Venäjää tulee tulkita venäläisyydestä käsin

Venäläissotilaat Ukrainan rajalla pitävät länttä varpaillaan. Hyökkääkö Venäjä Ukrainaan, jos ei Yhdysvallat peru maalle antamaansa Nato-kutsua? Kuunteleeko Vladimir Putin järkipuhetta? Entä pakotteita? Voiko hänen kanssaan neuvotella?

Euroopan ja Yhdysvaltojen ilmeet ovat vakavat, nyt on tosi kyseessä. Jopa Sauli Niinistö viittasi uudenvuodenpuheessaan Suomen Nato-optioon. Jotkut ulkomaiset asiantuntijat tulkitsivat rivien välistä, että Suomi käynnistää Nato-neuvottelut välittömästi, jos Venäjä tunkeutuu Ukrainaan. Jos näin käy, varautukaa mattamaiseen mätkähdykseen: Kekkonen kiepahtaa haudassaan.

Etupiiriajattelu kuuluu museoon

Venäjän vaateet lemuavat yli 30 vuotta sitten päättyneeltä kylmältä sodalta. Etupiiriajattelu kuuluu museoon. Ainakin meidän, lännen, mielestä. Oli kylmä sota tai ei, idän ja lännen jakolinja on vielä olemassa ja Venäjä on idän isä. Se asia on selvä kuin Maisa-mummin mansikkamaa.

Miksi silti kerta toisensa jälkeen syyllistymme mittailemaan Venäjää länsimaisin mittarein? Miksi höpötämme ihmisoikeuksista, mielipiteen vapaudesta, muiden maiden koskemattomuudesta ynnä muista ylevistä periaatteistamme valtiolle, jonka arvojärjestelmä ei arvojamme tunnusta?

Miksi Venäjä ei lähde liberaalien talkoisiin?

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen jokainen Amerikan presidentti on kutsunut Venäjän mukaan rakentamaan globaalia liberaalia maailmanjärjestystä tai vähintään pyrkinyt parantamaan suhteitaan maahan. Tulokset ovat jääneet laihoiksi. Lähtöoletus on ollut sitkeä uskomus siitä, että oikeanlaisella strategialla Venäjä muuttaa käsityksiään omista todellisista eduistaan, ehkä jopa maailmankatsomustaan. Venäjää ei kuitenkaan liberaalit demokratiat kiinnosta, ei ainakaan etiikan esikuvina. Miksi ei?

Siinäpä kysymys. En tiedä Venäjästä paljon, maailmanpolitiikasta vielä vähemmän, mutta juuri tämä seikka vapauttaa minut pohtimaan asiaa julkisesti. Minulla ei ole asiantuntijan painavaa vastuuta, vaan saan Suomen vapaana kansalaisena, tavan tallaajana, sössötellä aiheesta mitä haluan. Motiiviksi riittää oma kiinnostus, lähteiksi muutama artikkeli (lähteet lopussa).

Messiaaninen tehtävä

Lukemani perusteella Venäjä asemoi itsensä maailmankartalle messiaanisena imperiumina, jättiläisvaltiona, jolla on jättiläistehtävä osoittaa maailmalle oikea suunta. Tätä kutsutaan ”Venäjän ideaksi”. Mikä oikea suunta tai Venäjän idean sisältö tarkalleen ottaen on, on jonkin verran vaihdellut historian saatossa, mutta venäläiseen sieluun poltettua uniikkia päämäärätietoisuutta se ei ole himmentänyt.

Venäjän idean juuret johtavat todennäköisesti 1700-luvulle, jolloin Euroopan 1500-luvun uskonpuhdistuksesta alkanut uusi kulttuurinen jakolinja vakiintui valistuksen myötä. Enää ei ollut ”sivistynyt etelä” vs. ”barbaarinen pohjoinen” vaan ”valistunut länsi” vs. ”takapajuinen itä”.

Modernisaatiopyrkimyksistään huolimatta Venäjä löysi itsensä notkosta idän ja lännen välissä – Pietari Suuri nokkamiehenään se omaksui länneltä paljon, mutta samaan aikaan sitoutti itsensä yhä voimakkaammin perinteisiin ja vanhoihin epätoimiviin rakenteisiin, kuten maaorjuuteen (se lakkautettiin v. 1861). Keisarinna Annan hallituskaudella nykyaikastamispolitiikka teki maasta poliisivaltion, jossa kansalaisyhteiskunnan kehittymiselle ei jäänyt tilaa. Vuoden 1825 dekabristikapina sinetöi lopullisesti Venäjän kohtalon poliittisena Toisena suhteessa länteen, kun liberaalit upseerit kärsivät tappion yrittäessään estää tsaari Nikolai I:sen nousun valtaan.

