Vuoden 2018 uskontouutinen

Kotimaa 24 kertoo uutissivuillaan tänään 30.12.2018, että sen luetuin uskontouutinen osui marraskuun lopulle, jolloin 28 kirkolliskokousedustajan kirje piispoille julkaistiin medialle. Olen yksi tämän kirjeen allekirjoittajista.

Harva uutisen kommentoijista oli edes lukenut kirjettämme, mutta sitä koskevien kommenttien äänensävyt olivat heti alkuun ärtyneitä ja tuomitsevia. Eikä ihme. Kotimaa 24 -uutisen mukaan kyseessä oli ”piispoille lähetetty kirje, jossa 28 kirkolliskokousedustajaa ja kuusi pappia vaati naispappeuden vastustajille lisää elintilaa kirkossa”.

Jos tämä pitäisi paikkansa, se ärsyttäisi jopa allekirjoittanutta. Tähän samaan reagoi vastineessaan Mikko Himanka jo kohta Kotimaa 24:ssä olleen jutun ilmestymisen jälkeen (https://www.kotimaa.fi/artikkeli/28-kirkolliskokousedustajaa-vastaa-avasimmeko-tulpan-joltain-joka-on-kalvanut-pitkaan-piilossa/). Hän perään kuulutti hyvää sisälukutaitoa.

Sanoilla luodaan todellisuutta. Kun toimittaja kirjoittaa siitä, kuinka kirkolliskokousedustajat ”vaativat” piispoilta jotakin, viesti on selvä: piispat halutaan panna seinää vasten ja avata jo kerran päätetty asia. Mutta näinhän kirjeessämme ei missään vaiheessa esitetty. Päinvastoin. Emme vaatineet mitään. Emme edes sitä, että piispat olisivat ottaneet kirjeemme vastaan – saati lukeneet sen.

Kirjeessä sen sijaan totesimme, että tahdomme vedota teihin, kirkkomme piispat, että jaksaisitte ponnistella yhä määrätietoisemmin sen eteen, että ns. perinteiseen virkakäsitykseen sitoutuneilla kirkon jäsenillä säilyisivät riittävät toiminnan mahdollisuudet kirkossamme”. Kannustimme piispoja siis ponnistelemaan kirkon ykseyden puolesta. Sehän on heidän ensisijainen tehtävänsäkin.

Sanoilla luodaan todellisuutta. Toiseksi, Kotimaa 24 -uutisen mukaan kyse olisi ollut kirjeestä, jossa vaadittiin lisää elintilaa ”naispappeuden vastustajille”. Kirjeessämme tuo termi esiintyi ainoastaan kerran – silloinkin yhteydessä siihen keskusteluun, jossa viitataan yleisesti havaintoon, että naisten pappeutta vastustava seurakuntaväki on jäänyt pysyväksi osaksi kirkkoamme”. Heille emme toivoneet edes ”lisää elintilaa”, vaan pelkästään ”elintilaa”.

Kirjeessä puhutaan muuten johdonmukaisesti ns. perinteisen virkakannan edustajista. Miksi? Koska se on ollut reilua niitä kohtaan, joista on ollut puhe. Aivan niin kuin uutisoinnissa on mielestäni ollut reilua puhua ”sukupuolineutraalista avioliittolaista” sen sijaan, että olisi käytetty termiä ”tasa-arvoinen avioliittolaki”. Miksi? Koska se on ollut reilua niitä kohtaan, joista on ollut puhe. Sanoilla luodaan todellisuutta.

Miksi kirjettämme ei haluttu lukea siinä sävyssä ja tarkoituksessa, jossa se kirjoitettiinkin: rakentamaan sopua ja vahvistamaan kirkon ykseyttä? Syitä on varmaan monia. Esitän itse pari valistunutta arvausta, joiden myötä tunnustan, etten tiedä varsinaisia syitä. Ehkä joku muu ne tietää..?

