Viimeinen sammuttaa valot? - osa I
Ihmisille tuntuu olevan luontaista toivoa, että muutkin olisivat kiinnostuneet heidän kanssaan samoista asioista. Ei kuitenkaan ole realistista uskoa, että kaikki tekisivät niin.
Monet hakevat samanmielisten turvaa yhdistyksistä. Niissä toimiessaan on helppo ajatella, ettei ole yksin omien mielenkiintojensa kanssa.
Jos katsoo pelkkiä lukuja järjestöjen määrä, tällaiset "samanmielisten yhteisöt" eivät ole loppumassa aivan heti. Suomessa on viimeisen sadan vuoden ajan ollut aktiivinen järjestökenttä. Yhdistysrekisterin mukaan Suomessa on noin 135 000 rekisteröitynyttä yhdistystä. Lisäksi tämän päälle tulevat pienet rekisteröitymättömät yhdistykset.
Yhdistysten joukossa on kuitenkin myös käytännössä kuolleita yhdistyksiä. Sellaisia, joiden toiminta on jostain syystä lakannut kiinnostamasta ihmisiä. Yhdistys on voinut tulla tarpeettomaksi, se on voinut kuolla muuttoliikkeeseen tai jäsenten vanhenemiseen. Viimeisessä tapauksessa kyseessä on epäonnistunut jäsenrekrytointi.
Olen ollut mukana lukuisten eri järjestöjen toiminnassa Suomen partiolaisista Punaiseen ristiin. En ole kuitenkaan koskaan ollut erityinen järjestöaktiivi. Luottamustoimia ei ole juuri ollut, vaikka olen ollut toiminnassa sinnikkäästi mukana.
Aloitan muutaman blogikirjoituksen sarjan, jossa ajattelin käsitellä muutamia mielessäni pyörineitä yhdistystoimintaan liittyneitä teemoja. Ajatus syntyi vähän aikaa sitten muutaman opiskelijajärjestön tapahtuman jälkimainingeissa.
Varsinkin elämänvaiheisiin liittyvien järjestöjen toiminnassa voi usein tulla sellainen olo, ettei otsikon tilanne ole kaukana. Osallistumisen elinkaari on lyhyt, kun järjestöt eivät enää vedä seuraavassa elämänvaiheessa. Toisaalta helpompaa ei välttämättä ole yleisemminkään kiinnostavilla järjestöillä. Vastikään kuulin väitteen, että järjestötoimintaan osallistuminen olisi vähentynyt jopa neljänneksellä muutaman viimeisen vuoden aikana.
Mutta ennen kuin kukaan sammuttaa valoja, kannattaa miettiä, mitä keinoja tilanteen välttämiseen voisi olla. Tai mikä tärkeämpää: miksi sitä edes tarvitsee välttää?
3 kommenttia
Kiitos hyvästä näkökulmasta samanmielisyyteen. Otan sen huomioon pohtiessani aihetta. Samanmielisten yhteisö on mediantutkimuksesta bongaamani termi, jolla kuvataan ymmärtääkseni ensisijaisesti sosiaalisen median tapoihin vahvistaa jo valmiiksi samalla tavalla ajattelevien yhtenäisyyttä.
Mielenkiinnon kohteiden määrä on varmasti yksi tekijä, miksi perinteinen yhdistystoiminta kärsii. Jos kaikki suomalaiset kuuluisivat yhteen järjestöön, järjesöissä olisi keskimäärin viitisenkymmentä jäsentä. Monet kuuluvat useaan.
Näkökulmia on niin monta… Hienoa, jos tarjoatte niitä lisää täällä keskustelussa!
Jaakko Herranen: ”Oikea yhdistävä tekijä olisi kai mielummin asioiden pohtimisen halu, kuin samanmieleisyys. Löytyykö edes ruuhkasuomesta olohuonetta, baarinnurkkaa,seurakuntapiiriä tai yhdistystä tässä hengessä? Oman kotini avaisin mielellään siihen tarkoitukseen.”
https://www.jw.org/fi/raamattukurssi/
Kirjoittaja
Joona Raudaskoski
Valtiotieteen ja teologian opiskelija: viestintä ja uskonnonfilosofia. Ongelmia tarkennuksessa, kameralla ja ajatuksilla. Blogissa myöhään heränneitä ajatuksia opiskelijan todellisuudesta. Twitterissä @raudaskoskij
Yhdistyksen perustaminen ja pyörittäminen on helppoa, samanmielisten löytäminen ei. Olen mm. aikani blogannut täällä ja osallistunut keskusteluihin siellä ja täällä, mutta realimaailman yhteyksien syntymiseen ne eivät ole auttaneet. Liekö milelenkiinnon kohteita liikaa? Oikea yhdistävä tekijä olisi kai mielummin asioiden pohtimisen halu, kuin samanmieleisyys. Löytyykö edes ruuhkasuomesta olohuonetta, baarinnurkkaa,seurakuntapiiriä tai yhdistystä tässä hengessä? Oman kotini avaisin mielellään siihen tarkoitukseen. (etunimi.sukunimi@luukku.com)
Ilmoita asiaton kommentti