1800-luvulla keskustelu ”Venäjän ideasta” oli täydessä voimassaan. Ajattelijat, kirjailijat ja filosofit sovittivat äiti Venäjän harteille erilaisia viittoja, joita kaikkia yhdisti tietoisuus maan erityislaadusta. Keskustelu nivoutui ennen pitkää maan imperialistiseen ideologiaan. Vedän tässä luultavasti mutkia hiukan todellisuutta suoremmiksi, mutta kovin paljon en varmaan lyö huti, jos väitän, että tämä koktaili johti Venäjän suorastaan messiaaniseen itseymmärrykseen. On ilmeistä, että Venäjä tahtoo olla suurvalta ja se tahtoo olla sitä omilla ehdoillaan.

Venäjä esikuvana maailman konservatiiveille

Ulkopolitiikassa 4/2021 esitettiin, kuinka Venäjä pyrkii globaaliin tiennäyttäjän rooliin toimimalla konservatiivien esikuvana maailmassa. Putinin Venäjää ihailevat niin Amerikan evankelikaalit, monet konservatiiviset kristilliset järjestöt kuin Euroopan maiden oikeistopopulistiset puolueetkin. Venäjän ortodoksinen kirkko on tässä(kin) Putinin liittolainen.

Venäjä (vai Putin?) kaiketi on antanut itselleen tehtävän saattaa liberaali maailma oikeille raiteille Venäjän idean perinteen mukaisesti. Eikä tämä tapahdu länsimaisin arvoin, vaan ajamalla ihmisoikeusjärjestöt ahtaalle, kaventamalla sananvapautta ja muokkaamalla perustuslakia. Jopa uskovien ihmisten tunteiden loukkaaminen on nykyisin Venäjällä rikos ja perheväkivallasta annettavia tuomioita on lievennetty sillä perusteella, ettei perheen sisäisiin asioihin pidä puuttua (maiden kohdalla tilanne tuntuu olevan eri).

Entä Ukraina?

Putinin motiiveja seisottaa sotilaitaan Ukrainan rajoilla voi vain arvailla. Itse uskon Venäjän olevan aidosti huolissaan rajoistaan – koska se on aina ollut. Siinä missä länsi näkee Putinin rikkovan Ukrainan itsemääräämisoikeutta, siinä Putin tulkitsee suojelevansa Venäjää pitämällä kiinni ”puskurivyöhykkeistä”.

Lisäksi viime vuosina neuvostoaikoja on kiillottamalla kiillotettu venäläisten mielissä. Neuvostoliiton hajoamisesta puhutaan Venäjällä nykyisin suurimpana tragediana maan historiassa. En jaksa uskoa, että Putin haikailee Neuvostoliiton tyhjiä kauppoja ja käsiin hajoavia kulutustavaroita, mutta luultavasti hänellä on ikävä maansa silloista asemaa toisena vaikutusvaltaisimmista maista maailmassa. Siksi hän ehkä haluaa pitää Naton niin kaukana omista rajoistaan kuin mahdollista ja tarraa vallan rippeisiin kiinni niissä entisissä itäblokin maissa, joissa se on mahdollista, muun muassa uhkailulla, väkivallalla ja kybervaikuttamisella.

Minne kiidät, Venäjä?

Nikolai Gogolin romaani Kuolleet sielut ilmestyi vuonna 1842 keskelle slavofiilien ja länsimielisten kiihkeää keskustelua Venäjän luonteesta ja tehtävästä. Romaanin päätöskappale on yhä ajankohtainen:

”Niinhän sinäkin, Venäjänmaa, kiidät kuni saavuttamaton troikka? Sakeana savuna pöllyää allasi tie, sillat kumisevat, kaikki jääpi jäljelle. Katsoja pysähtyy, jumalallista ihmettä hämmästyen. Ukonnuoliko se on, taivaasta singahtanut? Mitä tietää tämä kauhua nostava liike? Ja mikä outo voima se piilee näissä maailmalle oudoissa hevosissa? Voi hevot, hevot! Tuulaispäätkö teidän harjoissanne asuvat? Herkkä korvako se puhuu jok’ainoassa suonessanne? Kajahti ylhäältä tuttu laulu – yht’aikaa he ponnistivat vaskiset rintansa ja, maahan tuskin kajotenkaan, he jo ovat juoleina juovina vaan ilmassa, ja niin se kiitää Jumalan innostamana!… Oi Venäjä! Minne kiidät sä? Vastaa! Ei vastausta. Suloista helyä soittavat tiukuset; ilma jyrisee ja myrskyksi yltyy; ohi lentää kaikki, mikä maan päällä on, ja karsaasti katsellen syrjähän väistyvät ja tietä tekevät muut kansat ja valtakunnat.”

