Vertaus miehestä ja vertaus naisesta

Luin Luukkaan evankeliumia luvusta 15. Sen alussa on kaksi vertausta. Toisessa esiintyy mies ja toisessa nainen.

Tämä toimii heprealaisen kerrontatyylin mukaisesti. Kaksi ilmausta liitetään yhteen niin, että ne kertovat saman asian. Jossain kertomuksissa  täydentävinä ovat isä ja äiti, tässä tapauksessa paimen, mies, ja perheen äiti, nainen liittyvät toisiinsa.

Tämän oivalsin kuluneella viikolla, kun mietiskelin 12.6. pidettävää saarnaani.   Teksti Luuk. 15:1-10.

Luomiskertomuksessa kerrotaan että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Paavali puolestaan sanoo, että pelastus kuuluu yhtäläisesti molemmille: Ei ole miestä eikä naista, vaan molemmat ovat yhtä Kristuksessa.

  1. Tässä on muutama muu raamatunkohta, joissa hakusanana on ollut ”totuude” (, muttei suinkaan kaikkia).

    Matteuksen evankeliumi:

    22:16 Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön.

    Markuksen evankeliumi:

    12:14 Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen etkä välitä kenestäkään, sillä sinä et katso henkilöön, vaan opetat Jumalan tietä totuudessa. Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän antaa vai ei?”

    12:32 Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: ”Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän.

    Luukkaan evankeliumi:

    4:25 Minä sanon teille totuudessa: monta leskeä oli Eliaan aikana Israelissa, kun taivas oli suljettuna kolme vuotta ja kuusi kuukautta ja suuri nälkä tuli kaikkeen maahan,

    20:21 Ja ne kysyivät häneltä sanoen: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut ja opetat oikein etkä katso henkilöön, vaan opetat Jumalan tietä totuudessa.

    Johanneksen evankeliumi:

    3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.”

    4:23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.

    4:24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

    8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.”

    8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

    14:17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.

    15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

    16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.

    16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

    17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

    17:19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.

    18:37 Niin Pilatus sanoi hänelle: ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Jeesus vastasi: ”Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.”

    Apostolien teot:

    26:25 Mutta Paavali sanoi: ”En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja.

    Roomalaiskirje:

    1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

    2:2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaisia tekevät.

    9:1 Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele – sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä –

    15:8 Sillä minä sanon, että Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset,

    1.Korinttolaiskirje:

    5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.

    13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;

    2.Korinttolaiskirje:

    4:2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.

    6:7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;

    13:8 Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.

    Efesolaiskirje:

    1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

    4:24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

    Filippiläiskirje:

    1:18 Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.

    Kolossalaiskirje:

    1:5 me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa,

    1:6 joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa,

    1.Timoteuksen kirje:

    2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

    2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu – minä puhun totta, en valhettele – pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.

    3:15 että, jos viivyn, tietäisit, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus.

    4:3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.

    6:5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.

    2.Timoteuksen kirje:

    2:15 Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.

    2:25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden

    3:7 jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.

    4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

    Tiituksen kirje:

    1:1 Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen,

    1:14 eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin.

    1.Pietarin kirje:

    1:22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,

    2.Pietarin kirje:

    1:12 Sentähden minä aina aion muistuttaa teitä tästä, vaikka sen tiedättekin ja olette vahvistetut siinä totuudessa, joka teillä on.

    1.Johanneksen kirje:

    2:21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.

    3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

    3:19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,

    4:6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

    2.Johanneksen kirje:

    1:1 Vanhin valitulle rouvalle ja hänen lapsillensa, joita minä totuudessa rakastan – enkä ainoastaan minä, vaan myös kaikki, jotka ovat tulleet totuuden tuntemaan –

    1:2 totuuden tähden, joka meissä pysyy ja on oleva meidän kanssamme iankaikkisesti.

    1:3 Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva meidän kanssamme, totuudessa ja rakkaudessa.

    1:4 Minua on suuresti ilahuttanut, että olen lastesi joukossa havainnut olevan niitä, jotka totuudessa vaeltavat sen käskyn mukaan, jonka me olemme saaneet Isältä.

    3.Johanneksen kirje:

    1:1 Vanhin rakkaalle Gaiukselle, jota minä totuudessa rakastan.

    1:3 Minua ilahutti suuresti, kun veljet tulivat ja antoivat todistuksen sinun totuudestasi, niinkuin sinä totuudessa vaellatkin.

    1:4 Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa.

    1:12 Demetrius on kaikilta, jopa itse totuudeltakin, saanut hyvän todistuksen; ja mekin todistamme hänestä samaa, ja sinä tiedät, että meidän todistuksemme on tosi.

