”Mä oon meidän perheen musta lammas.”
”Ai, mustalammas? Kuinkas sä noin ajattelet?”
”No, mun sisko on pappi. Mä taas se, joka oon kiertäny ikäni maailmaa. Se mustalammas.”
Olin vierailulla eräässä paikallisessa asuntolassa. Ennen kuin aloitimme ryhmätapaamisen, asuntolan henkilökunta kokosi väkeä yhteen. Jotkut siinä loppuun asti arpoivat mielessään tai ääneen, tulisivatko mukaan vai eivät. Yksi pyöritteli sormissaan tupakkaa, toisessa kädessä hyppyytti sytkäriä. Sanoin: ”Käy ensin tupakalla, tuu sitten. Me odotetaan.”
Pyysin asukkaita kertomaan jotain itsestään, ensimmäistä kertaa kun olimme yhdessä. Tupakalta tullut kertoi sitten olevansa tuo lapsuudenperheen mustalammas.
Lohdutin sekä tätä henkilöä, itseäni, että koko porukkaa sillä, että olitpa täällä maan päällä sitten pappi tai se viimeisimmän tuntoinen tientallaaja, Jumalan edessä olemme kaikki samalla viivalla. Hän ei katso ammattiamme, eikä sitä, teimmekö mitään työtä. Hän katsoo sydämen tilaa.
Lopetimme yhteisen hetken kuuntelemalla Jaakko Löytyn laulun:
https://www.youtube.com/watch?v=PAuBqbIejjg
Perheensä mustalammas totesi ennen lähtöäni: ”Tämä oli hyvä tunti!” Se oli ehkä paras palaute ikinä.
