Voimmeko luottaa kuulopuheisiin?

Toisaalla näillä palstoilla käynnistyi kiinnostava keskustelu Putin-uutisen pohjalta. Keskusteltiin Putinin uskovaisuudesta tai ei-yhtään-uskovaisuudesta. Rohkeanlaisesti verrattiin Putinia Hitleriin uskonnon väärinkäyttäjänä. Siihen soppaan ajattelin ensin työntää lusikkani, mutta en sitten kuitenkaan lähtenyt mukaan, kun keskustelu muuttuikin juupas-eipäs-inttelyksi Martti Lutherista. Tätä uskon sankaria toiset oikein kovasti kunnioittaa ja toiset taas vähemmän.

Minua uutisessa ja sen tulkinnassa kiinnostavat toiset näkökulmat. Ensin Adolf Hitler ja hänen suhteensa uskontoon. Tunnustuskirkosta ja Saksalaisista kristityistä me jotain, ehkä enemmänkin tiedämme. Mutta toden totta, mikä oli kansallissosialismin ja Hitlerin suhde uskontoon? Siitä ei taida suomenkielellä olla paljonkaan tietoa. Saksaksi toki enemmän, mutta kuka kirjoittaisi, ei välttämättä väitöskirjaa, vaan kansan kielellä tästä aiheesta? Jouni Turtiainen, Aulikki tai Uwe Mäkinen vai kuka? Aihe olisi niin kiinnostava, että tietokirja teemasta voisi kiinnostaa Kirjapajaa ja toisiakin yleiskustantajia, joitten kirkko- ja uskonto-kiinnostus näinä aikoina on varsin vähäistä.

Ja sitten Putinista. Olihan se tavattoman kiinnostavaa, kuinka Venäjän johtajat jo ennen häntä, esimerkiksi Boris Jeltsin, NOPEASTI oppivat tekemään ristinmerkin. Itselläni, 60- ja 70-luvuilla Helsingin teologisessa tiedekunnassa olleella menee vieläkin ristinmerkissä välillä suunnat sekaisin.

En ota kantaa siihen, mikä on Pyhän Hengen osuus Moskovan ja koko Venäjän ortodoksien historiassa. Mutta monella tavalla ymmärrettävää on, että uudet hallitsijat ja uusi valta näki ortodoksisen kirkon yhteistyökumppanina muuttuneessa historiallisessa tilanteessa.

Mikä on Herran Pyhälle Ehtoolliselle itse tulevan ihmisen usko, sitä en olisi niin innokas arvioimaan. Onko se meidän tehtävämme? Lähetyshiippakunnassa niin saatetaan tehdä. Se taas on oma tarinansa, kuten sekin, että minun mielestäni Paavalin synodille paremmin sopisi nimi Sauluksen synodi.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Puutuitpa mielenkiintoiseen aiheeseen, Heikki. Taas oli miellyttävä lukea rauhallista pohdiskeluasi.

    Ei minuakaan tuo Luther-polemiikki inspiroi, vaikka miehestä voisi aikansa lapsena kaikenlaista jälkiviisasta poimiskella – jopa tällaisella vähäiselläkin tietämyksellä. Noinkin hyvin Raamatun vaikeissa olosuhteissa kääntänyt mies on jo sellaisenaan hatunnoston arvoinen.

    Sinä kiinnitit huomiota siihen, kuinka poliittinen johto monina aikoina ja kohtalaisen kritiikittömästi on lähtenyt yhteistyöhän nimenomaan uskonnollisen valtavirran kanssa. Kyllähän Hitlerin ja Mussolinin sopimukset katolisen kirkon kanssa ovat kiistaton historiallinen tosiasia. Ja onhan valtiojohdon tappamisvälineitä sittemminkin temppeleissä siunattu, kuten kaikki tietävät.

    Kannanottosi varovaisuus kiinnitti erityistä huomiotani. Kirjoitit, että ”En ota kantaa siihen, mikä on Pyhän Hengen osuus Moskovan ja koko Venäjän ortodoksien historiassa.”

