Piispa Tapio Luoma kirjoitti https://www.kotimaa.fi/blogit/piispa-luoma-miksi-sateenkaariparin-vihkiminen-on-kirkolle-niin-vaikeaa/ , että vain dialogi erilaisten näkemysten kesken vie kirkkoa eteenpäin. Oletan, että piispa on tosissaan kysyessään perusteita sille, että se, mitä hän kutsuu yliyhteisölliseksi tasoksi, koskisi myös sateenkaariperheiden avioliittoja. Aivan liian usein perusteita on tivattu enemmänkin keskustelukumppanin pussittamisen hengessä kuin aidolla pyrkimyksellä ymmärtää hänen ajatteluaan.
Keskeinen kappale on syytä lainata kokonaisuudessaan: Kolmatta tasoa voi nimittää yliyhteisölliseksi. Siinä vaikuttavat kulttuuriset syvävirrat, uskomukset, asenteet ja käsitykset tavalla, joita ei aina ole selvästi ilmaistu. Yliyhteisöllisellä tasolla avioliitto nähdään miehen ja naisen välisenä suhteena, jonka ajatellaan perustuvan esimerkiksi Jumalan säätämykseen tai – vähemmän uskonnollisesti perusteltuna – luonnon omaan järjestykseen. Ajatus ihmissuvun jatkumisesta ja sukupuolten toisiaan täydentävästä luonteesta on tälle tasolle ominaista.
Ajattelen niin, että juuri tämän tason ymmärtämisessä on tapahtunut keskeisiä muutoksia viimeisten vuosikymmenien aikana. Seksuaalinen monimuotoisuus nähtiin ennen yksittäisen ihmisen luonnon vastaisena valintana. Nyt tiedetään, että kysymys on siitä, millaiseksi ihminen on luotu. Kaikkien ihmisten kohdalla mies ja nainen täydentävät toisiaan ei ole toimiva malli.
Myös kysymys ihmissuvun jatkumisesta näyttäytyy nykyisin uudessa valossa. Ensiksikin kehittynyt terveydenhuolta on muuttanut radikaalisti yhteisön jatkuvuuden turvaavaa lapsimäärää. Toiseksi ihmiskuntaa uhkaa tällä hetkellä väestön kasvu, ei sen kutistuminen.
Perustellusti voidaan kysyä, onko kulttuuriseen pohjavirtaan liittynyt ajatus, että täysi ihmisyys tai Jumalan/luonnon tarkoittama ihmisyys toteutuu vain perheessä, jossa on isä, äiti ja heidän yhteisiä biologisia lapsiaan. Seuraava kysymys on, onko tämä ajatus sellainen, että siitä kannattaa pitää kiinni, vai antaa sen mennä.
Ajattelisin niin, että avioliiton ymmärtämisen muutos ei ole irrottautumista kulttuurisista pohjavirroista, vaan seurausta niiden virtojen kurssin muutoksista. Kun virta ja kartta eivät vastaa toisiaan ollaan ratkaisun äärellä: virta voidaan yrittää ohjata vanhaan uomaan; kartta voidaan piirtää uudestaan; tai asian voi antaa vain olla. Tässä tilanteessa kirkko ei voi palauttaa virtaa vanhaan uomaan. Virta on kääntynyt tai kääntymässä koko Länsi-Euroopassa ja Amerikassa. Jäljelle jää vain kaksi vaihtoehtoa: voidaan joko piirtää uusi kartta, joka vastaa todellisuutta, tai sitten vakuuttaa vanhan kartan hyvyyttä.
Kuvaan asetelmaa toisella myös vesistöön liittyvällä kuvalla. Ajattelemme ihmisyhteisön satamaa kohti vievänä jokisuuna. Keskellä väylää ovat hedelmälliset heterot, joilla on jo lapsia. Vihreiden lateraalimerkkien oikealla puolella ovat lapsettomat ja punaisten lateraalimerkkien vasemmalla puolella ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt (tämä yksinkertaistettu kuva ohittaa sen, että moni on sekä väylän oikealla että vasemmalla puolella). Kysymys on nyt siitä, katsommeko että avioliitto ja siihen kuuluva siunaus kuuluvat vain väylässä kulkeville ja vihreiden merkkien oikealle puolelle joutuneille.
