Keskellä Ilmajoen Koskenkorvan laakeaa peltomaisemaa seisoo ateljeerakennus, joka voisi olla vanha riihi. Ulkonäkö kuitenkin hämää, sillä se on rakennettu 2000-luvun alussa.
Avarassa ja korkeassa ateljeehuoneessa valo siivilöityy ikkunalle ripustettujen värikkäiden lasimaalausten läpi. Niiden takana eteläpohjalainen tasainen sänkipelto jatkuu silmänkantamattomiin. Tulee vähän pyhä olo, kuin olisi astunut kirkkoon.
Täällä Minna Tuohisto-Kokko työskentelee ja tekee usein kymmentuntisia työpäiviä. Työmatkaa kotitalosta on 30 metriä. Hän toivottaa hyvät huomenet aamutaivaalle ja hyvästelee iltaisin iltataivaan.
Ateljeen akustiikka on hyvä, ja Tuohisto-Kokko onkin järjestänyt täällä lukuisia näyttelyitä ja tapahtumia aina kinkereistä konsertteihin.
Taiteilijan uusia ja vanhoja töitä on seinillä ja pöydillä pitkin tilaa. Sielun peili -näyttelyä hän on työstänyt nyt lähes kahden vuoden ajan, ja aikaa Lapuan taidemuseon näyttelyn avajaisiin on enää kolme viikkoa. Näyttelyyn on tulossa kaikkiaan 25 taideteosta, joista yksi teoskokonaisuus sisältää 20 teosta. Osa teoksista on veistoksia.
– Välillä tulee tollikko, kun on liikaa kaikkea ja koko ajan on jokin deadline, lasitaiteilija huokaa ja nauraa.
Lasimosaiikkiteosten työprosessit ovat pitkiä, ja rinnalla kulkee muitakin näyttelyitä, apurahahakemuksia sekä tilaustöitä. Työskennellessä ajatukset muhivat taiteilijan päässä ja antavat sysäyksen aina johonkin uuteen.
Yli kolmikymmenvuotisen uransa ajan Tuohisto-Kokko on käsitellyt taiteessaan elämän ja kuoleman vuoropuhelua eri näkökulmista. Teema kumpuaa lasitaiteilijan lapsuudesta.
Olen pohtinut paljon pyhyyttä ja kuinka sitä voisi kuvata olematta liian alleviivaava. minusta ihminen itsessään on pyhä.
MINNA TUOHISTO-KOKKO oli kuuden vanha, kun mummu tuotiin arkussa sisään tupaan suvun hyvästeltäväksi keskipohjalaiseen tapaan.
Kokemus oli kuusivuotiaalle niin pysäyttävä, että hän pyörtyi arkun viereen. Ehkä siksi elämän peruskysymykset, kuten syntymä ja kuolema, ovat kulkeneet läheisesti Tuohisto-Kokon töissä.
– Ajattelin pienenä, että minusta tulee itkijänainen. Kun on iso suku, olen ollut pienestä pitäen monissa hautajaisissa. Toisaalta minusta olisi voinut tulla myös diakoni. Kuoleman ja surun äärellä oleminen on minulle luontevaa, Tuohisto-Kokko kertoo.
Hänestä tuli kuitenkin lasitaiteilija.
Kun luokkakaverit olivat TET-harjoittelussa oman pitäjän kaupoissa, Minna hakeutui Helsingin kuvataideakatemiaan. Taideleireillä hän on käynyt alle kymmenvuotiaasta asti.
Limingan taidekoulussa Tuohisto-Kokko opiskeli kylmälasitekniikkaa amerikkalaisen Mary Jane Gregoryn johdolla, joka toi studiolasitaiteen Suomeen. Kylmälasitekniikassa lasia käsitellään nimensä mukaisesti kylmänä, ja sama taiteilija suunnittelee ja valmistaa teoksen alusta loppuun asti.
Koko työuransa ajan Tuohisto-Kokko on opiskellut ja täydentänyt osaamistaan lisää.
– Taiteilijana ei ole koskaan valmis, koko ajan voi oppia uutta.
SUURIN OSA Tuohisto-Kokon Sielun peili -näyttelyn teoksista on vielä piilossa, mutta esillä on teos Äitiys, jonka hän haluaa esitellä.
Äitiys on iso seinälle kiinnitettävä pyöreä ja moderni lasimosaiikkiteos. Valo elää joka suunnasta teoksessa, jossa joku voisi nähdä Marian ja Jeesus-lapsen. Tuohisto-Kokko on kuitenkin halunnut ikuistaa siihen tavallisen äidin, joka kumartuu lapsensa puoleen.
– Mielestäni äitiydessä on jotain tosi pyhää. Osa näyttelyn teoksista käsittelee äitiyttä, kolmen tyttären äiti kertoo ja jatkaa:
– Olen pohtinut paljon pyhyyttä ja kuinka sitä voisi kuvata olematta liian alleviivaava. Minusta ihminen itsessään on pyhä.
Näyttelyssä on myös teoskokonaisuus, joka koostuu ikonin muotoisista peiliteoksista. Kun teosta katsoo, näkee vain itsensä.
Siinä missä Tuohisto-Kokko on aiemmissa näyttelyissään käsitellyt paljon surua ja kuolemaa, nyt hän keskittyy elämän iloon ja kiitollisuuteen.
– Yritän teoksillani pysäyttää ihmisen omien ajatusten ääreen näkemään itsensä ja elämän pyhyyden.
Näyttelyn kaikki teokset ovat peililasia. Tuohisto-Kokko löysi muutama vuosi sitten värillisen peililasin ja hurmaantui. Jokainen lasipala on leikattu yksitellen käsin. Vastaavaa lasimosaiikkia taiteilija ei ole nähnyt missään muualla. Seinäteokset, jotka ovat samaan aikaan maalauksellisia ja graafisia, ovat taiteilijan omassakin tuotannossa uutta.
NIMITTÄIN TUOHISTO-KOKON päämetodi on lyijylasitekniikka, jossa lasityö rakennetaan lyijypuitteiden avulla. Tekniikka vaatii harvinaista erikoisosaamista, ja osaajat alkavat olla Suomessa vähissä. Kirkkojen ikkunat on yleensä tehty lyijylasitekniikalla.
– Lyijylasitekniikka on ollut ihan alusta asti itselleni mieluisinta. Sen avulla pystyn rakentamaan niin kirkon lasimaalauksia kuin restauroimaan niitä.
Tuohisto-Kokko on korjannut muun muassa Lapuan tuomiokirkon ja Kauhavan sekä Kauhajoen kirkkojen lasimaalauksia.
Hänen viimeisin kirkollinen taideteoksensa on Ilmajoen Ahonkylän seurakuntakotiin tehty alttariristi Elämän verso. Tuohisto-Kokon haaveena on päästä tekemään isompia teoksia niin kirkkoihin kuin muihinkin julkisiin tiloihin.
Taidetta hän sanoo tekevänsä varmasti loppuelämänsä. Lapuan näyttelyn avajaisten jälkeen katse kääntyy Saksassa alkavaan näyttelyyn.
Sielun peili -näyttely esillä Lapuan Taidemuseossa 24.5. saakka.
Lue myös:
Uhrin mysteeri kulkee aikakausien halki Verdin Don Carlos -oopperassa
Elokuva: Klaus Härön uusi elokuva terapoi kansakunnan traumaa
Ilmoita asiavirheestä