Virkavalta ei turhaan miekkaa kanna – entäs kaasusumutinta?
Jään suu auki hämmästelemään sanomalehden valokuvaa. Se on otettu lauantaina 3.10.20 Helsingin Kaisaniemessä. Siinä virkavallan edustajat kaasusumuttavat keskellä tietä istuvia ihmisiä suoraan silmille.
Sitten katson kauhistuneena lisää eri kuvakulmista otettuja kuvia. Lopulta katson videon, jolloin kuviin tulee eloa ja ääntä. Kuuluu poliisien kehotuksia siirtyä syrjään tieltä, jalkakäytävälle. Mielenosoittajat eivät liikahda tuumaakaan. Uhittelevat. Poliisi uhkaa käyttää sumuttimiaan. Eräs ulkopuolinen kiiruhtaa virkapukuisten tykö ja pyytää, että poliisi pidättyisi voimakeinojen käytöstä, jolloin poliisi sumuttaa häntä, vie putkaan ja antaa 700 euron sakot.
Tiellä istujia sumutetaan moneen kertaan, sillä tarkoitus on hajottaa muuri ja murtaa vastarinta. Muuri on käytännössä pelkkä hidaste ja vastarinta passiivista. Lopulta poliisit joutuvat kuitenkin kantamaan mielenosoittajat pois ajoväylältä, sillä suihkuttaminen ei tuo toivottua lopputulosta. 51 henkilöä saa kyydin putkaan ja 53 saa sakot.
Sanotaan, että Suomi on vapaa maa, jossa on oikeus osoittaa mieltään. Sisäministerin mukaan Suomi on ja Suomen tulee jatkossakin olla maailman turvallisin maa. Miten kansalaistottelemattomuus tähän suhteutuu?
Minusta välikohtaus oli ikävä, valitettava, murheellinen, vastenmielinenkin. Jeesus sanoi, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Kaasusumuttimista hän ei mitään tiennyt, mutta vaikeuksia nekin kantajilleen varmasti tietävät, kun kaikki nykyään tapahtuu tarkoituksellisen korostuneesti livenä, kaiken kansan nähden.
En usko, että sumuttajapoliisit voivat olla ollenkaan ylpeitä siitä, mitä tekivät, etenkin kun kaikki dokumentoitiin valokuvin ja videoin. Ei kai kukaan heistä kehtaa näyttää tallenteita omille lapsilleen kehuen, että katsokaa, lapset, isä tuossa turvaa rauhaa ja järjestystä! Tuossa isä kaasuttelee jo neljännen kerran!
Yhtä vähän sankarillisesta käytöksestä itseään voivat onnitella kansalaistottelemattomat tientukkijat, jotka kieltäytyivät noudattamasta poliisin antamia poistumiskäskyjä. Ellei sankaruutena sitten pidetä sitä, että sai useampaan otteeseen suihkun suoraan silmilleen ja pääsi tällä tavoin jonkinlaisten marttyyrien joukkoon.
Ilmaan jää roikkumaan kysymys, mitä ilmastoasia tästä selkkauksesta hyötyi. Tästä yhteenotosta jää kuitenkin suurelle yleisölle mieleen vain poliisin ylimitoitettu toiminta ja elokapinallisten saama mediahuomio, joka pilattiin poliisia provosoimalla. Tarkoitus ei todellakaan pyhittänyt keinoja. Tarkoitus hukkui, kun käytettiin vääriä keinoja.
Katso tästä blogistin tyrmistyttänyt videoklippi:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006659158.html
Kirkko ja kaupunki antoi heti palstatilaa ekokapinallisuusaatteelle:
Kuva (lisätty blogikommentin innoittamana): Miekka ja vaaka pruukaavat olla oikeuden symboleja. Kuvan naishahmo on nimeltään Oikeuden jumalatar; roomalaisessa mytologiassa hän on nimeltään Justitia ja kreikkalaisessa Themis. Oikeassa kädessään Justitialla on miekka, joka symboloi mm. tuomiota; vasemmassa kädessään hän pitelee vaakaa, jolla on usein viitattu kohtuullisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Miekkaa voidaan pitää hengen aseena, kun etsitään totuutta ja puolustetaan sitä. Justitian silmillä on side osoitukseksi puolueettomuudesta; tuomarikaan ei saa antaa minkään oman ennakkokäsityksensä vaikuttaa tuomioon
PS: Vilkkaan blogikommentoinnin myötä koin tarpeelliseksi lisätä tähän vielä uutisen siitä, millaisesta poppoosta Elokapina-liikkeessä on kysymys. Tässä YLEn uutinen:
https://yle.fi/uutiset/3-11579924
46 kommenttia
Olisi jotenkin erikoista, jos kaikki valta olisi mielenosoittajilla ja sitten kytätään miten poliisin pokka pitää ja miten selviävät asioista. Jos emme anna poliisille yksiselitteistä tukea, niin onko heillä velvollisuus antaa meille yksiselitteistä turvaa. Missään tapauksessa ei esivallan ensimmäinen reaktio saisi olla, että poliisin toiminnasta aletaan ensimmäiseksi etsiä vikaa. Toki voi olla hermostuvia jäseniä poliisissa, mutta sellaisia pitäisi kouluttaa tai laittaa sopivampiin tehtäviin.