 

Lähteet

Gogol, Nikolai. Kuolleet sielut. Suom. Samuli Suomalainen. E-kirja, Saga Egmont, 2020 (venäläinen alkuteos 1842).
Graham, Thomas. Let Russia Be Russia: The Case for a More Pragmatic Approach to Russia. Foreign Affairs Nov./Dec. 2019.
Laine, Veera & Stewart, Timo. Kaikkien maiden konservatiivit, yhtykää. Ulkopolitiikka 4/2021.
Oittinen, Vesa. Venäjän ideaa etsimässä. Teoksessa Venäjä ja Eurooppa: Venäjän idea 1800-luvulla, toim. Vesa Oittinen. Vastapaino, 2007.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tuskin Venäjää voi ymmärtää pelkän Putinin mahdollisen ajattelun kautta. Olihan siellä edellä Jeltsin valmistamassa tietä ja sitä ennen Gorbatsov. Nykytilanne on suoraa seurausta aikaisempien vallanpitäjien toimista. Takana on myös valtavat taloudelliset edut ja edun saajat. Varamasti jotain peliä pelataan, josta meillä ei ole aavistustakaan. Tänä aikana turvallisuudentunnetta ei saa maailmanpolitiikasta. Meillä on onneksi paljon korkeammalla tasolla oleva hallitsija, joka tuntee jokaisen suunnitelmat jo kaukaa. Hän hallitsee myös maailman johtajia.

  2. Miskun bloggi muistuttaa siitä kuinka suuressa määrin ideologiset asenteet ohjaavat kansanjohtajia . Melkein jokainen sotia aloittanut kansanjohtaja on perustellut sitä ideologisilla syillä. Samoin on tavallista että vastustaja kuvaillaan uhaksi kaikille hyville arvoille.

    Tämän päiväm Dagens Nyheterisä voi poimia kolme ajankohtaista esimerkkiä. Uutinen siitä että Ruotsin ja Iso Britanian puolustusministeri anavat lausunnon Venäjän uhasta : Våra värderingar är hotade och därför måste vi lägga all vår kraft och beslutsamhet på att försvara dem”. Siis arvot ovat uhattuina. Putin voisi vastaavasti kirjoittaa että venäläiset arvot ovat NATON uhkaamia.

    Toinen esimerkki on myöskin Dagens Nyheteristä . Siellä on iso artikkkeli siitä kuinka Intian pääministeri ratsastaa hindunationalismilla. Uskonnolliset arvot yhdessä nationalististen arvojen kanssa ovat olleet yksi tuhoisimpia arvoja historian kuluessa.

    Kolmas esimerkki on ex presidentti Trumpin tuki Puolan ja Unkarin pääministereille koska he ovat ”vahvoja johtajia”. Siis ne vastaavat Trumpin ihannekuvaa kansallisesta johtajasta. Johtaja hänen mukaansa on oltava vahva josta seuraa että hänen politiikkansa on vain toissijaista koska vahva johtaja tekee niinkuin haluaa. Kyseessä on narsistinen ideologia , jonka tuhoava vaikutus hallitsi viime vuosisataa.

    Hitler, Lenin ja Mao kaikki kirjoittivat etukäteen poliittisen ohjelmansa, mutta niitä ei haluttu uskoa, koska ne näyttivät valistuneiden demokraattien silmin niin mahdottomilta, eikä heidän kohtaamiseensa osattu varustautua vaan laskut on maksettu jälkikäteen.

    Mahdotonta sanoa miten vaarallinen Putin käytännössä on, mutta on parempi ottaa hänet tosissaan nyt eikä sitten.

