Turvallisuuspolitiikasta on vuoden 2014 aikana Suomessa keskusteltu niin vilkkaasti, että kukaan tuskin voi sanoa, että tästä teemasta ei meillä puhuttaisi avoimesti. Toiselta on tärkeätä, että maan hallituksella ja tasavallan presidentillä, joilla on vastuu turvallisuuspoliittisesta linjasta, lähtee yhtenäinen viesti siitä, mikä maa linja on. Tässä sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö että ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat onnistuneet vuoden aikana jatkuvasti muuttavan tilanteen keskellä hyvin.
Edellisen kylmän sodan aikana 1940-luvun lopulta 1990-luvun alkuun Suomen turvallispolitiikan johtotähti oli rauhan ylläpitäminen rajoillamme ja Suomen pitäminen konfliktien ulkopuolella. Suurvaltojen välisen suoran aseellisen yhteydenoton tiedettiin lopulta johtavan ydinaseiden käyttöön ja siksi Suomi osaltaan pyrki lisäämään Euroopan vakautta. Parhaiten ja jopa koko konfliktin suursodan välttäneen lopputuloksen kannalta Suomi vaikutti tähän 1970-luvulla ETY-prosessin kautta.
Suomen kylmän sodan historian vuosiin mahtuu vaiheita, jotka antavat aihetta itsekritiikille, mutta lopputuloksen kannalta 70 vuotta sitten omaksuttu linja, jossa Suomen turvallisuus nojasi ulkopolitiikan ja itsenäisen puolustuskyvyn varaan osoittautui toimivaksi. YYA-sopimus merkittävästi rajoitti ulkopoliittista liikkumavapauttamme, mutta taitavasti luovien J. K. Paasikiven, Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston johdolla selvisimme. Myös Koiviston seuraajat Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja nyt Sauli Niinistö ovat pitkälti jatkaneet idän suhteissa toisen maailmansodan jälkeen omaksuttua suurta linjaa.
Nyky-Venäjä ei ole Neuvostoliitto ja vahvoissa rinnastuksissa menneen ja nykyisen välillä on vaaransa. Vladimir Putinin johtama Venäjä ei ole Neuvostoliiton kaltainen Yhdysvaltojen taloudellisen ja sotilaallisen aseman globaalisti haastamaan kykenevä supervalta. Monet merkit kertovat, että Ukrainan suunnalla tehdyt sotatoimet ovat jo ylittäneet sen kantokyvyn ja maa on öljyn hinnan samanaikaisen laskun vuoksi ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin, jonka vanavedessä tulee poliittinen epävakaus. Vallanpitäjien ikivanha keino ollut alkaa osoittaa kansalle ulkoisia vihollisia siinä vaiheessa, kun tyytymättömyys heihin lisääntyy. Venäjällä Natosta on jo tehty syntipukki Venäjän pitkälti itse aiheutettuihin vaikeuksiin. Tässä asetelmassa on realistista pohtia sitä, että miltä Suomen hakeutuminen Naton jäseneksi Venäjän näkökulmasta näyttäisi ja mihin kauppapoliittisiin vastatoimiin se mahdollisesti johtaisi. Esimerkiksi, sillä että Finnairilta kiellettäisiin Venäjän ilmatilan käytön Aasian lennoilla, olisi merkittäviä vaikutuksia maamme talouteen monista muista kysymyksistä puhumattakaan.
Uhkakuvien maalailijoista Suomen aseman osalta ei nykypäivänä ole puutetta. Putin ja Venäjä tulevat meitä päivittäin vastaan iltapäivälehtien lööpeissä. Joskus pahimpia kauhuskenaarioita lukiessa tuntuu unohtuvan, että elettiin täällä silloin kuin naapurilla oli tukikohta Helsingin kupeessa Porkkalassa. Suomi on nyt tukevasti EU-jäsenyyden ja Nato-yhteistyön myötä osa länttä. Puolustusvoimien valmius on vähintäänkin samalla tasolla kuin edellisen kylmän sodan kuumimpina vuosina. Puolutusyhteistyö Ruotsin kanssa tiivistyy jatkuvasti. Vahvojen länsisuhteiden lisäksi osa Suomen linjaa on se, että itänaapurin kanssa halutaan vaikeuksista huolimatta ylläpitää keskusteluyhteyttä. Viimeksi eilen tästä kuultiin, kun presidentti Sauli Niinistö soitti Venäjän presidentille ja keskusteli hänen kanssaan Ukrainan tilanteesta.
Jorma on oikeassa, läntisyyttä pitää painottaa. Suomi kasvoi kansakunnaksi ja kansallisvaltioksi Venäjän yhteydessä, mutta sortovuosien laillisuusidea ei ollut hihasta vedetty.
