Virkistävä voima
"Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä. Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra, kuinka syvät sinun ajatuksesi!" Näin sanotaan psalmissa 92.
Kun ihminen ilahtuu oikeasti jostakin, unohtaa hän usein myös väsymyksensä. Oikein todistivat vanhat kristityt, jotka sanoivat, että evankeliumi "friskaa" eli virkistää myös ruumiin. On se merkillinen tuo evankeliumi. Se on Jumalan voima! Ensiksikin se pelastaa, se ilahduttaa ja se virkistää, koska se kertoo Kristuksesta ja kaikesta siitä, mitä hän teki meidän ja koko maailman puolesta. Se vakuuttaa tänäänkin: Synnit saat uskoa Jeesuksen veressä anteeksi ja saat rohkeasti tähyillä kohti Jumalan taivasta!
Hannu Kippo, Kouran pohjalta, s. 147-148, Sley-Media Oy 2015
40 kommenttia
Seppo. Miksi sinulla on noin negatiivinen käsitys hengellisistä asioista ?
Etsi ”oikeita uskoontulleita”, jotka ovat vahvoja Raamatun opettajia. Näillä palstoilla on monentasoista kirjoittajaa, jotka eivät ole päässeet lähelle Jeesusta, siksi ovat jääneet kylmälle paikalle.
Jokaisella on mahdollisuus pelastua ja tulla Jeesuksen seuraajaksi (Tulla uskoon). Kun tutkit UT, niin pääset ulos ”lakihenkisyydestä”. Lue Joh3:16. Joh14: 1–31, Joh 9:1–41.
Mielenrauhasi ei järky kun luet pelastus-sanomaa usein.
Jeesus Kristus pelastaa syntien anteeksiantamuksen mukanaan tuomaan omantunnon rauhaan, vapauteen, iloon, elämään ja iankaikkiseen elämään – muun muassa.
Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat (esim. juuri tuo Joh. 3:16 ja 1. Tim. 2:3-6).
On tosi ikävää, jos ihmisiä pelotellaan sen sijaan ja ilman, että heitä rohkaistaisiin luottamaan ja uskomaan Jeesuksessa täysin valmiina olevaan pelastukseen. Herra Jeesus Kristus ei helvetillä pelotellut, mutta kyllä Hän siitä varoitti. Helvetti ei ole tarkoitettu kenelläkään ihmiselle vaan perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Perkeleen ”rakkautta” on se, että hän tietäen olevansa jo nyt tuomittu, yrittää huijata ihmisiä mukaansa ikuiseen kadotukseen.
Vielä ikävämpää on, jos lapsia on peloteltu helvetillä, sillä juuri lapsia Jeesus halusi ja haluaa ottaa vastaan. Jeesus siunasi lapsia ja nuhteli opetuslapsia, jotka eivät näitä olisi Hänen luokseen päästäneet! Taisipa Vapahtaja myös jotakin sanoa lastenkaltaisista.
Jumalan rauhaa sinulle, Kristuksessa rakas lukija ja hyvää alkanutta viikkoa!
Kiitos Erkko.
Kiitos myös Sepolle kysymyksestä ja kommentista.
Jeesus Kristus ei harjoittanut eikä harjoita väkivaltaa.
Hän on rakkaus ja Hänen valtakuntansa on armon, anteeksiantamuksen ja rakkauden valtakunta.
Seppo,
mietin itse myös tuota kohtaa, ja liitänkin sen tähän yhteyteen:
Matteuksen evankeliumi 21:12-14
Ja Jeesus meni pyhäkköön; ja hän ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet. Ja hän sanoi heille: ”Kirjoitettu on: ’Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi’, mutta te teette siitä ryövärien luolan.” Ja hänen tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät.
Minusta tuo ei kyllä ole ”väkivaltaa”. Edellämainitusta eivät kyllä ylipapit ja kirjanoppineet pitäneet…
Kiitos.
Kaikkia Jeesus haluaa auttaa. Niin hän temppelissäkin teki, jossa paransi sokeita ja rampoja, joiden ei edes ollut lupa tulla temppeliin.
