Päivi Räsäselle: vihapuheella ei ole perustuslain eikä ihmisoikeussopimusten suojaa
Päivän Iltalehdessä Räsänen on taas esillä vihapuheineen. Iltalehden artikkeli
On kummallista, että kansanedustaja Räsänen ei ymmärrä, ettei vihapuhe saa suojaa uskonnonvapauteen nojaten perustuslaista eikä muistakaan sopimuksista. Räsänen mainitsee lehdessä lisäksi, että "- Tässä on kysymys myös Raamatun sisällön laillisuudesta. Jos Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen tulisi johdonmukaisesti rangaistavaksi, Räsänen katsoo." Hyvin sanottu. Tämä olikin tuoretta ajattelua, jota on syytä harkita tarkemmin.
On aivan varmaa, että rouva on tutustunut Kirjan sisältöön ja tietää varsin hyvin, ettei sen kaikki jakeet kestä päivänvaloa ja täyttävät törkeän vihapuheen ja kansanmurhiinkin yllyttämisen tunnusmerkit. Mitä pitäisi ajatella ohjeesta, joka tarjoilee meille kaikille "viettelijöille" myllynkiveä kaulaan ja matkaa meren syvyyksiin. Tottelisitko Jumalaa vai lakia?
Onneksi useimmat ymmärtävät, että kyse ei ole Jumalan sanasta, vaan pienten ihmisten pienistä kynistä, joiden toisesta päästä puuttui kumi.
112 kommenttia
”Sebastian Tynkkynen on erittäin oikeassa.”
Että siis saa mainostaa uskonnon-ja sananvapauden nimissä Raamatun kantaa homoista. Siis mm. tätä:
3. Moos. 20:13
En puhunut Räsäsestä van yleisellä tasolla uskonnon ja sananvapaudesta, joka kaiketi koskee koko Raamattua .
Päivi Räsäsen julkaisi saman kirjoituksen Twitterissä, Facebookissa ja Instagrammissa. Kyse ei ole yksityisessä tilanteessa esitetystä mielipiteestä vaan Räsäsen oman kertomuksen mukaan hän tietoisesti halusi saada mielipiteensä leviämään mahdollisimman laajalle yleisölle.
Kansanedustaja ajoitti viestinsä Helsinki Pride 2019 -tapahtuman yhteyteen ja kirjoittaa viestissään siitä, kuinka ”häpeä nostetaan ylpeyden aiheeksi”. Kommentin keskeinen sisältö on se, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tulisi hävetä itseään tai omaa identiteettiään. Tätä viestiä tehostetaan kuvakaappauksella, jossa puhutaan häpeällisestä himosta, oman ruumiinsa häpäisemisestä ja luonnonvastaisesta toiminnasta.
Ottaen huomioon kirjoittajan asema lainsäätäjänä, hänen tietoinen tarkoituksensa levittää viestiä mahdollisimman laajalle sekä viestin lähettämisen ajankohta, kyse on vähintään siitä, että Päivi Räsäsen harkintakyky on pettänyt. Ymmärrän erittäin hyvin, että viestin voi kokea loukkaavana sekä edellä mainittuja vähemmistöryhmiä panettelevana. Se on omiaan kiihottamaan vähemmistövastaiseen ajatteluun.
Vaikka Päivi Räsänen ei sitä varmasti toivo, tämänkaltaiset ulostulot voivat lietsoa väkivallan uhkaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Tässä mielessä on hyvä, että viranomaiset asiaan puuttuvat ja toivoisin myös kansanedustajilta hieman parempaa harkintakykyä omien kirkkopoliittisten agendojensa ajamiseen.
Se, että muslimien määrä nousee Euroopassa ja länsimaissa syntyvyyden kautta (kolmen lapsen vähimmäismäärään on laki Islamissa) saattaa johtaa vielä siihen, että Kristityt, jotka nyt puolustavat homojen (kaikki Kristityt mielestäni puolustavat) oikeutta elää tasa-arvoista ihmisyyttä, (vaikka avio-oikeutta ei hyväksytä Raamatun mukaan, kuin miehen ja naisen välille) niin, näin joudumme vielä näkemään kuinka Kristinuskon edustajat (Päivi Räsänen kaikken mukana) joutuvat vielä puolustamaan niitäkin, jotka nyt arvostelevat Kristinuskoa ahdasmielisyydestä ja vihapuheesta.
Onneksi joillakin on järki päässä:
https://www.youtube.com/watch?v=RC1LzlyWJQo
Ilmoita asiaton kommentti