    Olisiko ihan mahdoton vastaus sinun mielestäsi sellainen, ettei Kaikkivaltiaalla ole mitään tekemistä näiden epäpyhien allianssien kanssa? Antoihan Mestarimme meille ohjeistuksen: ”Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.”(Joh15:19)

    Jaakobin kirjeessä monien muiden UT:n kohtien ohella on viesti, johon ei kristillispoliittinen liittosuhde oikein tuntuisi mahtuvan. Mitä sinä ajattelet seuraavasta määritelmästä kristityn ja valtion suhteisiin sovellettuna: ”Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi”(Ja 4:4)?

    • RAULI,

      kiitos kommentistasi ja tuosta Jaakobin kirjeen kohdasta. Jaakobin kirjettä olen lukenut, vaikka M.Luther, jos muistan oikein, sen olkikirjaksi noteeraakin. Paljon siinä on hyviä ajatuksia. Lainaamasi kohdan jyrkkyyttä ja ehdottomuutta mietin. ”Ymmärrätkö myös, mitä luet?” Se on hyvä kysymys siinäkin mielessä, että Raamatussa on niin monta puheen tapaa ja sävyä, tasaisesta ja maltillisesta hyvinkin jyrkkään ja ehdottomaan.

      Tuosta uskon ja vallan suhteesta. Siinäkin on portaattomalla säädöllä niin monenlaista. Idän ortodoksiaan yleensä liittyy vallan kunnioittaminen ja alistuminen sen alla.

      Mitä oli vanhempiemme ja esi-vanhempiemme suhtautuminen esivaltaan ja mikä on meidän nyt? Somekeskustelu liian helposti sortuu omien karikatyyriemme ja ennakkoluulojemme esittelyksi.

      Jaakobin sanoissa on varmasti totta, on hyvinkin. Samalla: Tuntuu niinkuin oma aikamme nyt kaipaisi enemmän diplomatiuaa ja vähemmän Totuuden Torvia.

    • ”Tuntuu niinkuin oma aikamme nyt kaipaisi enemmän diplomatiaa ja vähemmän Totuuden Torvia.”

      Tuskin kukaan voi olla toteamuksestasi eri mieltä, jos ajatellaan maailman menoa yleisesti. Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että tuollaisia Nizzan torvia, jotka vähät välittävät mistän inhimillisyydestä, on mahdoton diplomaattisin keinoin tästä maailmasta kitkeä. Yrittämistähän ei kukaan halua estää.

      Mutta uskonnon valjastamisesta politiikan välineeksi taisi keskustelun päälinja kulkea. Siis ”tuosta uskon ja vallan suhteesta. Siinäkin on portaattomalla säädöllä niin monenlaista.”

      Monenlaista on, mutta mistä suoranainen säätämättömyys eli monenkirjavuus voi johtua? Tuskin se on Raamatun antamien ohjeiden vika?

      Olisisko lähtökohtaisesti otettava huomioon se, että ”koko maailma on Pahan vallassa”(1.Joh5:18)? Olisiko tästä vedettävä se johtopäätös, että asiaintila vaatii Korkeampaa muuttajaa? Voisiko poliittisen ja hengellisen vallan liitto olla aina ja kaikessa oikeastaan hyväksi tarkoitetun ja pahan kytkemistä toisiinsa, kun asiaa Raamatusta päin katsellaan?

      Voisiko kukaan kuvitella nasaretilaista puuseppää tekemässä konkordaattia ”keisarin kanssa”? Esimerkiksi sellaista, joka edelleen on sinun hyvin tuntemassasi maassa Saksassa voimassa nimellä ”Reichskonkordat”?

      Itänaapurissamme viime perjantaina hyväksytty sopimus määrittelee vain neljä ”perinteistä” uskontoa täyttä lain suojaa nauttiviksi. Kaksi niistä ovat ortodoksit ja juutalaiset. Aika vaikea nähdä, että Kristuksella taivaallisena kuninkaana olisi jotakin myönteistä sanottavana tapahtumasta.

      Olisiko niin, että vaikka tässä maailmassa näitä ”konkordaatteja” ja muita viritellään, todellisen kristityn olisi pidettävä semmoisiin rittävä etäisyys? Eli kuten tuo hiukan Lutherin hyljeksimä Jaakobon kirje asian ilmaisee: ”Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta”(Ja1:27).

  2. ”Mikä on Herran Pyhälle Ehtoolliselle itse tulevan ihmisen usko, sitä en olisi niin innokas arvioimaan. Onko se meidän tehtävämme? ”

    Hyvä huomio. Ei ole meidän tehtävämme arvioida vaan se on henkilön rippi-isän tehtävä.