Ensimmäinen valistunut arvaukseni on, että keskusteluilmapiiri yhteiskunnassa ja kirkossa on tällä hetkellä ”kuplittunutta” ja jännitteistä, jolloin uutisoinnin kannalta on tarkoituksenmukaista ja ”myyvää” jyrkentää vastakkainasetteluja. Sillä myydään lehtiä ja saadaan lukijoita nettiuutisille. Kirkollinen media ei ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Viholliskuvat myyvät aina. Olipa kyse Korkeajännitys-lehdestä tai kirkollisesta mediasta.

Mikäli asia olisi toisin, kuka tahansa toimittaja olisi heti löytänyt kirjeestämme sen varsinaisen kärjen: 28 kirkolliskokousedustajaa vetoaa piispoihin, että he jaksaisivat ponnistella kirkon ykseyden puolesta virkakysymyksessä, joka vielä yli kolmen vuosikymmen jälkeenkin hiertää Suomen ev.lut. kirkossa. Sanoilla luodaan todellisuutta.

Uutisointiin liittyen vielä yksi havainto: perinteisen virkakäsityksen kannalla olevia pidettiin muinaisjäänteenä, joiden uskottiin hävinneen ajan myötä – tai ainakin olevan hyvin marginaalinen joukko. Kirkko ja Kaupunki -lehden toimittaja soitti minulle marraskuussa ja kysyi, onko mielestäni 40 papin ja 2000 hengen seurakuntalaisten viikoittain kokoontuva joukko suuri (https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/espoolaiskirkkoherra-haluaisi-lisaa-tilaa-naisten-pappeuden-vastustajille-seurakuntatyon-johtaja-kieltaytyy-yhteistyosta-heidan-kanssaan).

Kysymys heijasteli mielestäni yleistä tyrmistystä: miksi tällaisen marginaalin ja häviävän porukan puolesta pitäisi suuren seurakunnan kirkkoherran – tai yleensä kenenkään – olla huolissaan? Niin, miksi ihmeessä minkään vähemmistön oikeuksista pitäisi olla huolissaan..?

Onko 2000 kristittyä paljon vai vähän? Jos he ovat vakaumuksensa vuoksi inhottuja ja painostuksen alaisia, heitä on 2000 kristittyä liikaa. Tällöin heitä pitää ehdottomasti puolustaa syrjiviä asenteita ja vihapuhetta vastaan. Mutta jos he itse ovat naisvihamielistä ja muuta syrjintää harjoittavaa porukkaa, heitä pitää ojentaa kristillisellä rakkaudella ja päättäväisyydellä.

Vai onko kuitenkin niin, että meillä on oltava oikeus valita vähemmistömme, joiden vakaumusta ja oikeuksia puolustamme? Samassa K&K-lehden jutussahan Espoon seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön päällikkö vastasi samalla mitalla: hän kieltäytyy yhteistyöstä ns. perinteisen virkakannan edustajien kanssa. Hän oli huolissan pappisnaisten oikeuksien toteutumisesta ja siitä, että syrjintää suvaittaisiin kirkossamme. Sanoilla luodaan todellisuutta.

Ns. perinteisen virkakäsityksen tulkinnan esiin nostaminen ja sen ymmärtäminen sekä kirkon moniäänisyyden puolustaminen tässä yhteydessä nähtiin yksiselitteisesti syrjintänä sekä naisten ja heidän pappeutensa halveksuntana. Harva huomasi, että me allekirjoittaneet emme olleet omalla asiallamme. Toisinajattelevien puolustaminen oli kuitenkin jo itsessään vääryys.

Toinen valistunut arvaukseni kirjeemme viestin huonoon sisälukutaitoon liittyen – uutisoinnin asenteellisuuden ja loukkaantuneen keskustelun lisäksi – on teologisen ymmärryksen ja sietokyvyn kapeutuminen kirkossamme. ”Moniäänisyys” kuuluu juhlapuheisiin, ei kirkolliseen arkitodellisuuteen.