En ole lukenut tieto-Finlandian voittajaa, mutta Kustaa II Aadolfin ajan Ruotsissa hallintoa paranteli Axel Oxenstierna, eräänlaisen pääministerin postilla. Kohta sitten Suomessa toimi Pietari Brahe… Ruotsin Vapauden ajan, säätyjen ajan, syvään korruptoitunut systeemikin oli siihen liittyvän demokratian ajatuksen kautta myös jotain uutta tuolloisessa Euroopassa. 1700-luvulla mukaan tuli vahvasti talous, jolla Suomea, sen koko aluetta, alettiin katsoa.
Kiva, että joku tulee tällaisen poloisen kaveriksi historian polulle.
Kun me piirrämme rajan Triestestä Petsamoon, ei itäpuollelle jää paljoa muuta kuin despotiaa.
Victor Hoving kirjoitti aikoinaan, att ”I gamla Viborg talte man trenne språk”. Olihan se kansainvälinen, mutta
silloinkin läntisen kulttuurin kaupunki. Ei idän ja lännen raja silloin mennyt Viipurin länsipuolella.
Viipurin saksalainen porvaristo tuli sekin lännestä, ja kun Pietari I alkoi Nevan skanssin maille rakentaa
uutta pääkaupunkiaan Pietaria, oli sekin länsimaisen kulttuurin luomus. Italialaisen ja saksalaisen klassismin luomus, niin epätodellinen ympäristössään, että sen olisi voinut kuvitella haihtuvan soiden usvaan. Porvarit tulivat Saksasta, keittiömestarit Ranskasta ja arkkitehdit Italiasta. Pietarin kuoltua hovissa puhuttiin saksaa ja ranskaa.
Eivätkö yhteiset arvot jo Kustaa Vaasan aikoina yhdistänyt meitä pikemmin Elisabethin Lontooseen kuin Iivana Julman Moskovaan?
Tuula Höltältä haluaisin kyllä muitakin perusteluita kuin nimettömään asianajajaan viittaaaminen. Pariisin rauhansopimus 1947 on voimassa oleva kv sopimus. Ellei se olisi, toinen maailmansota ei olisi loppunut vieläkään.
Todettakoon vielä sekin, että kv oikeuden mukaan rajasopimukset sitoivat myös seuraajavaltiot. Venäjä on Neuvostoliiton seuraajavaltio. Suomella ja Venäjällä ei ole alueellisia erimielisyyksiä.
Juhani Ketomäki :”Tuula Höltältä haluaisin kyllä muitakin perusteluita kuin nimettömään asianajajaan viittaaaminen.”
Kysymys on valtioiden selvitettäväksi kuuluvan ja valtioiden laiminlyömän epäselväksi jätetyn omistusoikeuden selvittämisestä.
Suomella on federaation kanssa kumppanuussopimus, jossa osapuolet sitoutuvat noudattamaan kansainvälisen oikeuden periaatteita ja mm. täysivaltaista tasa-arvoa. Federaation kansalaisilla on tasa-arvoinen omistusoikeus Suomen alueelta ostamiinsa kiinteistöihin Suomen kansalaisten kanssa, mutta pakkoluovutetulta alueelta sotaa pakenemaan joutuneilla Suomen kansalaisilla ei ole entisillä kotiseuduillaan tasa-arvoista omistusoikeutta federaation kansalaisten kanssa. Omistusoikeuden tunnustaminen ei vaadi valtioiden rajamuutoksia sen enempää kuin kuntarajojenkaan muutos.
Peusteluita löytyy vaikka muille jakaa, mutta aloitetaanko vaikka tästä:
”Tiedote 2.10.2006
Suomen Karjalan Pakolaiset ry on käynnistänyt valituksen Euroopan ihmisoikeustuomiois-tuimessa koskien rajantakaisen Karjalan maanomistusta.
Yhdistys on teettänyt Tarton yliopistossa selvityksen, jonka mukaan Neuvostoliitto ei koskaan kansallistanut kiinteistöjä, jotka jäivät Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti Neuvostoliiton puolelle rajaa. Tieto on merkittävä, kun samalla on selvinnyt, että Neuvostoliitto on vuonna 1946 säätänyt ukaasin Japanilta vallattujen Kurilien saarten ja Sahalinin niemimaan maaomaisuuden kansallistamisesta. Vastaavaa säädöstä ei siis löydy Karjalan osalta. Omistusoikeus ei ole siirtynyt kenellekään rajan siirron yhteydessä tai sen jälkeen.
Venäjä on jo vuonna 1907 liittynyt Haagin sopimukseen, jossa on suojattu yksityinen omistusoikeus sotatilanteessa. Pariisin rauhansopimuksessa vuodelta 1948 on säännöksiä yksityisen omaisuuden palauttamisesta, mutta siitä ei löydy artiklaa, joka tukisi ajatusta siitä, että rajan taakse jääneiden kiinteistöjen omistusoikeus olisi siirtynyt Neuvostoliiton valtiolle.