    Kannattaa muistaa, että ennen ehtoollista Putin on osallistunut katumuksen mysteerioon (sakramenttiin) (http://www.ortodoksi.net/index.php/Katumuksen_mysteerio) jossa hän on tunnustanut syntinsä rippi-isänsä välityksellä Herralle, ja saanut ne anteeksi.

    Muuten, Putin on kastettu jo lapsena eli hän on ainakin ”teknisesti” ollut kristitty koko ikänsä.

    • Kerrot Putinista, että ”hän on tunnustanut syntinsä rippi-isänsä välityksellä Herralle, ja saanut ne anteeksi.”

      Millä perusteella voit olla varma siitä, että Herra on rippi-isän kanssa samaa mieltä syntien anteeksi antamisesta?

    • Hyvä Rauli T.,

      Tämä on oikein opettavan ja palvovan eli ortodoksisen kirkon usko ja oppi. Tuntenet sen verran hyvin Raamatun, että tiedät mihin tämä perustuu. Kannattaa tutustua linkin päässä olevaan toimituksen kaavaan. Maan päällä mikään ei ole varmaa vaan kyse on uskosta, niin tässäkin.

    • Hyvin vastasit: ”kyse on uskosta, niin tässäkin”. Enempää minulla kuin kenelläkään muullakaan ei ole valtuuksia toisen uskoa kiistää. Esimerkiksi sellaista, että uskoo saaneensa syntinsä anteeksi rippi-isän tai jonkun muun ihmisen välittämänä.

      Uskon perustuksista voi aina sitten keskustella. Ajatus valtuutuksesta ilmenee kirkkonne kaavan siitä osasta, jossa sanotaan: ”Sinä, Valtias, olet sanonut: ’Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa'”

      Sitaatti on otettu Matteuksen evankeliumin 18. luvun jakeesta 18, ja sama ajatus on sitten myös muuallakin evankeliumeissa. Tekstiyhteys osoittaa, että sanat lausuttiin alunperin Jeesuksen apostoleille. Samoille miehille, joille annettiin myös muita erityislahjoja, esimerkiksi kyky parantaa sairaita ja jopa herättää kuolleita.

      Myöhemmin Jeesuksen apostoleille antamaa valtuutusta on syntien anteeksi julistamisen osalta jaeltu eri uskonnollisissa piireissä varsin vapaasti. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Raamatun mukaan ei mitään Jeesuksen ohella ei mitään välimiestä tarvita.

      Vapahtajamme opetti mallirukouksessa varsin mutkatonta reittiä syntivelkojen anteeksi saamiselle. Piti yksinkertaisesti ja koruttomasti vain esittää pyyntö Jeesuksen Isälle: ”Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.”(Mat6:12)

      Automaattista anteeksi saaminen Jumalalta ei ole, sanoo Raamattu. Esimerkiksi omalle kansalleen Kaikkivaltias eräässä tilanteessa sanoi: ”Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat”(Jes1:15)

      Kun tarkastellaan valtaa pitävien asemaa Kaikkivaltiaan Jumalan silmissä, lienee viisasta ottaa huomioon Kristuksen äärimmäisen viisas opetus myös tässä: ”Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.”(Mat7:16,17)

  3. Kuulopuheet ja perimätieto tavallaan painivat samassa sarjassa. Nykyaikana elävistä ihmisistä realistiset toiminnat ja teot antavat totuuden heidän ajatuksistaan. Aikaisemmin eläneistä arvostettujen tutkijoiden tulokset antavat kuvan heidän toimistaan, jotka kuitenkin usein perustuvat perimätiedon todennäköisyyteen.

    Näissä kirjoituksissa kuitenkin jokainen kirkon oppiin uskova perustaa käsityksensä aivan omaan sokeaan ajatteluun kirkolliskokousten siis ihmisten päätöksista alkaen välittämättä ollenkaan rehellisistä ja realistisista tutkimustuloksista. Esim. Markuksen alkuperäinen evankeliumi, joka on ensimmäinen teksti Jeesuksesta.

