Toisaalla näillä palstoilla käynnistyi kiinnostava keskustelu Putin-uutisen pohjalta. Keskusteltiin Putinin uskovaisuudesta tai ei-yhtään-uskovaisuudesta. Rohkeanlaisesti verrattiin Putinia Hitleriin uskonnon väärinkäyttäjänä. Siihen soppaan ajattelin ensin työntää lusikkani, mutta en sitten kuitenkaan lähtenyt mukaan, kun keskustelu muuttuikin juupas-eipäs-inttelyksi Martti Lutherista. Tätä uskon sankaria toiset oikein kovasti kunnioittaa ja toiset taas vähemmän.
Minua uutisessa ja sen tulkinnassa kiinnostavat toiset näkökulmat. Ensin Adolf Hitler ja hänen suhteensa uskontoon. Tunnustuskirkosta ja Saksalaisista kristityistä me jotain, ehkä enemmänkin tiedämme. Mutta toden totta, mikä oli kansallissosialismin ja Hitlerin suhde uskontoon? Siitä ei taida suomenkielellä olla paljonkaan tietoa. Saksaksi toki enemmän, mutta kuka kirjoittaisi, ei välttämättä väitöskirjaa, vaan kansan kielellä tästä aiheesta? Jouni Turtiainen, Aulikki tai Uwe Mäkinen vai kuka? Aihe olisi niin kiinnostava, että tietokirja teemasta voisi kiinnostaa Kirjapajaa ja toisiakin yleiskustantajia, joitten kirkko- ja uskonto-kiinnostus näinä aikoina on varsin vähäistä.
Ja sitten Putinista. Olihan se tavattoman kiinnostavaa, kuinka Venäjän johtajat jo ennen häntä, esimerkiksi Boris Jeltsin, NOPEASTI oppivat tekemään ristinmerkin. Itselläni, 60- ja 70-luvuilla Helsingin teologisessa tiedekunnassa olleella menee vieläkin ristinmerkissä välillä suunnat sekaisin.
En ota kantaa siihen, mikä on Pyhän Hengen osuus Moskovan ja koko Venäjän ortodoksien historiassa. Mutta monella tavalla ymmärrettävää on, että uudet hallitsijat ja uusi valta näki ortodoksisen kirkon yhteistyökumppanina muuttuneessa historiallisessa tilanteessa.
Mikä on Herran Pyhälle Ehtoolliselle itse tulevan ihmisen usko, sitä en olisi niin innokas arvioimaan. Onko se meidän tehtävämme? Lähetyshiippakunnassa niin saatetaan tehdä. Se taas on oma tarinansa, kuten sekin, että minun mielestäni Paavalin synodille paremmin sopisi nimi Sauluksen synodi.
Paavalihan nimenomaan sanoi: täytyyhän teillä olla puolueitakin!
Miksei sitten meitä Kristillisiä. Hyvin ovat kristillisiä arvoja esillä pitäneet. aika vaisuiksi äänenpainot on jääneet muissa puolueissa toimivilta.
Tuskinpa voi mitään puoluetta olla, jolla ei olisi kantaa kristilliseen arvomaailmaan.
Uskonto on kuitenkin puoluetaustasta riippumatta aina jollakin tavalla mukana.
1. Kor. 1:10-17 ei ainakaan tue tuota.
Eipä tietenkään. Ihmettelen vaan Heikin mielipidettä että, kristillinen puolue olisi mahdottomuus. Ei kai se sen mahdollisuutta tyhjäksi tee, ettei kaikki kristityt sen toimintaa tue. Yhtä hyvin sitten muutkin puolueet olisi mahdottomia. Ei kaikki luontoihmiset ole Vihreitä ja eikä kaikki Suomalaiset ole Perus suomalaisia ym.
PEKKA, olen niin tosikko,m etten ehkä ymmärrä huumoriasi??
Ei Paavali todellakaan puhunut puolueisiin jakautumisen puolesta, vaan sitä vastaan.
Toisekseen: Paavali ei puhunut, eikä tietysti voinutkaan puhua demokraattisen, kansanvaltaisen yhteiskunnan puolueista. Se mitä hän puolueilla tarkoitti, oli ryhmäkuntia, porukoita, keskenään riiteleviä ryhmäkuntia.
No niin omaa kieroutunutta huumoriahan se taas oli. Varmasti tulkintoja on hyvin erilaisia, myös jokaisen puolueen sisällä. Samoin kait myös kristillisillä.
Eihän kirkko voi mitenkään olla ohjaamassa kristillistä arvomaailmaa. Luterilaisella puolella kyllä, mut muut siitä tuskin paljoa välittää. Miten kirkon Raamatun vastainen tulkinta voisi olla muita parempi ? Mikäli nyt semmoiseen joku törmäisi.
Kirkolla tuskin on mitään yhtenäistä tulkintaa kristillisiin arvoihin. Yhtään sen enempää, kuin kristillisellä puolueella.
Molemmissa mielipiteet menevät iloisesti sikin sokin. Jokaisella kait vielä on oikeus omaan mielipiteeseen myös kirkon ja puolueenkin sisällä.