Virkakysymys on jo kauan sitten irronnut raamatuntulkinnasta ja raamattukäsityksestä. Siitä on tullut puhtaasti tasa-arvokysymys ja naisten oikeuksiin liittyvä asia. Siksi kirjeemme herättämä tyrmistys oli varmasti aitoa – erityisesti niiden virkasisartemme keskuudessa, jotka eivät kirjettämme edes vaivautuneet lukemaan.

Ymmärrän heitä. Sanoilla luodaan todellisuutta. Kuitenkin kirjeessämme totesimme aivan selvästi: Emme esitä mitään muutosta seurakuntien oman toiminnan järjestelyihin sinänsä, emmekä halua, että nämä toimintamahdollisuudet muodostaisivat uhan miesten ja naisten tasa-arvoisen pappeuden toteutumiselle kirkossamme”.

Yritimme sanoittaa sen, että tässä kirjeessämme ei ollut kyse tasa-arvon toteutumisesta eikä naisista tai muunsukupuolisista sinänsä, vaan jostain muusta: oikeudesta tulkita Raamattua perinteisesti ja kristikunnan enemmistön tavoin.

Tämä jäi liian monelta huomaamatta. Se näkyi tänään (30.12.2018) myös YLE Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa, jossa jotkut keskustelijat kauhistelivat sitä, kuinka tällainen tasa-arvon vastainen kirje on ollut nyky-Suomessa mahdollinen. Toimittajat myötäilivät.

Vain yksi keskustelija pohti ääneen sitä, minkä oli itse kirjeestämme lukenutkin: jos pappeus ymmärretään perinteisellä tavalla Jumalan peruuttamattomaksi tahdoksi, kuinka sellaista näkemystä voisi muuttaa – paitsi ymmärtämällä Jumalan tahdoksi jokin toinen näkemys, joka on ristiriidassa aiemman käsityksen kanssa.

Tästä on kyse. Sanoilla luodaan todellisuutta. Perinteisen virkakäsityksen kristityt eivät lähtökohtaisesti ole tasa-arvon vastustajia tai naisvihamielisiä, vaan aidosti omantunnon ihmisiä, joille ymmärrys Jumalan tahdosta ei ole kauppatavaraa. Heidän vertaamisensa esim. rasismin kannattajiin on loukkaavaa, koska kyse on eri kategorian asioista.

Uusi testamentti ei kiellä mustaihoisia tai sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia opettamasta seurakunnan kokouksissa, mutta naisia kylläkin. Muunsukupuolisista se taas ei puhu mitään. Tässä on ongelmamme juuri. Onko Raamattu kirkon uskon ylin ohje, kuten kirkkolaki ja -järjestys edellyttävät – ja jos on, mikä siitä pitäisi ottaa vielä vakavasti ja mikä taas ohittaa vanhentuneena patriarkaalisuuden jäänteenä ja miksi?

Naisten puhe- ja opetuskielto on Uudessa testamentissa perinteisesti ymmärretty koskemaan kirkon virkaa – ja yhä kristikunnan enemmistö uskoo näin. Me kirjeen allekirjoittajat emme tosin tulkitse Raamattua tällä tavalla, mutta asettuessamme ymmärtämään tätä perinteistä raamatuntulkintaa ja puolustamaan näiden vilpittömien kristittyjen sisartemme ja veljiemme oikeutta elää ja toimia kirkossamme uskonsa mukaisesti, me olemme saaneet syrjinnän leiman otsaamme. Sanoilla luodaan todellisuutta.

Mitä vuoden 2018 uskontouutisesta jäi siis käteen? Ainakin tämä vanha totuus: se, mikä voidaan ymmärtää väärin, myös ymmärretään väärin. Voisiko seuraava vuosi 2019 olla kirjeemme viestiin sopivampi: sovinnon ja ykseyden rakentamisen vuosi? Voisi – jos aidosti haluamme sitä.

Toivomme – emme vaadi – että piispat vastaavat tähän omalla esimerkillään ja linjauksellaan. Kirkollinen media on tervetullut tähän mukaan.