  3. Kiitos kaikille keskustelusta ja kiinnostavista kommenteista! Vastaan niihin nyt näin kootusti.

    Totta on, että Venäjän nykytilanteeseen vaikuttaa Venäjä-myytit, moni historiallinen (traumaattinen) tapahtuma, aiemmat johtajat, Neuvostoliiton romahdusta seurannut kaaos, ja niin edelleen. Ja Jari Tervon Kylmän sodan Suomi on hyvin kiinnostava sarja, vaikka siinä ei tosiaan tuoda oikein esiin sitä, miten kaikki (paitsi ehkä aikanaan taistolaiset) tiesivät totuuden Neuvostoliitosta – jopa minä, silloin pikkutyttö, tiesin.

    Joku viittasi Koiviston Venäjän idea -kirjaan (2001), kiitos vain vinkistä. En ole sitä lukenut, mutta nopea googletus osoitti, että sen keskeinen ajatus on se, että venäläisessä ajattelussa maa on aina osa Venäjää, kun se on kerran valloitettu. Koivisto näki, että näin Suomikin on Venäjän silmissä ikuisesti sen puolella, huh.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005251033.html

    Itse ostin vuosi sitten antikvariaatista sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirjan Kylmän sodan toinen erä (Docendo, 2015). Olin lukenut siitä vain pari lukua ja unohtanut koko kirjan, kunnes se tänään jälleen eksyityi käpäliini. Taatusti lukemisen arvoinen, jos nyky-Venäjän toimia haluaa ymmärtää. Lähtökohta on, ettei Putin ole koskaan hyväksynyt lännen voittoa kylmässä sodassa, kuten joku jo tässä keskustelussa totesikin. Näin se varmasti on. Tässä Verkkouutisten kirjoitus kirjasta:

    https://www.verkkouutiset.fi/kylman-sodan-toisen-eran-syy-venaja-ei-suostu-hyvaksymaan-karmean-kommunisminsa-romahtamista-44304/#210f8914

    Venäjä on poliittisesti korskea ja kesytön peluri, joka tahtoo itse määritellä itsensä ja paikkansa maailmassa. Tärkeää on koettaa päästä jyvälle sen sisäisestä logiikasta mahdollisimman hyvin, erityisesti meidän kaltaisemme pienen naapurivaltion. Sitähän Suomen johtajat juuri NL:n aikana yrittivät ja onnistuivatkin monella tavalla. Toki se johti suomettumiseen, jossa tehtiin valtavasti ylilyöntejä ja turhan auliisti tarjouduttiin suometettaviksi, mutta silti jäin Tervon sarjan nähtyäni miettimään sen jokseenkin tuomitsevaa sävyä.

    On hirveän helppoa olla historiallisesti jälkiviisas, kun jo tiedetään lopputulos. Mutta historialle pitäisi esittää avoimia kysymyksiä, nähdä tilanteet aidosti niin kuin ne silloin olivat. Sarjassa arvosteltiin suomettumista hyvin ankarasti, mutta kukaan haastateltava tai Tervo itse ei esittänyt konkreettisia vaihtoehtoja, mitä olisi pitänyt kussakin tilanteessa tehdä tai valita. Minusta suomettuminen ei sinänsä ole hyvä eikä huono asia, sitä voidaan arvioida monelta kantilta. Hirvittävän ymmärrettävää se ainakin on. Siitä iloitsen, että asiasta puhutaan. Ja pitäisi puhua paljon enemmän, avoimemmin ja rohkeammin sekä arvioida suomettumisen vaikutuksia nykypäivään.

  4. Vastaan vielä repliikin Jorma Hentilälle. Iskusanat ”yhtenäinen ja jakamaton Venäjä” olivat käytössä jo 1880-luvulla. Silloin malkana silmässä oli Suomen Suuriruhtinaanmaan autonominen asema ja suomalaisten keskuudessa kehittynyt tietoisuus omasta sekä Venäjästä erillisestä valtiosta. Suomen kansalaisuus, raha, tulli ja erillinen lainsäädäntö sekä kieli olivat silloin tämän yhtenäisyyden ja jakamattomuuden vastaisia. Tutkimuksessa on oltu erimielisiä siitä, kuinka poliittisesti vaikutusvaltaisia nämä nationalistiset näkemykset faktisesti olivat. Vanhat käytännöt ja iskulauseet voidaan kuitenkin aina elvyttää ja päivittää. Meidän kauhistelemamme Putinin Venäjän vaaliohjailukin on vain päivitetty kopio tsaarivallan viimeisen vuosikymmenen vastaavista menettelyistä. Jos olisin ilkeä suustani, mitä en siis tietenkään ole, sanoisin: ”R**** on aina r**** vaikka voissa paistais”.