Puheet avioliiton pelastamisesta miehen ja naisen välisiksi sekä sen toistaminen, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, kuullostavat tässä yhteydessä absurdeilta. Niille ihmisille, jotka ovat keskellä väylää, jotka tietävät olevansa keskellä väylää ja jotka eivät halua mitään muuta kuin olla keskellä väylää, sanotaan, että Jumalan hyvä tahto on, että olette keskellä väylää. Eivät he sitä tarvitse. Kokonaan toinen asia on, miltä tämä kuullostaa niistä, jotka ovat vihreiden merkkien oikealla tai punaisten merkkien vasemmalla puolella. Meidän kysymyksemme nyt on, mitä vastaamme niille, jotka ovat siellä vasemmalla puolella.
Olemme saarnanneet siitä, miten Jeesus antoi arvon halveksituille. Miten Jeesus kohtasi naisen Sykarin kaivolla. Miten Jeesus kohteli spitaalisia. Miten Jeesus asetti lapsen esikuvaksi. Miten Jeesus aterioi publikaanien ja syntisten kanssa. Voidaanko tämä nähdä kulttuurisen pohjavirran muuttamisena terveiden, kultillisesti puhtaiden miesten maailmasta, johonkin laajempaan? Onko nyt aika jatkaa tätä Jeesuksen toimintaa sateenkaariperheiden suuntaan?
Heikki Leppä :”Ajattelisin niin, että avioliiton ymmärtämisen muutos ei ole irrottautumista kulttuurisista pohjavirroista, vaan seurausta niiden virtojen kurssin muutoksista. ”
Kurssinmuutos on totta siinä mielessä kuin esikoislestadiolaisiin kuuluva kirjoittaa aamun ESS:n Lukijalta-palstalla piispa Yrjö Sariolan piispainkokouksen kannanoton perusteella tekemästä esityksestä 1986 , josta tehtiin ponsi, kun kirkolliskokous muutti silloin voimassa ollutta kirkkolakia.
Kirjoittajan näkökulmasta 2006 piispainkokouksen työryhmän linjaukset nousivat kyseisen ponnen periaatetta vastaan ja linjauksella pakotettiin uskovia toimimaan omaatuntoaan vastaan.
Seurauksina ”kurssimuutoksista” hän kirjoittaa, että ”pappeja ja kirkon työntekijöitä on erotettu tehtävästään, monet ovat jättäytyneet sivuun, kirkosta on erottu. Vaikutukset näkyvät myös kirkon järjestöissä, herätysliikkeissä ja niiden jakautumisissa, monissa perheissä ja suvuissa ihan käytännön elämässä. Riitaisuudet tämän asian takia ovat edelleen jokapäiväisiä.”
Jos jotakin haluan rukoilla, niin sitä, että piispa Yrjö Sariolan toive toteutuisi eikä kenelläkään olisi enää oikeutta pyrkiä ehdoin tahdoin hajottamaan Kristuksen kirkkoa.
Vielä -60 luvulla esiaviolliset suhteet olivat suuri moraalinen kysymys kirkollisissa keskusteluissa. Silloinen Kotimaan päätoimittaja Simo Talvitie kirjoitti (silloin) provosoivan kirjoituksen aiheesta .
Hänen kysymyksensä oli se, että voiko esiaviollisiin suhteisiin enään suhtautua samalla lailla kielteisesti kun ennen, koska syntyvyyden säätely tekniikka uusien e-pillereiden ja kondomien helpostisaatavuuden muodossa oli tehnyt sukupuoliaktin ei toivottujen raskauksien suhteen yhtä vaarattomaksi kun suutelemisen. (Sivumennen , mikä on kirkon nykyinen kanta avioliiton ulkopuolisiin sukupuolisuhteisiin?)
Milestäni on edistystä kun homopari keskustelussa ollaan siirtymässä pois hedelmällisyyskysymyksistä parisuhteiden luonnetta koskeviin kysymyksiin.
Avioliittojen perusta ei enään ole se että sopimusavioiitolla taataan omaisuuksien säilyminen tietyissä piireissä eikä se että lasten saanti takaa omaisuuden hoidon jatkuvuuden samassa perheessä. Tämähän oli valtasyynä avioliittoihin aina viime vuosisataan saakka. Ainoastaan köyhällistö meni rakkausaviuoliittoihin kun omaisuudesta ei tarvinnut välittää.
