Jumala ei ole paikassa, toteaa Johannes Damaskolainen.
Jumala on “kaikki täyttävä”. Hän on “kokonaisena kaikkialla”, erityisesti siellä missä ilmenee hänen toimintaansa.
Augustinuksen välimerellinen vertaus maailmasta merisienenä, jota läpäisee ääretön valtameri on kaunis.
Kuuluisin kuvaus Jumalan ja luodun kohtaamisesta on Khalkedonin yleisen kirkolliskokouksen määritelmä siitä kuinka yksi Jeesus tunnetaan kahdessa luonnossa “sekoittamatta, muuttamatta, erottamatta ja jakamatta” niitä.
Venäläinen ortodoksiteologi Sergei Bulgakov kehitteli tätä opetusta Jumalan ja kaiken luodun suhteesta.
Hän piti Khalkedonin määritelmää vain alustavana ja “keskeneräisenä”.
Bulgakovin teologia sai 1930-luvulla kovaa arvostelua osakseen.
Tunnetuimman kritiikin kirjoitti nuori teologi Vladimir Losski.
Kiistassa oli myös kyse kirkkopolitiikasta. Kolme tahoa kiisteli venäläisestä diasporasta.
Tunteet kävivät hyvin kuumana. Losski antoi Bulgakovin rippilapselle Maria Skobtsovalle arvostelunsa. Hän palautti sen viestillä: “En lue [Moskovan] kantelupukkien kirjoituksia!”
Georges Florovskin teologia oli usein epäsuoraa Bulgakovin arvostelua. Hän julisti: “Meidän aikanamme ortodoksinen teologi voi löytää luotettavan mittapuun ja elävän innoituksen lähteen vain patristisesta traditiosta.”
David Bentley Hart arvioi Losskin ja Florovskin toki olleen “kunnioitettavia ajattelijoita”, mutta “jokseenkin rajoittuneita filosofeina ja olivat reippaasti ulalla yrittäessään tehdä selvää Bulgakovista”.
Bulgakovin suurteos oli kolmiosainen sarja Jumalihmisyys. Se koostuu osista Jumalan Karitsa, Lohduttaja ja Karitsan Morsian.
Pääaiheena kaikissa trilogian osissa on juuri Jumalan ja maailman (ja siis erityisesti ihmisen) suhde.
Bulgakovin yleisteoksessa Ortodoksisuus aihe on taka-alalla. Bulgakoville ominainen ”kristillinen optimismi” näkyy kuitenkin kirjassa.
Artikkeli Ilmoitus on hyvä johdanto Bulgakovin teologiaan. Se on osa kokoelmaa, missä muina kirjoittajina olivat esimerkiksi sellaiset jättiläiset, kuten Karl Barth, William Temple, Gustaf Aulén ja T.S. Elliot.
1930-luvun artikkelikokoelman muut kirjoittajat antavat osviitta Bulgakovin tasosta teologina.
Opetus Jumalan Viisaudesta – Sofiasta – oli Bulgakovin teologian ytimessä. Sofiologia on toinen nimi tälle opetukselle.
Pyrkimyksenä Bulgakovilla oli välttää kahta ääripäätä, jotka ovat “yksipuolisuudessaan yhtä väärässä”. Ensinnäkin “Jumalan erottaminen maailmasta ylipääsemättömällä kuilulla” ja toisaalta “maailman hyväksyminen sellaisenaan ja alistuminen sen ehdoille, mitä sanotaan maallistumiseksi”.
Molemmissa asenteissa maailma hylätään ja sen seurauksena maailma hylkää uskon. Kirkko alistuu paikkaansa maailmassa, omanlaisensa nurkkaan.
Liian usein ihminen unohtaa, että kaikki on jumalallisen läpäisemää. Kaikki on myös pohjimmiltaan yhteensopivaa jumalallisen kanssa.
Suhde Jumalaan kuuluu luonnostaan kaikkeen. Jumalallinen ei ole vieras lisuke, joka tekisi esimerkiksi luodusta ”ontologisen kentaurin”, kuten Bulgakov asian napakasti ilmaisi.
Bulgakov yritti teologiassaan peilata kaikkea nimenomaan tämän Jumalan ja maailman huokoisen suhteen lävitse.
Ei ollut niin irrallista teologian osa-aluetta, ettei sillä olisi ollut sofiologista ulottuvuutta.
Bulgakov itse koki opetuksellaan jatkavansa Maksimos Tunnustajan opetusta Sanan sanoista maailmassa ja Gregorios Palamaksen opetusta jumalallisesta toiminnasta.