Suomen korkein oikeus on tapauksessa KKO:2005:28 ratkaissut kysymyksen omistusoikeudesta Espoon ulkosaaristossa olevaan Kytön saareen. Korkein oikeus totesi, että Venäjän sotaväki oli lin-noittanut Kytön saaren vuonna 1914 ja hallinnut saaria vuoteen 1918. Se seikka, että Tarton rauhan-sopimuksen mukaan Venäjän valtion tai valtionlaitosten omaisuus Suomessa oli siirtynyt korvauk-setta Suomen valtion omaksi, ei vaikuttanut saariryhmän omistussuhteisiin.
Samaa periaatetta tulee Suomen Karjalan Pakolaiset ry:n mukaan soveltaa myös Karjalan kiinteistöihin. Suomen hallitus ei ole voinut luovuttaa Neuvostoliitolle parempaa oikeuttaa maahan, kuin mikä sillä itsellään on ollut. Korkein oikeus totesi em. tapauksessa:
”10. Jo rauhansopimuksen sanamuodonkin perusteella on selvää, että Suomen valtiolle ei mainitun sopimuskohdan eikä sen toimeenpanosta annettujen säännösten perusteella ole voinut siirtyä sellaista Suomessa olevaa omaisuutta, joka ei Suomen lain mukaan ollut ollut Venäjän valtion omistuksessa. Niinpä Suomen valtiolle ei rauhansopimuksen tai sen voimaan saattamisen nojalla ole myöskään Kytön saariryhmän osalta siirtynyt parempaa oikeutta kuin mikä Venäjän valtiolla rauhaa sol-mittaessa oli ollut näihin saariin.”
Omistusoikeus ei vanhene. Karjalan kiinteistöjen osalta on kyse huomattavasti tuoreemmasta tapauksesta, kuin mistä Kytön saaren osalta riideltiin korkeinta oikeutta myöten. Venäjä on liittyessään Euroopan ihmisoikeussopimukseen sitoutunut kunnioittamaan yksityistä omistusoikeutta. Valittajilla ei ole tehokkaita kansallisia oikeussuojakeinoja Venäjällä, joten asia on saatettu suoraan ihmisoi-keustuomioistuimen ratkaistavaksi.
Lisätietoja:
– –
Asianajaja Markku Fredman 0400 – 464 094”
Ei,kö tämä mainitsemasi valitus ole jo käsitelty EIT:ssä? Mainitsemasi tiedote on yhdistyksen tekemä ja se on vain yksi käsitys. Tämä esiin ottamasi KKO:n ratkaisu ei liity mitenkään asiaan. Siinähän on kyse Suomen alueella olevasta maaomaisuudesta. Karjala on toisen valtion aluetta.
Neuvostoliitossa ei yksityinen voinut omistaa maata. Tuntuu absurdilta ajatella, että siitä huolimatta luovutetuilla kiinteistöillä olisi koko ajan ollut suomalaiset omistajat. Niiden nykyisillä omistajilla on ollut perusteltua syytä olettaa, että maat kuuluvat nyt heille.
Tämä tila ei salli kovin pitkiä perusteluja, mutta ei asia niin selvä ja riidaton ole kuin tunnut olettavan. Miksi Suomi rupeaisi asiaa selvittämään?
Juhani Ketomäki :”Ei,kö tämä mainitsemasi valitus ole jo käsitelty EIT:ssä? ”
On käsitelty ja sieltä palautettiin käsittelemättä, kun EIT otti käyttöön säännön, jonka avulla valituksia palautetaan harkinnan mukaan, että federaatiota vastaan tehtyjen ihmisoikeusvalitusten suma saataisiin purettua. Varsinaiseen omistusoikeuskysymykseen ei otettu mitään kantaa.
Olen yksi Suomen Karjalan pakolaiset ry:n perustajajäsenistä [meitä on vain neljä] ja rumba sai alkunsa siitä, kun omistusokeutensa tunnustamista hakevat olivat vuosikausien ajan lähettäneet federaarion Suomen konsulaatin antamien ohjeiden mukaisesti hakemuksia saantitodistuksin suoraan Kremliin, missä ne oli kuitattu vastaanotetuiksi, mutta niihin ei vastattu mitään. Jossakin vaiheessa he olivat tehneet oikeuskanslerille valituksen asioiden viivästymisestä, mutta heille oli vastattu, että asialle ei voi tehdä mitään, koska asia ei ole Suomessa juridinen vaan poliittinen. Niin että se siitä kumppanuussopimuksen ”täysivaltaisesta tasa-arvosta” ja ihmisoikeuksiin perustuvan kansainvälisen oikeuden periaatteiden noudattamisesta.