  4. Joka tapauksessa Putin sanoi Ukrainassa käydessään selkeästi että heillä on yhteinen ortodoksinen usko.

    Toki tähän liittyi sellainen poliittinenkin näkökulma, että hän halusi pitää Venäjän ja Ukrainan yhteisessä rintamassa, jotta länsimaat eivät olisi päässeet viemään Ukrainaa omaan rintamaansa Venäjää vastaan.

    Kun USAn monien miljardien avustama propagandamylly lopulta sai aikaan vallankumouksen, niin Venäjä puolestaan vastasi Krimin erottamisella Ukrainasta.

  5. Heikki kirjoitti: ”Jaakobin kirjettä olen lukenut, vaikka M.Luther, jos muistan oikein, sen olkikirjaksi noteeraakin.”

    Jumaluusopin tohtori Martti Luther on kirjoittanut eri Raamatun kirjoille esipuheita, joita voimme lukea suomeksi Bibliasta.

    Pyhän Jaakobin kirjeen esipuhe (Biblia 1776 ):

    Pyhän Jakobin Epistolasta on myös muinaisten opettajain seassa epäilys ollut, enimmiten sentähden, että se näkyy 1, 2:14, 21, 25, opettavan lain töistä, niinkuin niiden kautta pitäis vanhurskaaksi ja autuaaksi tultaman: jota vastaa pyhä Paavali monessa paikassa opettaa, että me tulemme autuaaksi ainoasti uskon kautta Kristuksen päälle, ilman lain töitä, Rom: 3:28, Eph. 2:8. Kuitenkin pidetään nyt myös tämä kirja, niinkuin se onkin, oikiana apostolin oppina kaikilta oikeilta opettajilta. Sillä ei tässä ole yhtään vastahakoisuutta; vaan nimitetyssä luvussa puhutaan ulkokullatuista, jotka ovat ainoastaan nimeltä kristityt, suullansa kerskaavat uskosta, vaan työllänsä toista osoittavat. Ei tässä puhuta oikiasta uskosta, joka ei koskaan ole ilman hyviä töitä, vaan turhasta luulosta, paljaasta tiedosta eli uskon varjosta, joka ei ketään autuaaksi tee. Ei p. Jakob tässä siitä puhu, kuinka syntinen taitaa vanhurskaaksi ja autuaaksi tulla Jumalan edessä, josta p. Paavali ennen nimitetyissä paikoissa opettaa, vaan siitä ainoastaan, kuinka ihmisen pitää uskonsa ulkonaisesti näyttämän sen hedelmillä, eli hyvillä töillä. Tärkeimmästi: p. Jakob puhuu uskon merkeistä ja hedelmistä, että hyvä puu ei taida olla ilman hyviä hedelmiä, Matt. 7:17,18. Vaan p. Paavali kirjoittaa vanhurskauden syystä, eli tekiästä, joka on meidän puoleltamme Jumalan armon ja Kristuksen ansion vastaanottavainen usko: siinä ei ole töiden siaa, jotka muutoinkin ovat puuttuvaiset ja saastaiset. Tässä kirjassa p. Jakob opettaa ja neuvoo vaarin ottamaan kärsivällisyydestä, hyvistä töistä, lain pitämisestä: välttämään turhan kunnian pyyntöä, paljoa puhetta, panetusta ja vääryyttä: niin myös ymmärtämään hartaan rukouksen suurta voimaa.

    • JUHA,

      kiitos paljon tästä Luther-tekstiustä. En saa muististani kiinni, mistä tuo ”olkikirja” olisi peräisin. Mutta joka tapauksessa, kun tunnet Lutherin runsaat tekstit ja hallitset myös tietokoneen käytön, ihan hyvä, jos tuot keskusteluihin reformaation merkkimiehen ajatuksia. Hyvä niin.

    • Koska ’maallinen on ”Jumalan vasen käsi” ja hengellinen ”Jumalan oikea käsi”’(Wiki), ne ovat yhtä hyvin yhtä kuin erit.

      Päässä ne ovat yhtä, kehossa erit. Koska sama veri kiertää kaikkialla ruumiissa, ei ole olemassa kohtaa, missä maallinen muuttuu hengelliseksi ja päinvastoin.

      Niitä ei voi sekoittaa, sillä ne ovat yksi ja sama. erot ovat näennäisiä. Ilman henkeä ei ole näkyvää maailmaa. Ruumis on sielun temppeli. Keho on hengen kirkko.