Rakkaus avioliiton perustana on ollut ja on todellinen kulttuurivallankumous. Se on vain n 100-150 vuotta vanha yleisenä menettelynä. Suurin piirtein yhtä vanhaa kun laajemmalle levinnyt demokraattinen ajattelu.
Siis : Demokratian ja rakkauden kriteereistä lähtien, sallikaamme samat oikeudet kaikille niin avioliittokysymyksessä kun muussakin yhteisöllisessä elämässä. Rakkaus on epäluotettava kriteeri mutta niinkauan kun se kestää niin sitä ei voi mikään muu korvata. Antaa Homoparien osallistua samaan parisuhde koettelemukseen kun heterotkin se on deomokratiaa.
Kirkko seuraa luonnollisia jokia/merikarttoja ja yrittää auttaa niitä joita himon kovat tuuleet vie.
Olen poistanut yhden kommentin, itse asiassa linkin, joka liittyy kyllä avioliittolakiin, mutta ei tämän blogin aihepiiriin.
Miksi Heikki? Tuo on ihan kukkua ei liity tämän blogin aihe piiriin. Linkki löytyy kyllä kotimaan sivuilta.
Tässä ei keskustella juridiikasta, poistetussa linkissä uutinen koski nimenomaan asian juridista puolta.
Kiitos taas kerran Heikki asiallisesta ja asiantuntevasta blogista. On hyvä, että on sinunkaltaisiasi pappeja, jotka lähestyvät tätä asiaa hyvin raamatullisesti. Yksi Raamatun ydinkohdista – ”rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi – on valitettavasti esim. piispainkokoukselta päässyt unohtumaan. Sinä sentään jaksat tätä näkökohtaa puolustaa.
Omasta puolestani en voi kuin ihmetellä, että vaikka vaimoni kanssa olemme eläneet yhdessä kohta kolmekymmentä vuotta, lukeneet yhdessä Raamattua, käyneet jumalanpalveluksissa, saaneet voimaa päivittäisistä yhteisistä rukoushetkistä, niin oma kirkkomme siunaa mieluummin ostoshelvettejä tai urheiluhalleja kuin meitä.
Perinteisen käsityksen mukaan luonto on heteronormaali ja asia on näin myös aivan tuoreimpien tieteelisten tutkimustenkin valossa. Muunlaisia tutkimus tuloksia ei kenelläkään ole ollut esittää. Kristillisestä vakaumuksestamme käsin kutsumme sitä luomisjärjestykseksi.
Tästä heteronormaalista luomisjärjestyksestä esiintyy poikkeamia, jotka yhteisöllisesti tunnistamme sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöinä. Näiden seksuaalivähemmistöjen keskuudessa esiintyy heteronormaalista poikkeavia parisuhteita.
Sikäli kun suljemme asian juridisen puolen tarkastelun ulkopuolelle, sukupuolineutraaleja parisuhteita ei ole olemassakaan. Vaikka juridinen käsitys avioliitosta voikin olla sukupuolineutraali, itse avioliitto ei sitä ole. On siis vain heteronmaaleja avioliittoja ja lakimuutoksen jälkeen myös siitä poikkeavia avioliittoja.
Nyt käsillä oleva kysymys kuuluu: Käsittääkö kirkko avioliitolla ja koskeeko Jumalan erityiset lupaukset avioliitolle kirkon käsityksen mukaan vain luomisjärjestyksen mukaista, heteronormaalia avioliittoa, vai laajentuuko käsitys koskemaan myös uuden lain sallimia luomisjärjestyksen mukaisesta poikkeavia avioliittoja.
Luomisjärjestys, eli seikka että Jumala alun perin luomistyössään tarkoitti ihmisen joko mieheksi tai naiseksi, on kirkossamme tunnustuskysymys ja sellaisena erillisen keskustelun kohde. Seikka että vastasyntyneiden joukossa on pieni prosentti lapsia, joiden sukupuolta ei kyetä määrittelemään, ei ole mikään todiste Jumalan alkuperäisestä luomistahdosta. Syntyyhän osa lapsista myös sokeina taikka kuuroina,
Juuri tällainen heteronormatiivisyyden ja fyysisen ’täydellisyyden’ ylistys nostaa niitä, jotka eivät nostamista tarvitse. Ja polkee niitä, jotka eivät näitä normeja täytä.
