Körttisaarnan logiikasta

Herättäjäjuhlat ovat olleet ja menneet hymistelyjen saattamana.
Ei mitään poikkipuolista sanaa, ei tietenkään.
Silti uskallan nostaa esille erään asian. Mitä piditte sunnuntain televisioidusta saarnasta, joka meille ulkopuolisille oli ainoa ikkuna juhliin.
Teen kysymyksen jo siksi, että kirkossamme pitäisihän olla ihan pysyvä saarnojen arviointi, saarnakritiikki. Muistutan vain siitä, että jumalanpalvelus on julkinen tilaisuus, ja sitä saa ja tulee jo kirkon edun kannalta kommentoida, niinhän tehdään hiljaisesti jo kirkon penkissäkin.
Olisin toivonut ja jopa odottanut, että jokun olisi sen tehnyt, onhan kyseinen tilaisuus heränneille vuoden kohokohta.
Opilliseen sisältöön, itse körttisanomaan minulla ei ole mitään sanomista. Sehän tyydytti sanankuulijat ja sillä hyvä.
Mutta vähän saarnan rakenteeseen, esiin tuotuihin ajatuksiin ja logiikkaan.
Niitä oli kolme. Ensiksikin kuuluisa Hamletin kysymys: Ollako vai eikö olla. Toiseksi puhuja laski tämän pohjalta olla-sanan lukumäärän kirkastussunnuntain tekstissä. Sitten hän teki kiintoisan, todella mielenkiitoisen havainnon, että Suomen kielessä sanat olla ja omistaa ovat yhtä maata. Mutta sen kehittely oli löyhähköä. Kolmanneksi hän puhui päivien tunnukseen liittyen kahden maan kansalaisuudesta.
Minä kysyisin, miten nämä kolme liittyjät toisiinsa? Eipä juuri mitenkään, paitsi saarnassa, johon saa nähtävästi sekoittaa mitä tahansa ilman mitään logiikaa - ja vielä koko kansalle televisioidussa körttikansan vuosikatselmuksessa. Eikö siinä Roomankin kirkolle vertaa vetäjässä pappiskulkueessa olisi ollut järjellisempää puhujaa.
Jätän oman arvioni toiseen kertaa, etten heti alkuun antaisi teilaukselle tila, vaan kysyn, ovatko kaikki minua lukuun ottamatta olleet tyytyväisiä. Vaikka pelkäänkin sanontatapaa: Ei korppi korpin silmää, eikä mustapukuinen toista...

5 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Seppo Väisänen :”Ensiksikin kuuluisa Hamletin kysymys: Ollako vai eikö olla. Toiseksi puhuja laski tämän pohjalta olla-sanan lukumäärän kirkastussunnuntain tekstissä. Sitten hän teki kiintoisan, todella mielenkiitoisen havainnon, että Suomen kielessä sanat olla ja omistaa ovat yhtä maata.”

    Voisiko asiaa lähteä pohtimaan esim Hegelin filosofian dialektisen menetelmän avulla? Ollako vai eikö olla -> das Sein oder nicht-Sein -> arvojen ja välineiden maailma. Kummassako ihminen kahden maan kansalaisena voi omistaa suurimman aarteensa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Väisänen sanoo:

    Voisipa hyvinäkin olla lähempänä kirkollista sanomaa. Tämän jatkoksi tai oikeanmmin edellä yksi pointti olisi se, että vuorelle ei jääty ja niin päästään sulavasti kahdenmaailman kansalaisena olemiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Halttunen sanoo:

    Jumalanpalvelus on körteille kohokohta. Mutta Jumalanpalvelus ei ole paikka jos körttisanomaa tuodaan esiin. Jos niin olisi käynyt körtit olisi tunteneet itsensä todella vaivautuneeksi varsinkin kun Jumalanåalvelus lähetettiin televisiossa. Kuitenkin sanoisin “on” sana erittäin keskeinen kristinuskossa koska Jumala ilmaisee itsensä “Minä olen”. Körttisanomaa tuodaan Päiväseuroissa jossa Hautala piti puhee, Väsisäsen tulisi kuunnella se puhe, siinä tarkasteltiin pakolaisuutta körttiläisittäin, erinomainen puhe. CD:n voi tilata www-h-y.fi sivuilta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Pikkuaho sanoo:

    Minä en mitään tuollaista ole Herättäjäjuhlia (satunnaisesti radiosta seuranneena) ole huomannut. Minulle, homomiehelle, vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä nuoruuteni viettäneelle, ortodoksille juhlien saarnat olivat -mitä väkevintä evankeliumia -mitä väkevin todistus uskosta Kristukseen -mitä väkevin todistus nöyryydestä Kaikkivaltiaan Jumalan edessä -todistus pyhien yhteydestä yli kirkkokuntarajojen

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    Harmi kyllä en sattunut Simo Juntusen saarnaa kuulemaan, mutta siinä olen Seppo Väisänen kansasi samaa mieltä, että saarnoja kannattaisi arvioida, kritisoida ja joskus jopa analysoida.

    Matti Kurki, kun olimme kumpikin Oulun srk-yhtymässä sanoi kerran ruokapöytäkeskustelelussa kuuntelevansa aina sitä, puhuuko saarnaaja minä-muodossa vai passiivimuodossa. Usein sitä minä-muotoa kartejaan ja voihan se joskus mennä overiksi, mutta on minusta paljon kiinnostavampaa kuin tuo passiivi. ‘ Luthderin saarnaohje oli “raamatullinen”:”Puhu niinkuin Jumalan sanoja.” Aika vähän nykyään edes yritystä siihen kuulee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Seppo Väisänen
    Seppo Väisänen

    Olen historian maisteri ja eläköitynyt YLE:n toimittaja. Kirjoittelen yhteiskunnasta, historiasta, kirkosta ja uskonnosta syrjäisen ja sivuun pannun asemasta. Kannatan kansankirkkoa, kirkollisesti olen vapaamielinen traditionalisti, joka määrittyy blogiensa kautta. Tutkimuksellisia kohteitani ovat virret ja Luther sekä tietenkin vuosi 1917.