Aika lailla vuosi elettyä elämää konkreettisesti koronan varjossa. Olen…

…vaihtanut työpaikkaa, pelännyt työttömyyttä, opetellut elämään hiljaisuudessa ja yksin, ahdistunut ja oppinut sanoittamaan negatiivisia tunteita. Tuntenut epätoivoa ja yksinäisyyttä, iloinnut ystävistä, etäyhteyksistä ja työyhteisön kantokyvystä. Olen rukoillut, halunnut ajaa hiukset pois, itkenyt. Olen taistellut sen kanssa, että jaksan lähteä päivittäin ulkoilemaan ja pakottanut itseni olemaan reipas. Olen stressannut, opetellut rajojani, syönyt hyvin ja huonosti, juonut aika ajoin lounaalla lasin viiniä ja tahtonut lähes päivittäin nukkua päiväunet. Olen kaivannut matkustamista, ystäviä ulkomailla, baari-iltoja, spontaaneja kohtaamisia, suudelmia, halauksia ja sitä, että joku ottaisi syliin ja sanoisi ”Ei hätää, kaikki järjestyy kyllä.”

…miettinyt, että aikuisuus on jatkuvaa pyykinpesua, tiskaamista, siivousta, ruuanlaittoa, hampaidenharjausta, velvollisuuksia, aikatauluja, maailmantuskaa, pienistä hetkistä iloitsemista, empatiaa, sympatiaa ja jaettuja hetkiä. Välillä en tahtoisi olla aikuinen. Olen lainannut lemmikkejä, terapiakokannut, kirjoittanut, opiskellut, lukenut ja eläytynyt kuunnelmiin. Olen hankkinut vartalotyynyn, jota ilman en osaa enää nukkua, koska sitä voi halata kuin ihmistä. Olen rakastunut tomaattikeittoon, tehnyt lupauksia itselleni ja rikkonut ne. Olen kasvattanut basilikan ja hoivannut sitä, kunnes se nääntyi valon puutteeseen.

…löytänyt uusia ystäviä, yrittänyt pitää olemassa olevista kiinni. Olen välillä lakannut lukemasta uutisia ja väsynyt äärinapaiseen keskustelukulttuuriin sekä sosiaaliseen mediaan, joka tuntuu olevan tällä hetkellä ainoa tapa pitää yhteyttä maailmaan. Olen tullut valituksi luottamustoimiin ja opetellut sekä oppinut uutta. Olen ollut vihainen Jumalalle ja toisaalta ilman Häntä en olisi pärjännyt. Haluan koko ajan käpertyä omaan pesääni pakoon kaikkea ja toisaalta huutaa ”Katso maailma, täällä minä olen”.

…tuntenut huonoa omaatuntoa itsekeskeisyydestäni ja siitä, että en aina muista ja jaksa tsempata ystäviä. Poden syyllisyyttä siitä, että valitan etätöistä, kun toisilla ei ole työtä lainkaan. Elämänrytmini on kääntynyt iltapainotteiseksi, aamut ovat vaikeita.

…iloinnut viskistä, villasukista, vilteistä ja väreistä. Olen ollut huolestunut, vihainen, surullinen, ahdistunut, energinen, iloinen, tyyni ja uupunut. Olen iloinnut uudesta elämästä, surrut poismenneitä. En jaksaisi jaksaa päivittäin, vaan haluaisin maata välillä lattialla kattoon tuijottaen. Olen hyväksynyt sen, että vanhaan ei ole paluuta. Kiitän siitä, että olen ja että läheiseni ovat.

…pohtinut, että maailman tärkein kysymys on ”Mitä kuuluu?” ja lohdullisin lause on ”Sinä riität.”

Koronavuosi, todellinen matka itseen, kun muualle ei pääse. Jokaisella meillä oma reittimme, vaikka olemmekin ryhmämatkalla.