Heikki
Tunnistan näkökulmasi joka läpäisee eettisyyden ja opillisuuden rajapinnan.
Kysymys suhtautumisesta parisuhteessa eläviin homoseksuaaleihin on yleisellä tasolla etupäässä eettinen kysymys ja kuuluu siten ns. lainkoriin. Tällöin tulee muistaa mitä mm. Paavali on kirjoittanut lain alla elämisestä.
Suhtautuminen luomiseen ei kuitenkaan ole eettinen vaan puhtaasti opillinen. Kyse ei ole siitä, mitä Jumalan laki asiasta sanoo, vaan evankeliumista. Pelastukseen kuuluu myös henkilökohtaunen suostuminen siihen, ettei ole täydellisesti sitä millaiseksi Jumala ihmisen luodessaan tarkoitti. Tähän toki liittyy myös se, että esimerkiksi ajassamme avioliitoja solmitaan vain vajaavaisten ihmisten kesken – koska muita ei ole.
Raamatun tai oikeammin raamatun käsityksen muokkaamin tavoitteena saada ihmiset tai jokin osa heistä aiempaa täydellisempänä johtaa ihmisiä pelastuksen sijasta kohti kadotusta. Tämä koskee toki kaikenlaisia kysymyksiä, ei vain nyt käsillä olevaa kysymystä luomakunnan lähtökohtaisesta heteronormaalista. Tämä yksi kysymys on vain yksi monista, mutta tällä kertaa esiin nouseva.
On siis huomattava, että sekä Raamattu Jumalan sanana, että luomakunta Jumalan kaikille näkyvillä olevana yleisenä ilmoituksena todistavat sekä luomakunnan lähtökohtaisesta hetero normaalisudesta, että siitä ajassamme esiintyvistä poikkeamista.
Koristan kuitenkin että eettisesti, eli lainkoriin kuuluvana asiana, meidän ei tule sivuuttaa ihmisiä jotka jollain tavoin poikkeavat siitä joita Raamatun tai oman ymmärryksemme mukaan pidämme jostakin normaaliudesta poikkeavina, vaan suhtautua heihin tasa-arvoisesti Jumalan kuviksi luotuina ihmisinä, jona puolesta rukoilemme kuten rukoilemme kenenkä tahansa toisenkin ihmisen puolesta.
Avioliittoon vihkimisessä, jos sen tarkoitus on kirkossa edelleenkin pyhittää heteronormaali parisuhde Jumalalle, ei oteta kantaa homoseksuaalien ihmisten oikeutukseen omaan parisuhteensa, vaan siihen millaiseksi Jumala avioliiton alun perin asetti.
Jukka, kommenttisi kaksi viimeistä virkettä kuuroista ja sokeista ja Jumalan luomistahdosta provosoivat kommenttini. Kritiikkini kärki ei ole seksuaali- ja sukupuolivähemmistöissä, vaan paljon syvemmällä sinun ajattelussasi.
Heikki , kyse on yksinkertaisuudessaan siitä, että meidän tulee itse kunkin hyväksyä oma riittämättömyytemme Jumalan rinnalla. Pelastuksemme tulee pelkästä armosta.
Sinun tapasi esittää lupmisen teologia johtaa meidän itse kunkin riittämättömyytemme siirtämiseen ”Jumalan syyksi” ja sitä kautta riittämättömyyden ”venyttämistä” riittäväksi.
Ihminen ei kuitenkaan tule hyväksytyksi Jumalan silmissä siksi, että hän olisi Jumalan alin edessä riittävä, vaan siksi, että Jumala rakastaa häntä.
Jos nyt, Jukka, kertoisit, miten suhtautuvat toisiinsa Jumalan luomistahto ja synnynnäinen sokeus tai kuurous, niin päästäisiin eteenpäin.
Kysyt nyt Heikki kahta kristillisen dogmatiikan keskeistä kysymystä joista kumpikin ansaitsi tullakseen käsitellyksi edes pinta riipaisuna, erillisen blogikirjoituksen.