    Jaakobin kirje:

    1:18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

    • Matias, sana totuus ei kerro mitää totuudesta. Totuus-sanan mantramainen hokeminen ei kerro mitään. Pitä aina tietää mikä totuus on mistä totuus jne. Kirkollisokokoukset ovat joutuneet äänestämän näistä totuuksista ja äänestyksiä on edeltänyt vaiheet jotka eivät oleaina kunniaksi kirkolle. Toisinajattelevia piispoja mm. murhattiin. (Procopius)

      Ja kehökysymys: miten voit todista että nuo totuus-kohtasi ovat totta? Ilman kehäpäättelyä et mitenkään. Totuus jostain tulee voida todistaa. Uskoa voi ja sa tietysti mitä vain. Ja näitä uskontotuksia pappisvala siis vartioi. Ja jos tieteellinen totuus on uskontotuuden kanssa ristiriidassa ei pappi valansa rikkomatta saisi siitä puhua.
      Muta uskontotuudet ovat vainuskontotuuksia.

    • Otaaanpa esimerkiksi pari tietoa puolen vuosisadan takaa noin pyöreästi.

      Aikoinaan Jouko Sihvo teki väitöskirjan avioliitoista. Siinä hän tutki mm avioliittojen kestävyyttä erilaisin tilastollisin menetelmin. Sen sijaan että olisi tyytynyt median käyttämään oikosulkumaiseen menettelyyn erojen ja vihkimisten vuotuiseen vastakkainasetteluun saman vuoden aikana, hän otti tilastollisesti luotettavamman menetelmän, missä katsottiin kunakin vuonna vihittyjen erotilastot vuosikymmeniä myöhemmin. Tämä otti aidommin huomioon historiallisen jatkuvuuden ja vertaili keskenään aidosti vertailukelpoisia tilastoja.

      Muuan tuloksista oli että jos mies oli kirkon jäsen niin pitkän välin avioerojen määrä oli 16 %, mutta jos mies ei ollut kirkon jäsen niin avioerojen määrä oli 43%. Ja kun ottaa huomioon että noihin kirkosta eronneitten joukossa oli myös moraalin korkealle arvostavia pienuskontoja, mm helluntailaiset, jehovantodistajat jne., niin sitäkin selkeämmin tuo tilasto kertoo selkeää kieltään uskon merkityksestä arkielämän hedelminä. Tuohon aikaan tuon ”pakanarekisterin” jäsenillä elämän perustaviin kuuluva suhde kariutui lähes kolme kertaa useammin.

      Toinen tulos tuolta ajalta. 1970 -luvulla erään keskusvankilan johtaja kertoi minulle, mitä hän oli huomannut, kun hän otti selvää miten hänen asiakkaansa olivat viettäneet lapsuutensa. Vaikka 1950 -luvulla valtaosa lapsista oli käynyt pyhäkoulua, mikä tavoitti satoja tuhansia lapsia, niin tuon vankilan hoidokeista vain 2% oli koskaan eläessään edes kertaakaan käynyt pyhäkoulussa.

      Otan nuo molemmat esimerkit yhtenäisemmän kulttuurin kaudelta, jotta asia voidaan saada tilastollisesti luotettavalla menetelmällä näkyviin. Kun kulttuuri tulee monimuotoisemmaksi niin vaaditaan toisenlaisia menetelmiä todellisten aitojen tulosten esille saamiseksi.

      Noilla kahdella esimerkillä näkyy selvästi miten usko toimii.

      Raamatun sana pitää paikkansa:

      Sananlaskut:

      14:34 Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.

    • Seppo

      Lähdet kummallisesta vastakkainasettelusta jossa panet uskon totuuden ja tieteellisen totuuden toistensa vastakohdiksi. Aito totuus on yksi.

      Tieteellinen tutkimus ei koskaan voi tutkia muuta kuin sitä maailmaa, jonka Jumala on luonut. Luoja ei ole ristiriidassa luomansa maailman kanssa.

      Toinen puoli asiasta on se että syntiin langennut ihminen voi oman synnin sokeutensa takia eksyä pois aidosta totuudesta ja ruveta örisemään väitteitä, joissa hän ei pysy tiukasti totuuden vaatimuksissa vaan rupeaa sössöttelemään omiaan. Kuvaavaa näille tämän tyyppisille rehellisen menetelmän sivuuttaville on päättömät kategoriahypyt, joissa premissit ja johtopäätökset eivät ole missään suhteessa, vaan päätelmissä hypätään aivan toiseen luokkaan kuuluvista premisseistä aivan toiseen luokkaan kuuluviin väitteisiin. Näiden logiikka on tasoa: koska auto ei voi lentää, niin lentokoneita ei voi olla olemassa.

  2. Tiede on Matias edennyt varsin usein juuri premissihyppyjen ja paradigman murtamisten johdosta ja vieläpä sangen usein maallikoiden toimesta.
    Ja Matias,vaikka on tota ja tieteellisestikini todistetavisa että esim. Hesinki on olemasa,se ei todista että kaikki mitä Helsingissä on sanottu ja kirjoitettu olisi totta. Koska pidät tämäntyyppisistä kansakeksutelijasi nähden ylä’viistoisita esimerlkeistä niin totean että sama pätee myös raamatuntulkintoihin.
    Sanonta että Jeesus tai Raamattu on totuus, edellyttä että tuo totuus on yksitulkintainen mitä se ei ilmiselvästikään ole. Repiviä jopa sotiin johtaneita tulkintariitoja on käyty 2000 vuotta ja yli ja tullaan käymään edelleen.

