Uskonopin kongregaatio on vasta julkaissut asiakirjan, jonka mukaan (katolinen) kirkko ei voi siunata samaa sukupuolta olevien välisiä liittoja. On pohdittu, onko asiakirja samansisältöinen kuin evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen Perustevaliokunnan mietintö 4/2010, jossa rekisteröityjen parisuhteiden siunaus ja rinnastaminen avioliittoon torjuttiin, mutta rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa katsotaan mahdolliseksi. Mietintö toimii lainmuutoksen jälkeen perusteluna sille, miten kirkko kohtaa nykyisellään avioliiton solmineen samaa sukupuolta olevan parin. Muutama huomioni asiasta.

Arvioin, että Vatikaanin paperi on jyrkempi kuin perustevaliokunnan mietintö. Ero on seuraavassa. Vatikaanin asiakirjassa todetaan:

it is necessary that what is blessed be objectively and positively ordered to receive and express grace, according to the designs of God inscribed in creation [...] The presence in such relationships of positive elements, which are in themselves to be valued and appreciated, cannot justify these relationships and render them legitimate objects of an ecclesial blessing, since the positive elements exist within the context of a union not ordered to the Creator’s plan

Valiokunnan mietinnössä puolestaan todetaan:

Kristillisestä luomiskäsityksestä seuraa, että kaikkien ihmisten elämässä ja ihmissuhteissa on läsnä Jumalan hyviä lahjoja. Ihmiset voivat tunnistaa elämässään näitä lahjoja ja ilmaista kiitollisuutensa ja ilonsa niistä. [...] Piispainkokouksen selvityksen neljännen vaihtoehdon mukaisessa rukouksessa näitä näkökulmia on otettu huomioon mm. pyynnöissä, ”että Jumala johdattaisi, pitäisi huolta, antaisi voimaa toisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen, auttaisi vaikeuksissa, vahvistaisi tahtoa kantaa vastuuta ja opettaisi kuulemaan Jumalan sanaa” [...].

Ero on ehkä hiuksenhieno, mutta ilmenee mielestäni siinä, että Vatikaanin lausuntoon sisältyy selkeämmin implisiittinen käsitys siitä, että ihmisen elämä on ordinoitu (suunnattu) tietynlaisia suhteita (ts. heteroseksuaalista avioliittoa) kohti.

Luterilainen näkökulma näyttää myöntävän, että ihmisillä voi olla erilaisia ihmissuhteita asettamatta eksplisiittisesti tai implisiittisesti yhtä ainoaa mallia. Nämä suhteet eivät ole ekvivalentteja avioliiton kanssa, eikä niitä sellaisina siunata, eikä niitä tarvitse hyväksyä kokonaisuudessaan (kysymys synnistä, joka jää mielestäni paperissa auki), mutta hyväksytään, että näissä suhteissa voi olla hyviä elementtejä, joista saa kiittää, pyytää siinä johdatusta jne. Eli luterilainen malli näyttää jotenkin monitahoisemmalta. Ero selittyy mahdollisesti luterilaisen käsityksen valossa, joka pitää kristittyä samanaikaisesti syntisenä ja vanhurskaana. Vatikaanin lausunnossa todetaan myös, että näitä positiivisia elementtejä voi olla; se mitä niistä olisi pääteltävissä jää auki.

Havainto, jos se on oikea, on minusta hieman yllättävä, koska voisi olettaa, että katolinen kirkko tunnustaessaan mm. selibaatin ja luostarielämän mahdollisiksi elämänmalleiksi ottaisi  tarkemmin lausunnossa huomioon elämänmallien moninaisuuden. Luterilaisuudessa avioliittoa on taas perinteisesti tarjottu ainoaksi kristillisen elämän malliksi (ehkä leskeyden ohella). Vapaaehtoisesti yksin eläviinkin suhtauduttiin epäilyksellä. Siksi on mielenkiintoista, että lausunnot menevät nyt näin päin ristikkäin.