Hyvää ja kristittyjen ykseyttä edistävää uutta vuotta 2019!

96 kommenttia

  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Tähän ei ehkä olisi järkevää edes reagoida, mutta milloin kompromissin ja ykseyden etsiminen on ymmärretty alistumiseksi..?

    Sitä paitsi, esiin oman kompromissini professor. Helanderin ehdotuksen pohjalta jo viime vuonna (2017), joten tämä tuskin on vuoden 2018 uskontokuntien..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Jouni Turtiainen kuka johtaa kirkkoa?

    Onko Jumala ilmoittanut jotain uutta Jeesuksen jälkeen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Jompikumpi meistä ei ole ymmärtänyt, mitä termillä ”kompromissi” tarkoitetaan..?

    Yleisin määritelmä kompromissista on tämä: ihanneratkaisu, jossa on molempia osapuolia tyydyttävä lopputulos. Se merkitsee sitä, että osapuolet tulevat toisiaan vastaan ja tinkivät vaatimuksistaan.

    Tätä tarvitaan niin erilaisten virkakäsitysten kuin avioliittokäsitystenkin kanssa elämiseen samassa kirkossa.

    Muita hyviä ja kirkon ykseyttä editäviä ratkaisuja ei taida olla. Ja jos on, otan mieluusti sellaisia ratkaisuja vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Mitä tämä kompromissin tekeminen voisi tarkoittaa lähetysjärjestöjen, herätysliikkeiden kohdalla. He eivät tule kirkkoa vastaan. Heille naispappeus kun on harhaoppi, he myös suhtautuvat siihen sillä vakavuudella. Ratkaisuja on vähän. Tästä on näkyvinä merkkeinä yhteistyöstä kieltäytyminen, yhteisvihkimyksistä kieltäytyminen ja omien vihkimysten hakeminen Keniasta (sley). Kirkolliskokous edustajien olisi myös kulutettava vastuuta lähetysjärjestöiltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Voisiko yhteistyötä rakentaa siltä pohjalta, mikä on yhteistä? Evankeliumi ja siitä kertova Uskontunnustus ovat ainakin yhteisiä. Ja siinä on jo tarpeeksi ainesta yhteistyöhön. Eikös juuri evankeliumin eteenpäin vieminen ja opettaminen ole kirkon päätehtävä?

    Kun joiltain lähetysjärjestöiltä halutaa minimoida lähetysmäärärahat, niin käytännössähän se merkitsee sitä, että estetään evenkeliumin julistaminen lähetyskentällä ja samalla monen sielun pelastuminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Sami Paajaselle huomioksi, ette kirkkomme lähetysjärjestöjä ja herätysliikeitä ole syytä niputtaa yhteen nipuun. Sleyn tiukka käytäntö virkakysymyksessä ei kerro koko kuvaa. Esimerkiksi kansanlähetyksen, Kylväjän ja Raamattuopiston työyhteyteen on kyllä vihitty miehiä pappisvirkaan, vaikka niiden omassa työyhteydessä ei ole naispuolisia pappeja. Tämä siis rinnan virkaan vihittävien naisten kanssa. Sansalla, Elyllä ja Kräsällä on myös omassa työyhteydessään naispuolisia pappeja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kyseessä on lainsäädännön valuvika. Kirkollinen vihkiminen katsotaan päteväksi, vaikka se on toimitettu kaikkien osapuolten tieten vastoin ko. uskontokunna tiedossa olevaa oppia.