Kaikki ovat syntisairaita, jotka apua tarvitsevat, tiedostavatpa tai eivät. Martti Luther puhui kirkosta suurena syntisten sairaalana. Eikös sairaalassa muun muassa haavat puhdistetaan ja sidotaan? ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.” Matt. 9:12
Ensi sunnuntain kirkkovuoden teemana on muuten ”Jeesus Parantajamme”. Tuossa on linkki, josta löytyvät myös ensi sunnuntaina kirkossa luettavat raamatun tekstit. https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-4-9-2022/
Lämmin kiitos kaikille kommentoijille ja blogista ja keskustelusta kiinnostuneille.
Hyvää yötä, Jeesus myötä!
Seppo Olen samaa mieltä Mikon kanssa, minne oppi kappalasta johtaa. Kappala oppi kaikkine ”rönsyineen vie elämäsi pois Jeesuksen läheisyydestä.
Raamattu ei luonnollistikaan puhu tämän kaltaisista kappalaan liittyvistä kummajaisista mitään, tosin eräät siinä käytetyt termit saattavat hämätä hetken aikaa, löytyyhän niistä selvästi jotain raamatullista yhteyttä. Mutta kaiken kaikkiaan uskovan ei pidä lähteä penkomaan kappalaa sen tarkemmin, siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi, että sen kasvu on tällä hetkellä hyvin voimakasta. Ihmiskunta aivan kuin etsii elämälleen, elämälleen itselleen ja korvasyyhynsä jotain sisältöä jotain sellaista, jota ei haluta ottaa Raamatun sanomasta vastaan.
Älä syrjäytä meidän Herraamme Jeesusta Kristusta. Uudista usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.
Seppo,
viittaus kommenttiisi 01.09.2022 14:30
ja rinnastukseesi pedosta ja Jeesuksesta Kristuksesta.
Uusi testamentti on alkujaan kirjoitettu kreikaksi, myös Ilmestyskirja. Raamatun käännöksissä on tarkoitus päästä mahdollisimman lähelle oikeaa käännöstä.
Numerologian/kabbalan seurauksena sinulle on tullut pelastavan Jumalan nimestä Ilmestyskirjan pedon nimeä merkitsevä nimi. Mistä sinä voit viimekädessä hakea apua? Tältä pedoltako? Tämä on järkyttävää, koska olen huolissani sinusta.
Älä anna johtaa itseäsi harhaan, sillä pahan halu on houkutella ja harhauttaa ihminen mukanaan kadotukseen, johon hän enkeleineen on jo tuomittu. Tätä ei pelastava Jumala halua.
Laitan vielä uudestaan aikaisemman kommenttini tuolta ylempää keskustelusta. ”Herra Jeesus Kristus ei helvetillä pelotellut, mutta kyllä Hän siitä varoitti. Helvetti ei ole tarkoitettu kenelläkään ihmiselle vaan perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Perkeleen ”rakkautta” on se, että hän tietäen olevansa jo nyt tuomittu, yrittää huijata ihmisiä mukaansa ikuiseen kadotukseen.”
Tämä samainen perkele käyttää kaikenlaisia keinoja ja harhaoppeja viedäkseen sinut ja muutkin ihmiset pois totuudesta.
Minulla on vilpitön huoli sinusta Seppo.
Käänny pois harhatieltä ja anna Jeesuksen Kristuksen pelastaa itsesi. Vielä on armonaikaa.
”Ensiksikin se pelastaa, se ilahduttaa ja se virkistää, koska se kertoo Kristuksesta ja kaikesta siitä, mitä hän teki meidän ja koko maailman puolesta.”
Mistä se pelastaa. No ikuisesta helvetin tulesta, mutta ei kaikkia sillä vain piskuinen lauma -Raamatun mukaan – pelastuu ja siksi usein jo lapsien mielen maisemaan indoktrinoitu kuva helvetistä on kaamea ja lienee vahingoittanut myös monien ihmisten mielenterveyttä; moisen ’rakastavan’ rangaistuksen manipuloiminen ihmisiin tulisi minusta lailla hengellisenä väkivaltana kieltää. ”.
Ilmoita asiaton kommentti