Jumalan luomistahto ihmisen suhteen ilmenee siinä, että Jumala tahtoi luoda ihmisen omaksi kuvakseen, kaltaisekseen olennoksi, ei kuitenkaan jumalaksi ja että ihminen miehinä ja naisina muodostaisivat pariskuntia ja siten suvullisen lisääntymisen keinoin levittäytyisivät kaikkialle maailmaan, että kaikkialla maailmassa, minne ihmiset ovatkaan levittäytyneet, ihmiset eläisivät ja toimisivat Jumalan Sanan mukaisella tavalla.
Vaikka kaikki ihmiset ovatkin Jumalan rakkauden kohteina tasa-arvoisina, eivät kaikki ihmiset sitlti synny syntymälahjoiltaan yhden vertaisina. Miksi niin? Vaikea sanoa.
Johanneksien evankeliumin mukaan Kristus selvitti opetuslapsilleen yhden ihmisen osalta sokeana syntymistä: ”Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki ”. (Joh 9:2)
Me ihmiset emme tiedä Jumalan suuria suunnitelmia ja meidän tulee vain luottaa, että kaikella on tarkoituksensa, myös sillä että ”on sellaisia, jotka äitinsä sohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia” (Matt 19:12).
Kivimäki: ”eivät kaikki ihmiset sitlti synny syntymälahjoiltaan yhden vertaisina. Miksi niin? Vaikea sanoa.”
Tuleehan sitä ”maanantaikappaleita” ja sekundaa ihmisiltäkin ja ihan tavallinen Jumalahan se Jumalakin vain on, eikä mikään pelkästään virheetöntä tavaraa tekevä kone.
Kivimäki ja Wallentin,
teidän puheenne sokeista ja kuuroista tai sekundasta, erilaisista ihmisistä virhekappaleina ja/tai poikkeamina luomisjärjesrtyksestä, paljastaa minulle paljon mustaa teidän ihmiskäsityksestänne.
Fundamentalistinen uskonkäsitys ja fundamentalistinen ateismi ovat saman lantin eri puolet.
Jorma Hentilä
Jos ihmiskäsitys poikkeaa tyystin toisistaan, niin voiko jumalkäsitys olla silti samanlainen?
Ehkäpä ei.
Jos ihmiskäsitys on tyystin toisenlainen, niin voiko käsitys kristillisistä toimituksista, kuten kasten sakramentti, konfirmaatio (iskonvahvistus) taikka avioliittoon vihkiminen, olla samanlainen.
Jukka, et nyt näytä ymmärtävän sitä, että jos pappi sanoisi saarnatuolista sen, mitä sinä kirjoitit sokeista ja kuuroista, niin hän olisi todennäköisesti vastaamassa sanomisistaan tuomiokapitulissa, myös Espoossa, Kuopiossa tai vaikka Lapualla.
Heikki, vaikuttaa siltä että hukkasit kokonaan ajatuksen.
Kirjoitin:” Seikka että vastasyntyneiden joukossa on pieni prosentti lapsia, joiden sukupuolta ei kyetä määrittelemään, ei ole mikään todiste Jumalan alkuperäisestä luomistahdosta. Syntyyhän osa lapsista myös sokeina taikka kuuroina,”
Toisin sanoen seikka että keskuuteemme syntyy kehityshäiriöisiä, kehitysvammaisia ja geneettisesti sairaita ei ole todiste, että Jumala alun perin, silloin myyttisenä kuudentena päivänä, päätti tehdä osasta ihmisistä kehityshäiriöisiä.
Vastaavasti, koska Raamatun ilmoituksen mukaan sukupuolia on alun perin ollut kaksi, ei meillä ole mitään syytä opettaa asiasta toisin.
Tästä kaikesta huolimatta voimme luottaa siihen, että Jumala rakastaa meitä kaikkia syntymälahjojemme erilaisuudesta riippumatta.
Jukka, ymmärsin täysin mitä tarkoitat. Ja sinun tulkintasi Jumalan luomistarkoituksesta on julmuudessaan vailla vertaa.
Sinusta Heikki on siis julmaa, että Jumala alun perin loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, jotta kaikkialla maailmassa olisi ihmisiä jotka elävät Jumalan Sanan mukaisesti Jeesuksessa Kristuksessa. (1 Moos 1:24 – 31; Matt 28:19-20)
Minusta on paljon julmempaa, että ihminen joutuu ilman Kristusta kadotukseen ja tämä siis koskee aivan jokaista ihmistä, ei vain joitakin vähemmistöjä.
