Vuosi vaihtunut odotuksin

Ajattelu ja toiminta ovat yhteydessä toisiinsa. Ajankohtaiset tapahtumat virittävät keskustelua. Mietitään, millä tavoin pakolaiskriisin ratkaisua edistetään. Pohditaan myös sitä, millainen olisi eduskunnan koostumus, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Tulevien presidentinvaalien asetelmia, jotka koskettavat Suomea ja ulkomaita, on myös mietitty. Pohditaan tarkkaan harjoitettavan politiikan sisältöä.

”Kiinnostavaa on todeta tässä antiikin ajalta, että vuoden alussa oli tapana luvata asioita kaksikasvoiselle jumalalle, jonka ajateltiin pystyvän näkemään menneitä ja tulevia tapahtumia.”

”Omakohtaiset uudenvuodenlupausasiat melkein tässä unohtuvat, kun tarkastellaan historian vaikutusyhteyksiä nykyaikaan. Periaatteeni on ollut, että en tee uudenvuodenlupauksia.”

”Esittämäsi mielipide sisältää uudenvuodenlupauksen. Se on vain niin sanottu ”en tee –lupaus”, joka kilpailee hyvin vaalilupausten kanssa.”

”On seurattu tarkkaan, mitä on tapahtunut politiikassa viime kevään eduskuntavaalien jälkeen ja miten vaalilupaukset ovat pitäneet.”

”Mennään asioissa eteenpäin. Tietyt sanaleikit ovat tuttuja. Nostetaan kahvikuppeja, joiden alle on laitettu uudenvuoden politiikan ennusmerkkejä.”

”Jos vastaaja naurahtaa esitetyn kysymyksen johdosta, hän joutuu antamaan jonkin pantin. Pantin saa takaisin, kun suorittaa toisten määräämän luovan tehtävän.”

”Onkohan muitakin uudenvuoden asioita, joita kulttuurin kannalta pitäisi säilyttää? Ovatko tinat ja raketit heräteostoja, kun niitä ostetaan?”

”Uudenvuodenlupausten alkuperän selvittämisessä on mentävä tuhansia vuosia taaksepäin. Käytännön mukaan omistajan tuli saada takaisin muun muassa toisille lainaamansa työkalut.”

”Tuossa on yhtymäkohtia nykyiseen kirjastotoimintaan. Kun asiat ovat kunnossa, kirjojen lainaaminen jatkuu ja toivotaan vain aktiivista kirjastopalvelujen käyttöä.”

”Miten pitkään säilynevät vaalilupaukset ihmisten mielissä?”

”Hyvää uudenvuoden päivää.”
 

Terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.