Melu ja Jeesus-rukous

Olin tänään kolhimani polven magneettikuvauksessa. Olen ollut aiemminkin vastaavassa, tosin kai jotain toista ruumiinosaa kuvantamassa. Kokemus ei siis ole upouusi, mutta kuitenkin päivitettävissä!

Otin asian siihen kuuluvalla ennalta valmistatumisella (Ohje: niitit pois, ilmoita tatuoinneista, kaikesta metallista ruumiissasi, tahdistimesta, heitä pois rintaliivisi metallihakasineen jne.). Otin siis kellon ranteestani, sormukset sormistani ja se siitä. Selvisin pukuhuoneesta alle aikayksikön ja hehkuin hyvää mieltä. Kokenut kaiken tietää!

Miten kävikään! Asetuin lavitsalle rauhallisin mielin ja sain kuulosuojat korvilleni. Jalkani tuettiin tiiviisti kaukaloonsa hiekkapussin avulla. Tuntui autuaalliselta levähtää hetkinen ilman muita haasteita. Kaikki kohdallaan (paitsi ehkä polvi). Muistin edelliskerran tilanteen, jossa käytin aikani rukoilemalla Jeesus-rukousta, yhtä kristillisen meditaation perusrukousta (ortodoksinen alkuperä). Päätin asettua sen varaan tälläkin kertaa.

Kyseessä oli sopivasti juuri 20 minuutin kestävä ”harjoitus”. Magneettikuvaus koostui viidestä 4 minuutin kestoisesta erilaisesta ”sarjatykityksestä”. Moukaroivaa melua koneeen täydeltä. Eri rytmissä, eri korkeuksista, ehkä eri volyymillakin. En antanut mietiskelyni suuntautua näihin seikkoihin. Toistelin vain tutun rukouksen sanoja ja hengitin rauhallisesti sisään ja ulos! Olin niin hyvässä vireessä, että koin mietiskelyn uhmaavan jopa melun kaikkinaista kaottisuutta mekanisen järjestyksen sisällä. Ajattelin jopa kirjoittaa blogin aiheesta ”mietiskellen mielenrauhaan jopa äänten vimmassa”.

Jeesus-rukoksen opettaja-isät ovat olleet viisaita. Rukoilijan ei kannata ajatella rukoustaan suorituksena eikä saavutuksena. Rukous on vain hiljaa ja nöyrästi asettautumista kaikissa oloissa Jumalan eteen, lepuuttautumista armon voiman varassa, Kristuksen rakkaudessa. – Kiusaamus alkaa koetella hetimmiten, kun  rukoilija asettaa omia tavoitteitaan pyhälle kanssakäynnille. Saati ajatella olosuhteitaan jonkinlaisena erikoisena rukousmattona (laverini magneettikojeessa).

Oivallus nauratti kokemuksen kautta. Kun makasin levaerillani hurskaasti rukoillen ”Jeesus armahda minua syntistä ihmistä”, kone alkoi ikäänkuin tykittää äänen vimmalla sanoja päähäni. Viimeisen sarjan magneetti-ääni pauhasi korvaani tiukkaan 2-tahtiin selvästi sanaa: ”Kar-kaa!” Ei auttanut, vaikka yritin ajatella ties mitä rukoussanoja. Sisimpäni oli kai päässyt valloilleen eikä kestänyt enää melua. Se ei halunnut rukoilla melussa, se ei osannut. Se oli avuton. Se oli höyhennetty!

Jeesus armahtakoon houkkaansa! Ehkäpä on niinkin, ettei aito rukous jätä ketään pitemmän päälle rauhaan. On edettävä rauhantekoihinkin.

 

 

    • Sanoisin j o s se täyttyy… Milloin kirkot oikeasti täyttyvät, ne täyttyvät maalistuneista tapakristityistä joidenkin siirtymäriittirituaalien tai konserttien yms. yhteydessä.

    • Jounin viestiä lukiessani tuli mieleen vanha tokaisu: ”Jos uskovat minun jumalaani, ovat hyviä ihmisiä!”

    • Henrik Sawela: Jounin viestiä lukiessani tuli mieleen vanha tokaisu: “Jos uskovat minun jumalaani, ovat hyviä ihmisiä!”

      Ei minulle tullut.

    • S.Heinola: ”ne (kirkot) täyttyvät maalistuneista tapakristityistä joidenkin siirtymäriittirituaalien tai konserttien yms. yhteydessä.”

      Hyvä, että silloinkin. Mutta Heinolan kannattaisi käydä useammin ihan tavallisena sunnuntaina oman alueensa seurakunnan kirkossa ja sanoa vasta sitten jotain asiasta..

      Jos ei muuten, niin tervetuloa ensi pyhänä Espoonlahden kirkkoon. Minä saarnaan.

  1. Turtiainen: ”käydä useammin ihan tavallisena sunnuntaina oman alueensa seurakunnan kirkossa ja sanoa vasta sitten jotain asiasta.”

    Täällä meidän paikkakunnalla jumalanpalvelukset lopetettiin ja kirkko pantiin kesäksi kiinni, kun kävijöitä oli sunnuntain messuissa 1-10 mummoa. Semmoista se on nykyään, vaikkei kirkon ulkonäössä tai arkkitehtuurissakaan ole mitään vikaa.

  2. Minä ole käynyt sadoissa sekä oman alueeni että muiden alueiden jumalanpalveluksissa ja todennut,että ellei menoihin liity jotain extraa on niissä seurakunnan kokoon nähden varsin vaatimaton prosentti (2-4) jäseniä läsnä.

    Espoonlahden kirkko lienee saman arkkitehdin kuin temppeliakionkin ja saatanpa vaikka ajella sunnuntaina sinne jos vaikka näkisin siellä kirkkoarkkitehtuurin lisäksi joitakin tuttujani…

Kirjoittaja

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.