Yksi motiivi tälle kaikelle kumpuaa Bulgakovin menneisyydestä.
Hän oli teini-ikäisenä menettänyt uskonsa pappisseminaarissa. Maallisen koulutuksen jälkeen hän löysi uskon jälleen. Paluu tapahtui luonnon ja taiteen kauneuden kokemusten kautta.
Tärkeä kokemus oli myös ohjaajavanhuksen yllätyksellinen tapaaminen – hän sai kuulla, että ihmisen synnit ovat kuin pisaroita verrattaessa Jumalan armeliaisuuden valtamereen.
1900-luvun alku oli myös epävarmaa aikaa Venäjällä. Jakolinjat eri tahojen välillä syvenivät. Kuplia oli monia, myös kirkossa.
Koko elämänsä Bulgakov oli avoin ulospäin, sekä yhteiskunnallisesti että myöhemmin ekumeenisesti. Hänen mielestään teologialla oli merkitystä laajemmalle yhteiskunnalle ja koko maailmalle. Muu olisi sen heitteille jättöä ja kutsumuksensa hukkaamista – käpertymistä.
Yli puoli vuosisataa myöhemmin Bulgakovin ajatukset eivät enää ole niin rajuja.
Monet niistä ovat nykyään perusasioita ortodoksisessa teologiassa.
Bulgakovia on käännetty englanniksi runsaasti viime vuosina. Lisää on myös tulossa. Yksi uusimmista on yleisesitys sofiologiasta. Yleisteos Ortodoksisuus on jo pitkään ollut saatavilla englanniksi. Alkukielellä venäjäksi Bulgakovia on saatavilla laajasti netissä.
Kiitos jälleen hyvästä asiasta.
Mainitsitte T.S.Elliotin, huomaatteko hänen miten avanneen ko. asiaa. Jokunen viikko sitten käänsin hänen kirjoittamaansa mitä näillä sivuilla lainattiin.
Kun ei ollut kyse samasta henkilöstä asiaa ei sitten tietysti alkaa katsomaan.
Bulgakovin ja muiden mainittujen aiheena oli ilmoitus. Kirja on varhaisen ekumeenisen liikkeen tuotos. Eränlaisia näkökulmia yhteiseen aiheeseen.
Kirja oli osa valmistelutyötä ekumeenisiiin konferensseihin Edinburghissa, Oxfordissa ja Hangchow. vuosina 1937-8.
Kirjan toimitti John Baillie ja Hugh Martin.
Nimeke on Revelation ja julkaisija on The Macmillan Company vuonna 1937.
Kirja löytyy netissä. Muistaakseni Internet Archivesta.
Kyllä, nyt hokasin samasta henkilöstä asian.
Hän oli useaan elämänalueeseen katsova viisas mies.
En huomaa nyt missä näillä sivuilla lainattu englanninkielen teksti on minkä sitten käänsin, mutta jos sallitte löysin jonkun kirjekuoren kannen minne katsoin ensimmäisiä lukukokemuksia.
”Useimmille meistä on olemassa vain tavoittamaton hetki, hetki ajassa ja sen ulkopuolella.”
”Villinä elävä rikka elämässämme kuten talvi vaihtaa väriään, käy samoin vesiputouksessa kuten kuunnellassamme musiikkia syvällisesti jolloin emme sitä kuule ollessamme yhtä sen kanssa sinne asti musiikin loppuessa.”
”Useimmille meistä hetket joita voimme koskettaa ovat häivähdyksiä mitkä nekin katoavat kuten auringon säteet.”
”Vihjaus puoliksi nähtynä, lahja puoliksi ymmärrettynä on lihaksitulemista elämässämme.”
Lihaksitulemisen käännöksessäni kirjoitin pelastusta tarkoittavaksi. Toivottavasti sallitte kommentin. Tämähän ei ole täysin sama minkä julkasin yhdessä blogissa mutta sinnepäinkin se on kelpo.
Luin bloginne uudestaan, tai kolmanteen kertaan, ja hyvin voi katsoa Elliotin olleen katsomassa samaan suuntaan kaiken läpäisevyyden asiassa inhimillisine mahdollisuuksiimme katsoen Ihmisen aina lyhytkertaisessa historiassa Itsenään olla todistamassa osallisuuttaan Jumalan luomassa maailmassa.
No ni, tänä aamuna herätessäni muistin runon otsikon.
En huomaa käänsinkö sen ”Pelastusta odottavat vaikko Vielä pelastumattomat”.