    Kirkolle jää tosiasillisesti vain kaksi vaihtoehtoa. Vaihtoehto 1. Ne ns. kapinapapapeista, jotka tunnustavat kirkon auktoriteetin opissa saavat pitää virkansa, jolloin Kirkko ja paikalliset seurakunnat riitelevät asiasta aika ajoin n. 30 vuotta. Vaihtoehto 2. Kapinapapit erotetaan yksi toisensa jälkeen viroistaan ja kirkko riitelee asiasta jatkuvasti n. 30 vuotta. Suomessa ns. Norjan malli ei enää ole mahdollinen. Norjassa ei ollut kapinapappeja, koska lainsäädäntö esti sen. Norjassa uskontokunnat säilyttävät omat vihkikäytäntönsä kunnes erikseen toisin päättävät.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tero sanoo:

    Ihmisen oma valinta on valita elämä tai kuolema. 5Moos 28: 14 ensimmäistä jaetta ON ELÄÄMÄÄ JA SIUNAUKSIA JOS VALITSEE 100%;STI JUMALAN SANAN, JA KOKO SYDÄMMEELLÄÄN USKOO MITÄ JUMALA KÄSKEE: nyt papit opettaa suvaitsevaisuutta,lihallisesti kaikille kaikkea. Raamattu, opettää hengellistä suvaitsevaisuutta, mikä perustuu Jumalan sanaan. Eli 5.Moos 28.1-14.”JOS KUULET HERRA, SINUN JUMALASI, ÄÄNTÄ JA PIDÄT TARKOIN KAIKKI HÄNEN KÄSKYNSÄ, JOTKA MINÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ SINULLE NIIN HERRA, SINUN JUMALASI, ASETTAA SINUT KORKEAMMAKSI KAIKKIA KANSOJA MAAN PÄÄLLÄ. 2—14 ON SIUNAUKSET. JOTKA ON IHMISEN VALITTAVA HENGELLISESTI USKOEN. (EI TEON VAAN MIELENMUUTOS) 5.Moos.28:15. MUTTA jos sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi, ääntä etkä tarkoin pidä kaikkia hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja saavuttavat sinut. TÄSSÄ ON NYKY IHMISEN KYKY USKOA IHMISTÄ ENEMMÄN KUIN JUMALA Valinta on meillä. 5.Moos.30.19. Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajaksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen, Niin valitse siis elämä, ETTÄ SINÄ JA SINUN JÄLKELÄISESI ELÄISITTEN. 1.TIMO.2:5. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, 6. Joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa. JOH. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. SUVAITSEVAISUUS ON HYVÄ ASIA, PYSYKÖÖN KAUNIINA AJATUKSENA. JOS? SE JOHTAISI HYVIIN TEKOIHIN. JOTKA TULEE AJATUKSENA TASOLLOLLAE: YKSIN AABRAHAMIN IISAKIN JAAKOBIN JUMALALTA KRISTUKSESSA JEESUKSESSA. OLKOON JUMALA ARMOLLINEN MEIDÄN VALINTOIHIN

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Jukka Kivimäki,

    Tuo on aivan totta mitä sanot. Kirkkossa on paljon kirkollisia lähetysjärjestöjä joiden yhteistyö on mutkatonta kirkon kanssa. Sley on ottanut eniten irtiottoja kirkon piiristä ja tehnyt omavaltaisia ratkaisuja. Nämä ratkaisut poikkeavat merkittävästi ja ajavat Sleyn oudolle tielle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    ” Voisiko yhteistyötä rakentaa siltä pohjalta, mikä on yhteistä? Evankeliumi ja siitä kertova Uskontunnustus ovat ainakin yhteisiä. Ja siinä on jo tarpeeksi ainesta yhteistyöhön. Eikös juuri evankeliumin eteenpäin vieminen ja opettaminen ole kirkon päätehtävä?” ( Salme Kaikusalo)

    Kovin heppoinen peruste, tällä perusteella voisimme tehdä katollistenkin kanssa yhteistyötä.

    ”Kun joiltain lähetysjärjestöiltä halutaa minimoida lähetysmäärärahat, niin käytännössähän se merkitsee sitä, että estetään evenkeliumin julistaminen lähetyskentällä ja samalla monen sielun pelastuminen.” ( Salme Kaikusalo)

    Jotkut lähetysjärjestöt ovat niin vaarallisella tiellä, että yhteistyötä kirkon kanssa voi käydä mahdottomaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Turtiainen

    Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.