättävät kuolevan yksin.
JOHANNEKSEN EVANKELIUMISSA Jeesus hyvästelee ystäviään. Hän on lähdössä paikkaan, minne he eivät voi seurata. Mutta syytä pelkoon ei ole. Jeesus valmistaa ystävilleen asunnon Isänsä kotiin, ja siellä on monta huonetta. Tuomas, epäilijä, sanoo: Emme me tiedä, minne sinä menet, kuinka voisimme tuntea tien. Jeesus vastaa: Minä olen tie, totuus ja elämä, Isän luo tullaan minun kauttani. Jos te tunnette minut, te tunnette jo Jumalan.
Johanneksen evankeliumin ydinajatus on ykseys Jumalan kanssa. Kristus on katkeamattomassa yhteydessä Jumalaan, samaa olemusta Jumalan kanssa. Mutta Kristus ja häneen uskova ihminen ovat samalla lailla yhtä. Kristus ja Jumala ovat yhtä, Kristus ja me olemme yhtä.
Yhteyden Jumalaan voi myös kokea. Mielen hiljaisuus, sanaton rukous, vie ykseyden kokemukseen. Sen myötä voi opetella Jumalassa olemista, Jumalassa lepäämistä, Jumalan hengittämistä.
Kristuksen tunteminen on tie, joka vie kyllä eteenpäin. Se vie oivaltamaan ja kokemaan Jumalan läsnäolon, Kristuksen meissä, yhä syvemmin ja aina uudestaan. Samalla elämä käy yhä syvemmäksi ja todellisemmaksi.
Oikeastaan Johanneksen evankeliumi opettaa, ettei taivas ole meille vieras. Jokainen, joka on oppinut tuntemaan Jumalan, jokainen, joka on saanut kokea häivähdyksenkin siitä, mitä Jumalan läsnäolo on, on jo kokenut myös jotain taivaasta.
Kristus on tie, totuus ja elämä. Jos tunnemme Kristuksen, tunnemme jo tien. Ja tunnemme jo myös ikuisen elämän, sillä kokemukset Jumalassa olemisesta ovat maistiaisia siitä.
Johanneksen evankeliumi 14:1–17
”Älkää antako sydämenne järkkyä. Luottakaa Jumalaan ja luottakaa minuun. Isäni talossa on monta huonetta. En kai minä muuten sanoisi, että menen laittamaan teille asunnon valmiiksi. Ja kun olen käynyt laittamassa asuntonne valmiiksi, palaan hakemaan teidät luokseni. Saatte olla siellä, missä minäkin. Te tiedätte tien sinne, minne minä menen.”
Tuomas sanoi Jeesukselle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Miten voisimme tuntea tien sinne?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. – – ”
(UT2020)
3. sunnuntai pääsiäisestä on aiheeltaan ”Jumalan kansan koti-ikävä”.
Tekstit: Ps. 66:1 (2), Ps. 66:3–9, Ps. 126, Joh. 16:22, 5. Moos. 30:19–20, Hepr. 11:2, 13–19, Joh. 14:1–7.
Liturginen väri on valkoinen.
Alttarilla on neljä kynttilää.
Kolehti on seurakunnan valittavissa.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

