Kristillinen kirkko ei ole ketterä uudistumaan, vaikka kristinusko syntyi aikoinaan radikaalina uudistusliikkeenä. Keskiajalla se laitostui ja jähmettyi kunnes reformaatio sitä vähän ravistutti. Nyt sitä vain muistellaan.
Herätysliikkeet ajoivat syntyessään muutosta, nyt ne pääsääntöisesti pyrkivät säilyttämään.
Keskiaika, yksinvaltius ja säätyvalta ovat jättäneet myös kirkkoon jälkensä. Pitkään yhteiskunnassa yhdistyivät maallinen ja hengellinen valta. Kirkon rakenteet ovat siltä ajalta. Kirkossa samaistutaan julkiseen valtaan ja viranomaiseen.
Niinpä toimielimet ovat rinnakkaiset, samoin hallintosäännöt ja vaalijärjestys soveltuvilta osin samat. Kirkko ja kunta ovat kuin identtiset kaksoset. Vain melkein, sillä demokratia ei oikein ole kirkkoon juurtunut, vaan se kilpailee yksinvaltiuden ajalta periytyvän vahvan hierarkkisen perinteen kanssa.
Kirkon muuttuminen ja uudistuminen on hidasta. Jarruina ovat asenteet ja kirkolliskokouksen määräenemmistösäännökset. Perusteluina ovat vuoroin juridiset, vuoroin opilliset seikat.
Vähemmistön suoja on kirkossa vahva, mitä moni pitää varmaan kirkon pelastuksena, toiset kirkon heikkoutena. Tässä kohdassa usein sanotaan, ettei kirkon pidä lähteä kaikenlaisten muutosten perässä juoksemaan. Muutos herättää pelkoa, eikä muutoksessa muutoksen vuoksi olekaan mieltä.
Voi, kunpa maailma ei muuttuisi! Mutta elämämme maailmassa, jossa muutos on pysyvä olotila. Tiede lisää tietämystämme ja tapaamme jäsentää maailmaa, tekniikka etenee pitkin harppauksin tai ajatellaanpa viestintää ja kieltä!
Itse pidän uudistumista välttämättömänä, jotta kirkon alkuperäinen sanoma tavoittaisi tämän ajan ihmiset. Kirkko ei ole niinkään perinneliike tai viranomainen, vaan sen pitäisi olla ihmisten elämässä vaikuttava voima.
Kirkolliskokouksen käsittelyssä on marraskuun ensimmäisellä viikolla ehkä suurinkin toivein liikkeelle lähteneitä uudistushankkeita, kuten hallinnon keventäminen keskushallinnossa, määräenemmistösäädösten lieventäminen ja seurakuntalaisten vaaleihin osallistumisen helpottaminen. Askelet eivät tule olemaan mitään konkariaskeleita. Ja niin osa valittaa hidasta etenemistä, osa iloitsee torjuntavoitosta.
Asevelvollisuutta suorittaessani oli tapana sanoa, että ”ei vaikuta kotiuttamiseen”. Ehkä näistä kirkon hallintoasioista voidaan sanoa, että ” ei niillä ole pelastushistoriallista merkitystä”. Kuka sen tietää, sillä kyllähän meidän pitäisi käyttää talenttiamme hyvin ja viisaasti.
Aivan tuntematon asia ketteryys ei kirkossa ole. Kirkon ja seurakuntien verkkohanketta toteutetaan ketterin työmenetelmin.
Kirkko elää myös ihmisten arjessa. Ketterät, mm. lapsi- nuoriso- ja diakoniatyön toimintatavat pureutuvat sinne, missä hetivastetta tarvitaan. Olipa tuo nyt kriisiavustus tai masentuneen nuoren avittaminen. Tämmöisissä pika-asioissa hallinto ja johtokunnat tulevat kaukana perässä.
Tero olet oikeassa, kyllä kirkossa toimitaan myös ketterästi. Hyvä niin. Ehkä juuri siellä käytännön toiminnassa kirkko on parhaimmillaan.