    • Hyvä Heikki P,

      ”Regimentit” on sekoitettu täysin sekä ”naispappeudessa” että ”tasa-arvoisessa avioliitossa”. Näitä on perusteltu kristinuskolle täysin vieraalla tasa-arvo ja ylpeys retoriikalla. Nöyryys ja kilvoittelu on unohdettu kun on riennetty miellyttämään sekulaareja, uskon hylänneitä ”liberaaleja”.

  6. JARI

    kerrot esimerkkeinä regimenttien sekoittamisesta ”naispappeuden” ja muutoksen avioliiton käsittämisessä.

    Pappeudesta:
    – kristillisessä kirkossa pappeus muuttui yleiseksi pappeudeksi. Kaikki kastetut, miehet ja naiset ovat pappeja, eikä välittäjäpappia Jumalan ja ihmisten välillä enää tarvita.
    – uuden liiton aikaista pappeutta ei ole Uudessa testamentissa selkeästi määritelty. Kirkon historiassa paljon selvemmin on määritelty diakonin virka.
    – jne – kannattaako tästä enää vääntää? Arveletko, että Jumala olisi naisten pappeutta vastaan? Sen puolella, että naiset vaikeniusivat seurakunnissa? Opettajat, pyhäkoulunopettajhat, lähetystyöntekijät jne,

    Viime sotien jälkeen ev.lut. kirkko hyväksyi esityksen, ettei eronneita saa vihkiä avioliittoon. Vasta Paasikivi (esivalta) torppasi aikeen. Kummalla kannalla sinä olet?

    ”Kristinuskolle täysin vieras tasa-arvo”

    Kuinka niin? Etkö hyväksy sitä, että Jeesus nosti arvoonsa naiset ja lapset, joille ei annettu arvoa?

    Avioliitto:

    Jotkut puhuvat kirkon 2000 vuotta vanhasta avioliittokäytännöstä. Mutta kun sellaista ei ole. Raamatussa on monenlaisia, erilaisia käytäntöjä. Eikä alkukirkossa ollut yhtä, selvää käytäntöä. Ei satoihin vuosiin ja sen jälkeen se on monta kertaa muuttunut. Avioliitto on yhteiskunnallinen järjestys, vai eikö sinusta?

    • ”Pappeudesta: – kristillisessä kirkossa pappeus muuttui yleiseksi pappeudeksi.”

      Tämä on totta, mutta ei koko totuus (ks. http://www.ortodoksi.net/index.php/Pappeus ).

      Kun Kristus vietti viimeistä ehtoollista oli paikalla vain opetuslasten joukko. Samoin kirkastuminen näytettiin vain kolmelle opetuslapselle. On ilmeistä, että pyhien lahjojen jakaminen on siihen asetettujen pappien tehtävä (näin on myös ev. lut. yhteisössä). Nämä olivat miehiä. Myös Paavalilla on selkeä näkemys eri tehtävistä kirkossa. Nämä ”naispappeudet” valitettavaa erkaantumista kirkon Traditiosta. En siis nyt puhu opettamisesta vaan pyhistä lahjoista (ehtoollinen). Tottakai naiset voiva evankelioida, ensimmäinen tunnettu taisi olla Fotia (samarialainen nainen kaivolla), joka kertoi kylän ihmisille Kristuksesta.

      ”Viime sotien jälkeen ev.lut. kirkko hyväksyi esityksen, ettei eronneita saa vihkiä avioliittoon. Vasta Paasikivi (esivalta) torppasi aikeen. Kummalla kannalla sinä olet?”

      Tämä on ratkaistu jo n. 1500 vuotta sitten. Ortodoksinen kirkko vihkii korkeintaan kolme kertaa (eli kaksi eroa sallitaan ekonomian vuoksi). Ensimmäinen vihkiminen muistuttaa liturgiaa, kaksi seuraavaa ovat eri kaavalla ja korostavat katumusta (esim. morsiamella on musta hääpuku).

      ”Avioliitto on yhteiskunnallinen järjestys, vai eikö sinusta?”

      On näinkin, kuitenkin kannattaa lukea Suuren ja Pyhän synodin ensyklika (http://ort.fi/uutiset/synodin-ensyklika), jossa sanotaan mm.