Olisi syytä kysyä heiltä, jotka pitävät poliisin toimia ylimitoitettua, miten olisi kadulla istujat pitänyt poistaa, vai olisiko he saaneet istua kadulla niin kauan, kuin haluavat. Jos arvostellaan poliisin toimia, niin olisi samalla esitettävä parempi vaihto ehto, joka toimisi myös käytännössä. Jos sellainen löytyy, niin poliisi mielellään ottaa sen käyttöön.
Sitä saa mitä tilaa.
Maailma on muuttunut sellaiseksi, että luulisi kaiken järjen kadonneen. Autoja poltetaan ja paikkoja rikotaan ja ryöstellään monissa maissa. Suomessa ei ole vielä nähty sellaista, mutta poliisien syyllistäminen antaa mielenosoituksille uuden sävyn jo muutamassa vuodessa.
Kaisaniemen ”mielenosoitus” suuntautui tavallisia rauhallisia kansalaisia vastaan estämällä heidän liikkumisvapauttaan. Toiminta oli siksikin outoa, että maamme hallituksessa istuu tukevasti ja vaikutusvaltaisilla paikoilla juuri niitä, jotka pontevimmin ajavat ympäristönsuojelun asiaa. Tapahtuma ei siis edistänyt ilmastonmuutoksen torjuntaa, pikemminkin päinvastoin, koska se oli omiaan herättämään laajaa paheksuntaa ympäristöaktivismia kohtaan. Onhan niin, että kaikki lainsäädännön muutokset edellyttävät demokratiassa enemmistön kannatuksen. Performanssin varsinainen tarkoitus taisi ollakin yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistäminen. On syytä kysyä, ketä se hyödyttää ja mikä taho sitä resurssoi.
Poliisin työ on kaikkea muuta, kun kantaa kadulla istujia, koska istujat olivat täysin liikuntakykyisiä, jos puhe ei auta, niin pakko on tehdä ratkaisu siitä, mitä pitää tehdä.
Mielenilmaisu olisi ollut tärkeämpi korona tilanteen vuoksi, ettei nuoriso omalla käyttämisellään saa koko taloelämää polvilleen ja vaaranna vanhempaa väestöä. Koronasta eivät istujat tuntuneet kantavan mitään huolta.
Olisi hyvä tietää kuka pani alulle kadulla istumisesta, siinä tehtiin palvelus Ohisalolle, jolle hallitusohjelman ilmasto ohjelma ei tunnu riittävän, vaikka yhdessä ovat sopineet kaikesta jo hallitusneuvotteluissa. Politiikkaa tehdään kaikenlaisin keinoin. Tässäkin oli varmaan yleisen mielipiteen muokkaus vihreiden laariin. Valta se näkyy maistuvan myös vihreille.
Ei Jeesus ollut kansalaistottelematon. Hän pyhitti sapatin ja maksoi temppeliveronsakin. Jos insidenttiä rahanvaihtajien pöydillä temppelissä tarkoitat niin se oli profeetallinen teko ja ”omistajan oikeudella tehty”.
Onkos tässä nyt hulvattomat pappismiehet luomassa anarkiaa virkavaltaa vastaan?
Vai muuten vain keskustelemassa?
Werner. Kyllä minä vähän hulvaton tapaan olla. En kuitenkaan kannusta kapinaan, anarkiaan, kansanmurhaan enkä kansalaistottelemattomuuteen.
Mitä varten niitä lakeja säädetään, jos niitä on oikeus rikkoa? Voisihan sitä sitten mainita jo lakia säädettäessä, että tätä lakia voi rikkoa, jos tarve niin vaatii, ei kuulostaisi kovinkaan hyvältä.
Jos ajaisin autolla reippaasti ylinopeutta, ja kiinni jäädessäni selittäisin, että tein tämän sen takia, että osoitan mieltä jotakin epäkohtaa vastaan. Silloin vaarantaisin tiellä muita liikkuvia, eikä se olisi oikein, niin kuin ei ole oikein katujen sulkeminenkaan, koska sekin voi aiheuttaa vaaratilanteita.
Mieltä voi osoittaa muilla luvallisilla keinoilla, joita löytyy vaikka millä mitalla, ei ole pulaa kanavista, joiden kautta äänensä saa kuuluville.
Tämä samantyyppinen käytäntö on tullut myös kirkon toimintaan, joka on aikaisemmin perustunut Jumalan antamiin käskyihin. Nykyään käskyt voidaan rikkoa, jos joku katsoo, että hänen etunsa niin vaatii. Tämän voisi tulkita niin, että kansaisottelemattomuus Jumalan tahtoa vastaan on luvallista.
Ilmoita asiaton kommentti