Yksikin jalka riittää

Mielestäni liian moni valittaa pienistäkin asioista. Tyytyväisyys tuntuu olevan hyvin suhteellista.

Itse olen tällä hetkellä tyytyväinen, kun olen saanut mieheni takaisin kotiin kaksi kuukautta kestäneen sairaalareissun jälkeen.

Tosin hänellä on nyt enää yksi jalka. Miten kiitollisia me olemmekaan tuosta yhdestä jalasta! Yksikin jalka mahdollistaa monta asiaa ja  siksi sen kunnosta on pidettävä huolta.

Kiitollisia olemme myös toisistamme.

Näinä mieheni kotiuttamisviikkoina olemme saaneet tuntea todeksi yhteiskuntamme hyvän terveyshuollon.

Näin ei ole ollut aina. Muutama sukupolvi taaksepäin, oli tilanne ihan toinen yhteiskunnassamme.

Kun tyytymättömyys iskee, olisiko hyvä silloin päivittää eli tunnistaa kiitollisuuden aiheet elämässään.

 

 

 

Vilkama Marja
Vilkama Marja
MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.