Pappisasessorin parahdus: Elämä on haurasta!

Jos katsotaan ihmislajin evoluutiota laajassa mittakaavassa, elämme poikkeuksellisen turvallista aikaa. Me emme elä jatkuvassa uhassa, jossa erilaiset villipedot tai muut heimot saalistaisivat meitä. Emme elä sellaisessa maailmassa, jossa aterian saamiseksi sai todella nähdä vaivaa. Me emme elä maailmassa, jossa tulehdukseen on helppoa kuolla.

 

Sen sijaan me elämme maailmassa, jossa pystymme parantamaan monia, vaikka korona aiheuttaakin tällä hetkellä monenlaista huolta, pelkoa, haittaa ja kuolemaa. Elämme myös maailmassa, jossa on tilaa opiskelulle, kulttuurille, sosiaaliselle medialle ja kauppojen runsaudelle. Elämme maailmassa, jossa syntyperä ei automaattisesti määritä ihmisen kohtaloa.

 

Toisaalta elämme maailmassa, jossa yhteytemme luontoon ja ehkä joissain tapauksissa toisiin ihmisiin ohenee vuosikymmen vuosikymmeneltä. Elämme maailmassa, jossa olemme toisaalta lähellä, mutta äärettömän kaukana toisia ihmisiä. Elämme maailmassa, jossa luottamus toisiin ihmisiin on isossa koetuksessa, koska pärjäämme niin hyvin yksinkin. Emme toisaalta saa tai tarvitse välttämättä lauman hyväksyntää tai läsnäoloa.

 

Toisaalta elämme maailmassa, jossa meillä on mahdollisuus muodostaa oma ”laumamme” esimerkiksi omien kiinnostusten mukaan. Elämme toisin sanoen maailmassa, jossa on paljon mahdollisuuksia sekä turvaa ja toisaalta irrallisuutta sekä hahmottomuutta.

 

Kun tänä päivänä kohtaamme tragedian, se ei ole ehkä yhtä tuttua, kuten ennen vanhaan. Tragedia turvallisessa ympäristössä voi aiheuttaa syvää ristiriitaa. Turvallisen maailman takaa paljastuu elämän haavoittuvaisuus fyysisesti, psyykkisesti ja hengellisesti. Turvallinen maailma saa meidät helposti unohtamaan kuoleman ja elämän epävarmuuden. Vasta kivun ja tragedioiden kautta havahdumme. Korona on avannut silmämme huomaamaan, että tuntematon uhka voi kaikesta turvallisuudesta huolimatta viedä pois paljon perusturvallisuudesta.

 

Elämmepä kuitenkin turvallisuuden tai turvattomuuden keskellä, yksi asia pysyy ajasta toiseen:

Kristus kohdataan pimeyden keskellä. Pimeydessä hän usein näyttää todellisen valonsa, voimansa ja toivonsa. Älä siksi menetä toivoasi, uskoasi tai rakkauttasi ystäväni. Etsi hyvää ja uskon, että löydät sen.

1 kommentti

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Koronan aikana elämme tosiaan poikkeuksellisen turvallista aikaa, aseet ovat lakanneet laulamasta jopa Syyriassa. Ei ole pelkoa edes turvapaikanhakijoista, kun joukkokokoontumiset on julistettu pannaan.

    Merkillistä aikaa elämme. Tätä voisi sanoa myllerryksen jälkeiseksi ajaksi, kun jokin yliluonnollinen pysäytti ihmisen menemästä totaaliseen kaaokseen.

    Tuoko virus sitten enemmän uhreja kuin edelliset sodat, tuskinpa vain, ja ainakin maailmalla on yhteinen tahto uhrien pelastamiseksi riippumatta siitä, mikä aate tai uskonto on kyseessä. Jopa kommunistit voivat saada hoitoa, vaikka sodassa heidän on aina haluttu kuolevan pois.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jussi Koivisto

    Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, pappisasessori, tiedemies (TT), fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen."