Yhdysvaltain aborttikannasta
Yhdysvaltain Korkeimman Oikeuden päätöksiä pidetään usein kansainvälisinä ennakkotapauksina. Voidaan sanoa, että tehdyn päätöksen seurauksena on annettu vapautta osavaltioille. Päätöksen seuraus on kuitenkin kaikkien sen tekijöiden tiedossa oleva moralistinen oikeaoppisuus osavaltioissa.
Sama pätee sen aikaisemmin tekemään päätökseen uskonnonvapaudesta, josta on ilakoitu myös suomalaisissa oikeuspäätöksissä. Tosiasiassa päätöksen seuraus oli vapaaseurakuntalaisuuden rehottamisen irtipäästäminen Yhdysvaltain koululaitoksen piirissä.
97 kommenttia
Tarja-Liisa: ”Samalla fundamentalisella lähestymistavalla kyseinen Korkein oikeus voisi näet todeta, että USA:n perustuslaki ei liittovaltiotasolla takaa naisten äänioikeutta tai kansalaisoikeuksia, mikä sekin on totta.”
Väärin.
Yhdysvaltain perustuslain mukaisesti jokaisessa osavaltiossa on miehillä ja naisilla samanlainen äänikoikeus. Tämä muutos tuli voimaan vuonna 1920. Tätä mikään osavaltio ei voi sivuuttaa, eikä myöskään Korkein oikeus voi sitä muuttaa.
Perustuslain muuttamiselle on ihan omat mekanismit. Hyväksytyt muutoksia ei osavaltiot tai Korkein oikeus voi muuttaa tai siivuuttaa.
Martti Pentti funtsailee seuraavasti:
”””On olemassa oikea vastaus, jos on olemassa Jumala.” Miten helppoa elämä olisikin, jos asia olisi näin ja saisimme sen oikean vastauksen aina tietoomme! Kun suuret kysymykset tulevat eteemme, joudumme kuitenkin valitsemaan monien huonojen vaihtoehtojen välillä. Kristityillä on toki mahdollisuus kysyä Jumalan tahtoa lukemalla Raamattua ja rukoilemalla yksin tai yhdessä seurakunnan kanssa.””(Martti Pentti)
Raamatun mukaan ”tapahtukoon sinulle uskosi mukaan”, siis tuossa on rinnakkain epäusko ja usko, onko uskovalla Jumala joka antaa oikeat vastaukset aina tietoomme?
Aloitetaampa nyt ihan alusta eli nyt jokainen aikuinen voi itse miettiä ja ymmärtää mitähän Jumala vastaisi pienelle lapselle jos tällä olisi juuri vastauksia antava Jumala, olisiko vastaukset vanhempia kunnioittavia eli näiden käskyjen ja ohjeiden pitämistä vai kapina? Siis miksi/missä mennään ”pieleen” kun tämä ei toimi kun pieni lapsi rukoilee varmasti ihan vilpittömästi, onko yhteys Jumalaan poikki vai mikä on?
Siis jokainen voi omassa elämässään miettiä oliko Jumala suhde kunnossa lapsena eli kuulinko mikä oli Jumalan tahto ja myös elinkö sen mukaan?
Entäpä nyt aikuisena, antaako Jumala vain toisiin asioihin vastaukset, ei kaikkiin, jos niin miksi ei anna, miksi Jumala näyttää vain ”ratkaisun” toisten synteihin, omat Hän antaa anteeksi eikä niissä auta?
> Tarkennuksena, että on olemassa oikea vastaus siihen, onko sikiö ihminen ja onko ihmisellä hedelmöityshetkestä lähtien sama arvo kuin jo syntyneillä ihmisillä.
Haluaisin Sarille todeta, että tämä ei pidä paikkaansa. Ymmärtääkseni niissä tilanteissa, joissa raskaus uhkaa raskaana olevan henkeä, päätydään lähes poikeuksetta ratkaisuun säästää raskaana olevan henki sikiön kustannuksella.
Jos meidät pakotetaan valitsemaan hyvin äärimmäisellä tavalla, jo syntyneen ihmisen elämä arvotetaan korkeammalle.
Tietysti voidaan myös kysyä, oliko Jeesus Jumala ja ihminen heti vai hetken päästä, kun hän sikisi Pyhästä Hengestä. Mutta hyvänen aika, ei tähän asiaan pidä uskontoa sekoittaa!
”Saanko kysyä … uskotko sinä Jumalaan ?” Et saa ! Kunkin itse päätettävissä, mitä haluaa kertoa, mitä ei. Tällä kysymyksellä ”uskikset” nostavat egonsa itsensäkin yläpuolelle. ”Usko” on yksityisasia (useimmille).
Ilmoita asiaton kommentti