      ’7. Ortodoksinen kirkko pitää miehen ja naisen välistä suhdetta Kristuksen ja kirkon välisen ”suuren salaisuuden” (Ef. 5:32) kuvana. Kirkko näkee sen yhdessä liitosta syntyvien lapsien kanssa pyhän Johannes Krysostomoksen tarkoittamana jumalallisen taloudenhoidon kuvana ja pastoraalista huolenpitoa tarvitsevana ”kirkkona pienoiskoossa”.’.

      Nykyinen tasa-arvo käsitys on enimmäkseen kateuden sävyttämää omien etujen ajamista, siitä puuttuu melkein täysin nöyryys ja omista eduista luopuminen, jotka ovat keskeistä Kristuksen opetusta.

    • JARI, mahtaako mitään hyödyttää näistä kinastella? Jumala luo uutta, ei hän ole sidottu menneisiin aikoihin ja niiden järjestyksiin. ”Me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.”

      Täysin hyväksyin aikanaan sen, että katolisen kirkon paavina, ”palvelijoiden palvelijana” oli puolalainen, vaikka apostoleissa ei tiettävästi ollut yhtään puolalaista.

    • Totta, ei kannata kinastella. Toin vain esille hieman Sinun ideologiastasi poikkeavia näkemyksiä. Tämä tästä.

      ”Jumala luo uutta, ei hän ole sidottu menneisiin aikoihin ja niiden järjestyksiin.”

      Näin on, mutta minusta Suomen yhden kristillisen yhteisön (ev. lut.) ”kirkolliskokous” ei ole oikea paikka alkaa luoda ja keksiä uutta oppia. Ekumeeninen kirkolliskokous on sopiva foorumi.

      ’Täysin hyväksyin aikanaan sen, että katolisen kirkon paavina, “palvelijoiden palvelijana” oli puolalainen, vaikka apostoleissa ei tiettävästi ollut yhtään puolalaista.’

      Rooman paavin kansallisuus on tietysti ihan epärelevantti asia. Olihan jo alkukirkossa monia kansallisuuksia. No, ehkä tämä oli kevennys?

    • ”Ortodoksinen kirkko pitää miehen ja naisen välistä suhdetta Kristuksen ja kirkon välisen ’suuren salaisuuden’ (Ef. 5:32) kuvana.” Seuraako tästä se, että Kristuksen ja kirkon suhde on miehen ja naisen suhteen kuva? Emmehän me sitä paitsi kuvia palvele. Ihminenkin on luotu Jumalan kuvaksi, mutta tiedämme ihmisen korottamisen palvonnan kohteelksi synniksi.

    • Hyvä Martti P,

      Oppineena teologina toki ymmärrät etteivät kristityt palvo kuvia. Ehkäpä Sinun olisi syytä lukea ensyklikan teksti uudelleen, ja lisäksi vielä tutustua siinä viitattuihin teksteihin.

      Protestanttisten teologienkin on viisastelujensa välillä hyvä muistaa, että ortodoksisen kirkon usko on alkuperäinen ja väärentämätön, josta muut kristillisen yhteisöt ovat eronneet.

    • Kun Aadamista irroitettiin nainen, jäljelle jäi mies. Samalla tavalla kirkon jakautuessa itäiseksi ja läntiseksi, kumpikaan puoli ei ollut enää alkuperäinen ja väärentämätön. Ortodoksisen kirkon historia tuntee myös uudistuksen, jossa vanhauskoiset vaiennettiin kovalla kädellä. Onko alkuperäisyys sitäpaitsi mikään arvokas asia? Sehän voi olla pelkkää vanhoihin kaavoihin kangistumista. Muutos ja uudistuminen ovat elämän merkkejä.

    • ”On parempi, että kristityt toimivat ja vaikuttavat eri puolueissa.”

      Juuri näin. Tosin hieman ihmettelen joitain ateistisessa kommunistisessa puolueessa toimivia pappeja. Vaikka toisaalta, eihän papin ole pakko olla kristitty, riittää kun ei tee virkavirhettä.

      Itse oli aikanaan Vihreän liiton toiminnassa mukana. Puolueosaston pj., lautakunnissa, ja puoluehallituksen varajäsenenä. Erosin, kun huomasin että kyseessä on olemukseltaan antikristillinen puolue, joka hyväksyy kyllä muslimien uskonvapauden (mikä on oikein), mutta ei samaa kristityille.

Kirjoittaja

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!