[Markus Mäki] Pääsin kesän aikana kurkistamaan uskontojournalismin maailmaan. Neljän kuukauden toimitusharjoittelu Kotimaassa vahvisti käsitystäni siitä, että laadukkaalle uskontojournalismille on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan.
Opiskelen kolmatta vuotta journalistiikkaa ja viestintää Tampereen yliopistossa. Oma kirkollinen taustani liittyy lähinnä seurakuntien rippikoulutyöhön, eli leireillä isosteluun. Kirkossa käyn keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Moni kurssikaverini yllättyi, kun kerroin, että aion suorittaa harjoitteluni Kirkkopalveluiden omistamassa mediassa, Kotimaassa. Eikös se ole yritysviestintää,joku kysyi. Mielestäni kysymys kuvastaa hyvin niitä ennakkokäsityksiä, joita ihmisille uskontojournalismia kohtaan on. Uskontojournalismia ei pidetä journalismina, vaan kirkon tilaamana propagandana. Näin asia ei suinkaan ole.
Olisi toivottavaa, että median kuluttajat ymmärtäisivät nykyistä paremmin journalismin ja yritysviestinnän välisen eron. Uskontojournalismin tehtävänä on välittää tietoa eri uskonnoista, arvoista ja uskonnollisista yhteisöistä. Se, että aiheet keskittyvät uskonnollisiin ilmiöihin tai kirkonpäätöksiin, ei tee uskontojournalismista uskonnon julistamista. Ei politiikan toimittajakaan teepolitiikkaa, kun hän kertoo vaalituloksista tai uudesta hallitusohjelmasta. Uskonnon harjoittamiselle on olemassa ihan omat kanavansa, aivan kuten poliittisilla toimijoilla ja puolueilla on omansa.
Kesän aikana yksi uutisaihe tuntui nousevan ylitse muiden: perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-päivitys ja sitä seurannut keskustelu monikulttuurisuudesta mielenilmauksineen sai paljon palstatilaa myös Kotimaan eri kanavissa. Suomi on pirstoutumassa. Suomalainen yhtenäiskulttuuri, jos sellaista on koskaan ollutkaan, on katoamassa. Asenteet maahanmuuttajia, työttömiä ja opiskelijoita kohtaan ovat koventuneet. Vastaavasti niin kutsuttua eliittiä syytetään omien etujen ajamisesta ja vastuunpakoilusta.
Sosiaalisessa mediassa kielenkäyttö on muuttunut provosoivasta aidosti vihamieliseksi. Pelko toimeentulosta ja omasta turvallisuudesta ajaa ihmisiä yhä ahtaammalle. Syitä on monia: taloudellinen taantuma, ilmastonmuutos, Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka sekä radikalisoituneet uskonnolliset järjestöt. Asia ei kuitenkaan ratkea sillä, että suomalaiset, ja isommassa kuvassa ihmiset yleensä, kääntyvät toisiaan vastaan. Ei ole olemassa minun Suomeani tai sinun Suomeasi. On vain meidän Suomemme.
Uskon, että puolueeton ja totuudenmukainen tiedonvälitys on omiaan vähentämään yhteiskunnallisen keskustelun jännitteitä. Koko maapallon väestöstä vain 10 prosenttia on uskonnottomia. Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kun yhteiskunnallista keskustelua käydään, on uskonnot ja niihin liittyvät aiheet otettava mukaan keskusteluun. Myös uskontoja on tarkasteltava kiihkottomasti, objektiivisesti ja totuudenmukaisesti. Siksi tarvitsemme laadukasta uskontojournalismia myös tulevaisuudessa.
– Markus Mäki –
Teksti julkaistu myös Uskontojournalismi-blogissa
Pekka. Minä teen hurjasti kirjoitusvirheitä, kun yritän nopeuttaa kirjoittamista. Harmittaa, kun Jeeuksen tai Jeesusken kirjoitusvirheitä esiintyy teksteissäni tai monia muita virheitä. Virkkeet venyvät ja paukkuvat lähes mahdottoman pitkiksi. Antakaa anteeksi ystävät virheeni. Tämä ketju ei kuitenkaan käsittääkseni ole niinkään kirjoitustaidon kuin hengellisen sisällön pohtimisen paikka uskontojournalismissa.
Kiitos Risto rohkaisun sanoista.
Minulla on se etu puolellani, etten näe toistenkaan virheitä. Joten ne ei minua rasita.
Olisiko esim. seuraavassa aiheessa tutkivan uskontojournalismin pureksittavaksi jotakin:
Onko 3. käskyn hylkääminen ja osatotuus työttömyyden syy?:
Kuusi päivää työtä ja seitsemäs päivä lepää ja pyhitä on koko kolmas käsky. Luepa 2 Moos. 20:8-11, niin huomaat, mikä on pitkä opetus. Taitaa olla vaikea uskoa tuota työntekoa, kun siitä laajasti Jumala käskyssään opettaa. Moni ei ymmärrä, että kun itsellä menee hyvin, niin ei tarvitsisi toisten hyväksi työtä tehdä, joilla ei mene hyvin. Raha ei kasva sosiaaliluukulla eikä työ tule sinne, missä sitä ei tehdä innolla ja riittävästi.
Työvaltainen työ on paennut OECD-maista sen jälkeen lisää ja lisää, kun siirryttiin 5-päiväiseen työviikkoon 1970 paikkeilla. Kun Japanissa tehtiin 2100 tuntai vuodessa työtä oli työttömyys noin 2 % ja nyt työaika on 1900 tuntia ja työttömyys yli 4 %. Kun Euroopassa tehtiin työtä 1800 tuntia, niin työttömyys oli noin 5 % ja nyt kun tehdään 1600 tuntia vuodessa työtä Euroopassa, niin työttömyys on noin 10 %. Tässä kehitys noin 30 vuoden aikana eli kehitys on hidasta, koska monen tehtaan koneet toimivat 20-40 vuotta eikä toimivia kannata pysäyttää, Samoin uusien investointien työllisyysvaikutus näkyy vasta vuosien kuluttua eli työajan lisäys ei ole mikään nopea keino asian parantamiseksi.
Olen ollut kolmen ministeriön ja useiden valtion laitosten työlisyysvaikutustyöryhmän puheenjohtaja vuosia ja tunnen työllisyysvaikutusasioita maassamme poikkeuksellisen hyvin. Myös Raamatun totuus on selkeä, mutta itsekäs ihminen ei sitä halua ottaa vastaan.