Onko kristillisyys kokoelma arvoja? Monet arvot, joita me suomalaiset pidämme kristillisinä, ovat länsieurooppalaisia ja kenties vieraita aasialaisille ja afrikkalaisille veljillemme. En väitä, että ne olisivat epäkristillisiä, mutta kuitenkin muualta kuin kristillisestä uskosta johdettuja. Kristillinen kirkko seuraa Kristusta eikä jotain arvorakennelmaa. Hänet löydämme Raamattua lukemalla ja rukoilemalla yhdessä ja yksin.
Miksi kristillinen puolue, tai Saksan katolilaisilta lainattu CDU / CSU kristillisdemokraattinen puolue on niin Saksassa kuin Suomess< mahdottomuus? Koska Raamattu ei anna meille minkään puolueen ohjelmaa. Raamattu ei ole puolueohjelma, eikä anna eväitä yhteenkään puolueohjelmaan.
Raamattu on Jumalan sanaa, jota Jumala ei ole pudottanut taivaasta virheettömänä, vaan antanut sen meille inhimillisten, epätäydellisten ihmisten välityksellä. Hyvä esimerkki tästä on Paavali. Erinomainen Jumalan tahdon tulkitsija, viisas ja ymmärtävä mies, vaikka hän olikin hyvin ristiriitainen ja hänen apostolin-statuksensa moni alkukirkossa kielsikin. Mutta hän oli samalla myös aikaansa sidottu jäärä ja pölkkypää. Hän tulkitsi hyvin Vanhaa testamenttia ja samalla vapautti kristinuskon vanhauskoisten juutalaisten jämähtäneestä uskosta. Mutta samalla tuo sama Paavali antoi sitovia ohjeita tukkamuodista, huivinkäytöstä ja parturinsäännöistä, joilla ei enää ole puolen puupennin merkitystä. Siksi Raamattua on luettava rukoillen ymmärrystä ja Pyhän Hengen antamaa viisautta sen tulkintaan. Ilman tulkintaa ei kukaan voi Raamattua lukea.
CDU ja sen baijerilainen veljespuolue CSU ovat reaalitodellisuudessa porvarillisia puolueita, ja jos Suomeen vertaa, kokoomus ja keskusta yhdessä ja samassa puolueessa. Kristillisyys sisältyy nimeen ja näkyy juhlallisissa lauseissa ja seremonioissa; siinä kaikki. Jäsenistö on suhteessa uskontoon heterogeeninen ja kannattajajoukko vielä heterogeenisempi.
CDU:n sisällä on fraktio, joka korostaa puolueen kristillisyyttä ja tuon tuostakin vaatii, että se näkyisi selvemmin puolueen politiikassa – mitä sitten käytännössä tarkoittaneekin.
Meidän KD ei ole verrattavissa CDU/CSU:n, vaan sen vastinpareja ovat pienet kristilliset puolueet Saksassa ja Itävallassa. Niiden kannatus on vähäistä, eivätkä ne ole edustettuina maidensa parlamenteissa – jo yksin äänikynnyksen vuoksi.
Heikki Palmulle: Kansallissosialismin suhteesta uskontoihin ja moneen muuhunkin asiaan on olemassa hyvä ja moderni suomenkielinen esitys: Richard Burleigh: Kolmas valtakunta (WSOY 2004). Burleighin keskeinen ajatus on, että koko kansallissosialismi oli ns poliittinen uskonto joka sai vallan kun riittävän iso osa saksalaisista luopui rationaalisesta ajattelusta ja korvasi sen ”uskolla” Führeriin…
Saksasta vielä.
Kristillinen pikkupuolue Partei Biebeltreuer Christen (per. 1989) oli luonteeltaan helluntailais-evankelikaalinen. Se sai vuoden 2013 liittopäivävaaleissa 18 542 ääntä, ei edes 0,1 prosenttia äänistä. Puolue on ytimenä vuonna 2015 muodostetussa liittoutumassa/puolueessa Bündnis C – Christen für Deutschland.
Näyttää ajavan monia samoja asioita kuin KD. Pääsivullaan markkinoi eurooppalaista aloitetta avioliiton määrittelemiseksi EU:n päätöksellä miehen ja naisen väliseksi. (Samaa aloitetta oli KD:n Helsingin piirin puheenjohtaja saapunut markkinoimaan Pride-viikolla Malkus-ryhmän tilaisuuteen, jossa paneelissa istui neljä kristillisen median edustajaa.)
tietysti po. Bibeltreuer
JORMA,
Kiitos kommenteista, olen kanssasi Ihan samaa mieltä. Nimenvalinta oli ”kristillisiltä” tietenkìn taktinen veto, he koettivat saada jotakin Saksan isompien puolueiden arvostuksesta.
MARKO,
Kiitos vinkistä, pitääpä tutustua. Siĺti ajattelen, että natsismin uskontoon suhtautumisesta voisi joku ķirjoittaa. Tai totalitääristen valtioiden – mukaañ voisi ottaa myös Maon ja Stalinin.