Kerrotaan nyt vielä sekin, että valtio eväsi meiltä jopa varojenkeruuoikeuden tästä selvityksestä koituvien kustannusten kattamiseksi, jolloin teimme päätöksen, että emme ota yhdistykseen muita jäseniä, vaan maksamme kulut itse kuten sitten tapahtuikin muutaman vapaaehtoisen lahjoittajan tukemana.
lisäykseksi vielä: henk.koht. en ole vaatinut isäni suvun alueelle jääneen omaisuuden omistusoikeuden palauttamista.
Herramme varmasti ratkaisee asian oikeudenmukaisesti.
Eletään itse täällä uskossa ja Herran nuhteessa.
jorma ojala,
niinhän on toimittava. Harmittaa vaan kaikkien heidän puolestaan, jotka tunnollisesti olivat säilyttäneet asiapaperit, jotka todistavat, että he ovat yhäkin akueelle jääneen omaisuutensa omistajia, ja jotka taas kerran joutuivat pettymään.
Henk.koht. olen samaa mieltä kuin yksi jälkeläisistämme, joka kirjoitti sen ainoan ”kotiseutumatkansa” jälkeen, kun halusin näyttää heille seudun, josta heidän äitinsä suku on kotoisin :”Minä tunnen itseni karjalaiseksi samalla tavalla kuin suomalaiseksi: se on enemmän sitä, mikä minä olen kuin sitä, missä minä olen. Menetyksen kipu on poissa, mutta ei kai sitä perinnöksemme tarkoitettukaan. Emme me ”maattomat” unohda juuriamme, koska ne juuret ovat kiinni teissä, ukit ja mummit, isät ja äidit.”
Näijn itsekin muistelin, että EIT palautti asian mutta halusin varmistaa. Sinäkö edelleen´kuvittelet,että omistusoikeudessa on jotain epäselvää?
Mistä asiakirjoista muuten puhut? Lainhuutotodistuksista ja kiinteistön kauppakirjoista ehkä? Mikä ja missä maassa olisi se tuomioistuin, jossa asiaa käsiteltäisiin? Kuka olisi kantaja ja kuka vastaaja?
Tiesitkö, että myös Suomessa voi joskus menettää omistusoikeuden ns vilpittömän mielen perusteella eli tässä tapauksessa nykyisillä asukkailla on viimeiset 20 vuotta ollut perustetta olettaa, että he omistavat tonttinsa.
Tuula Höltälle.
Suvullani oli aikoinaan kesäasunto Antreassa. Jos naapuri katsoo, että se sen tarvitsee korvaukseksi kärsimyksistään ,jotka muuten olivat aikamoiset kun se yritti väkisin Suomeen tulla, niin pitäköön jos rauha pysyy.
Kyllä Rauhasta tulee maksaa ei sitä ilmaiseksi saa.. Jos siitä maata luovuttamalla , vikka epäoikeudenmukaisin perustein, selvitään niin onhan sitä Suomessa vieläkin vaikka muille myydä.
Pienemmälläkin palstalla selvitään mutta kuolleita ei saa takaisin.
Juhani Ketomäelle ja Markku Hirnille:
Olin Suomen Karjalan pakolaiset ry:n yhtenä edustajana v.2007 mukana Triestessä tekemässä päätöstä eurooppalaisten evakkojen yhteisen Euroopan Pakolaisten ja Karkotettujen Liiton perustamisesta.
Siellä sitouduimme noudattamaan, ylläpitämään ja säilyttämään kenen tahansa pakolaisen tai karkotetun Euroopan kansalaisen arvo ja hyväksyimme yleisen velvollisuuden puolustaa pakolaisten ja karkotettujen oikeuksia Euroopassa sekä turvata heidän etunsa ja säilyttää niiden tragedioiden muistot, jotka satuttivat heitä.
Toivon, että jo vuosikymmenien ajan omistusoikeutensa viralliset asiakirjat säilyttäneet säilyttävät ne yhä edelleen ja että eurooppalaisten evakkojen nyt jo EU:n viralliseksi järjestöksi hyväksytty yhteinen liitto ottaa joskus myös sotaa pakenemaan joutuneiden suomalaisten laiminlyödyt ja rikotut oikeudet käsiteltäväksi.
Voi tuota Hirniä!
Mitä Tanska, Norja, Hollanti, Belgia, Luxemburg ja Ranska maksoivat rauhasta?
Montako maakuntaa luovuttivat?
Ojala , nuo maat mitä luettelet olivat voittajien puolella. Siinä on vahva ero. Me hävittiin sota, mutta voitettiin rauha maksamalla siitä hinnan.
Ei se mun miälestä lainkan siihen kuulu.
Kaikki sodat ovat rauhaan päättyneet, paisi Korean sota.