On uskonnollisi yhhteisöjä ja maita, joiden valtaapitävät jakavat Jukka K:n tulkinnan Jumalan luomistarkoiutuksesta. Niissä kadotus on vähemmistöille läsnä jokapäiväisessä arjessa, tässä ja nyt.
Jorma Hentilä
Miten sinä ymmärrät Kristuksen lähetyskäskyn? Mitenkä Kristuksen opetuslapsia voisi olla kaikista kansoista, ellei olisi kaikkia kansoja? Mitenkä voisi olla kaikkia kansoja, ellei Jumala alunperin olisi luonut ihmistä mieheksi ja naiseksi?
Seikka että kaikki miehet ja naiset eivät pariudu ei tee heistä yhtään vähenpää Jumalan kuvia, mutta Jumalan suuressa suunnitelmassa on olennaista, että jotkuit miehistä ja naisista kuitenkin pariutuvat.
Jukka, ihan turhaan yrität kääntää keskustelua soteriologiaan (oppiin pelastuksesta). Sinulla on teologinen (ja asenne-) ongelma suhteessa vammaisiin. Ja se ongelma on hyvin vakavaa laatua.
Heikki Leppä
Minusta kyllä tuntuu, että asenneongelma on juuri sinulla Heikki jos et hyväksy sitä realismia, ettei kaikki lapset synny kaikessa suhteessa terveinä ja kyse ei ole vain ”moninaisuudesta”.
Asenne ongelmaa on myös sitoa Jumalan rakkaus jokaista syntyvää lasta kohtaan illuusioon, että jokainen olisi syntyessään Jumalan täydellinen luomus. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan me kaikki synnymme vajaamittaisina ja Jumalan rakkaus mittaa meidät silti täysimittaisiksi.
Jukka, kirjoittat näin: ”….asenneongelma on juuri sinulla HHeikki, jos et hyväksy sitä realismia, ettei kaikki lapset synny kaikessa suhteessa terveinä ja kyse ei ole vain ’moninaisuudesta'”.
Mistä siis on kyse?
”Me kaikki synnymme vajaamittaisina.” Joidenkin vajavuutta vain on helpompi osoittaa sormella. Näin voi elättää mielikuvaa omasta paremmuudesta. Pidän tällaista oman paremmuuden tuntoa vakavana vammana. Huomaan sen itsessänikin.
Martti Pentti
Olet täysin oikeassa ja tätä olen yrittänyt koko ajan ilmaista.
Perfektionismi lähimmäisen ja oman itsensä hyväksymisessä on itsessään ongelmallista, eikä asia muuksi muutu laventamalla täydellisyyden skaalaa.
Samoin on muistettava ettei terve suvaitsevaisuus ole sokeutta erilaisuudelle. Seikka, että hyväksymme elämän realismina, ettei kaikilla ole kaikissa asioissa syntymästään saakka samoja mahdollisuuksia, ei tee meistä suvaitsemattomia, vaan pikemminkin auttaa meitä solidarisuuteen niitä kohtaan, joilla asiat ei mene niin kuin parhaimmaksi koemme. Asioiden erilaisuuksia tämä solidarisuus ei kuitenkaan poista.
Onko meillä oikeus määritellä, mikä on toiselle parasta? Tuskinpa.
Martti, ei oikeutta, mutta oman käytöksemme suhteen teemme sen jotenkin joka tapauksessa.
”Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla. Heidän kunnianaan on heidän häpeänsä.
Raamatun heteronormatiivisyys löytyy tästä, sitä Raamattu myös ylistää monessa kohden;
”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi”.
”Vaikka kaikki ihmiset ovatkin Jumalan rakkauden kohteina tasa-arvoisina, eivät kaikki ihmiset sitlti synny syntymälahjoiltaan yhden vertaisina. Miksi niin? Vaikea sanoa.”
Ehkäpä siksi, ettei krist. dogman mukaista Jumalaa ei yksinkertaisesti ole olemassa, ja Genesis kertomuksen elohimit ovat ehken olleet jotain aivan muuta kuin on uskonnossa oletettu.