    • Seppo

      Heität aika lailla yleistäviä syytöksiä.

      On tehty tutkimusta maailman historian kaikista niistä sodista jotka tunnetaan niin hyvin että niiden syitä voidaan analysoida.

      Noista yli 1300 sodasta on käyty muiden syiden syiden takia yli 90 %. Uskonnolliset syyt ovat vain noin seitsemän prossan paikkeilla ja niistäkin yli puolet on islamin takia, vajaa puolet näistä on kaikkien muiden uskontojen yhteensä.

      Aikoinaan ateistien heittämä huuli siitä että uskonto muka olisi sotien yleisin syy on valitettavasti päässyt urbaanilegendaksi nykyaikaiseen mediakäyttäytymiseen.

    • Mitä tulee ateismiin niin se on teoreettisesti vieläkin hajanaisempi liike kuin kristinusko.

      Ateismi on kautta aikojen ollut vastaliike jonkun kulttuurin keskuudessa ilmenneelle uskonnollisuudelle.

      Kun siis on ollut uskonnollisuus A, niin sen vastaliikkeeksi on tullut ateismi – A.

      Kun on ollut uskonnollisuus B, niin sen vastaliikkeeksi vuorostoon o syntynyt – B

      jne.

      Ateismi on yleensä muodostunut paradigmojen ristiriitatilanteessa. Kun sitten tuo tilanne on selkiintynyt niin ateismi on kuivunut omaan tyhjyyteensä.

      Tämän vuosituhannen suurista suuntaviivoista voimme todeta että maailmanlaajuisesti ateismi on pienentynyt noin viidenneksen, kun se on laskenut noin 2,5 % maailman väestöä noin 2 % maailman väestöstä.

      Vastaavasti uskonnottomuus on vähentynyt noin kuudenneksen kun se on pienentynyt vuosituhannen vaihteen noin 12 % sta nykyiseen noin 10 % iin.

    • Tutkimuksen eteenpäin menoon ei vaikuta se onko joku ”maallikko” vaiko ”spesialisti” vaan se miten hyvin hän hallitsee asiat.

      Vain järkevät keksinnöt vievät eteenpäin. Sen sijaan järjettömät poikkeamat aikaisemmasta vievät kehitystä taaksepäin.

      Valtaosa maailman kehitystä on syntynyt siellä missä on vuosia tehty asian hyväksi työtä.

      Vertaapa maailman parhaiden urheilijoitten elämäntilannetta. Periaatteessa siinä voisi olla joku harrasteurheilija mukana kilpailuissa. Aivan inhorealistinen todellisuus kuitenkin on että erittäin harvassa lajissa amatööri eli siis ”maallikko” on maailman huippua.

      Mitä tulee tutkimukseen niin siinä on sama tilanne. Yleensä valtaosa uusista merkittävistä keksinnöistä on ammattilaisten tekemiä. Pitkä ura jollakin alalla tuo lopulta tuloksia kun löytyy jotain uutta.

      Myös improvisoinnissa pätee sama lainalaisuus, että on helpompaa improvisoida kun on ensiksi oikein perusteellisesti harjoitellut sitä aihetta, mistä pitäisi improvisoida.

      Kirkollisessa elämässä meidän on kuitenkin pyrittävä siihen että sekä ammattilaiset että amatöörit sekä viranhaltijat että maallikot, me kaikki yhdessä, toimimme yhteistyössä toinen toisemme kanssa, emmekä suinkaan kiivaile toinen toistamme vastaan, vaan toinen toistamme tukien ja kannustaen, käymme yhteistoimin yhteiseen tehtäväämme evankeliumin edistämiseen ja keskinäisen yhteiselon rakentamiseen toinen toistamme tukien ja kannustaen.

  3. ”Yleensä valtaosa uusista merkittävistä keksinnöistä on ammattilaisten tekemiä.”

    Onko joku muuta väittänyt? Tässä oli olennaista, jos joskus haluaisit Matias pysyä maalitolppien sisällä, että uusia innovaatioita ovat tehneet siis m y ö s maallikot ja siis
    m y ö s asiassa vallinneiden premissien ja paradigojen tuolta puolen.

    Hyvää Ionannesta eli kesäpäivän tasausta Matias.

  4. ”Heität aika lailla yleistäviä syytöksiä.
    On tehty tutkimusta maailman historian kaikista niistä sodista jotka tunnetaan niin hyvin että niiden syitä voidaan analysoida.”

    Mistä ihmeestä sait tas kursittua olkinuken. Ja mitä ihmen syytöksiä? Enhän minä h..n .j..la ! väitänyt muuta kuin etä sotia onkäyty m y ö s uskonnon aiheitamien kiistojen johdosta.
    Käytin siis partitiivia ’sotia’, e n k ä siis totaalista muotoa ’sodat’!!!!!!

    Wiki: ”Suomessa partitiivi on laajentanut tehtäviään yleiseksi epämääräisyyden tai rajaamattoman määrän ilmaisimeksi.”

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25