    • Kommenttina Marko Sjöblomille:

      Venäjällä oli 1800-luvun loppupuolella monenlaisia virtauksia, niin mainitsemiasi nationalistisia kuin esimerkiksi yksivallan kumoamista ajavia (narodnikit). Aleksantei II asiallisesti pahensi mainitsemaaasi malkaa, kun Suomi sai oman rahan, markan. Narodnikeista irtautuneen terroristiryhmän toteuttamaa Aleksanteri II:n murtaa voi pitää eräänlaisena käännekohtana suhteessa Suomeen. Aleksanteri III ei vielä liiemmin koskenut Suomen asemaan. Hänen aikanaan kuitenkin venäläistäminen sai vauhtia mm. Puolassa ja Baltiassa ja vahvistui pohja Nikolai II:n toteuttamalle ensimmäiselle sortokaudelle.

      En vetäisi 1880-luvun venäläisestä nationalismista kovin suoria yhteyksiä Putinin politiikkaan. Sen tavoitteina on palauttaa Venäjä maailman suurten pöytiin, yhdenvertaiseksi Yhdysvaltojen kanssa, pitää Venäjän otteessa entisiä neuvostotasavaltoja (Ukraina, Georgia, Valko-Venäjä, Kazakstan) ja saada länneltä myönnytyksiä/lupauksia turvatakuista. Lähiviikot osoittavat, mihin suuntaan mennään.

  5. Jorma Hentilä. Emme tietenkään voi vetää suoria linjoja 1800-luvulta 2020-luvulle. Mutta Venäjän ja muidenkin maiden historiassa voidaan mielestäni nähdä pitkiä, eräässä mielessä itseään toistavia piirteitä tai kulttuurisia rakenteita. (Niitäkin voi toki muuttaa). Kannattaa muistaa, että venäläiset vallankumoukselliset tulivat valtaan vasta 1917. Sitä ennen Venäjän hallinto joutui ottamaan kasvavassa määrin huomioon juuri keski- ja yläluokan konservatiivisen nationalismin taholta tulleen paineen. Venäläisillä nationalisteilla oli 1900-luvun alkuvuosina oma lehtensäkin ja Nikolai Bobrikovia juhlittiin aatteen ”marttyyrinä”. Tämän muistoksi kokoonnuttiin jopa erityisille ”Bobrikovin päivällisille”. Joukossa oli Venäjän keskushallinnon korkeitakin virkamiehiä. Keskeinen huolenaihe oli venäläisten heikko asema valtakunnan eri ”rajamaissa”. Nuo äänenpainot – sikäli kuin muistan – olivat yllättävän samankaltaisia kuin Viron venäläisvähemmistön asemaa koskevat vuosikymmenen takaa. Tietenkin moni asia on myös muuttunut aikojen kuluessa. Eihän 1800-luvulla ollut esim. ”fasismista” tietoakaan.

    • Juuri nyt on syytä katsoa Kazakstanin suuntaan. Maan sisäisiä ongelmia hoitamaan lähetettiin – ulkoisen terroristisen puuttumisen varjolla – venäläisiä joukkoja.

      Kazakstanin pohjoisosissa asuu venäläinen vähemmistö, aivan kuin itäisessä Ukrainassa. Kun Nazarbajev siirrätti pääkaupungin Almatysta Astanaan, yhtenä syynä oli venäläisvähemmistön mahdollisten separatististen aikeiden silmälläpito. Kun Venäjä miehitti Krimin, ja sen ohjauksessa separatistit perustivat itä-Ukrainaan ”kansantasavaltojaan”, pohjoisen Kazakstanin venäläiset ilmoittivat perustavansa ”Ust-Kamenogorskin kansantasavallan”. Kazakstanin hallitusta syytettiin venäläisten syrjinnästä.

      Samana vuonna (2014) Putin sanoi Nazarbajevin saavuttaneen ”ainutkertaisen asian”, nimittäin ”perustaneen valtion alueelle, missä koskaan ei ole ollut valtiota”. Kazakstanin johto hätkähti lausuntoa, jonka se näki rinnastuksena Venäjän pyrkimyksille Ukrainassa.

      Tulevina kuukausina näemme, lähtevätkö Venäjän joukot Kazakstanista vai jäävätkö ne sinne turvaamaan ”rauhaa” ja varmistamaan autoritaarisen hallinnon jatkumisen. Presidentti Tokajev on juuri luvannut uudistuksia, yhteiskunnan demokratisointia ja median uudistamista. Putinin korvissa vaarallista puhetta – kuinka todeksi tarkoitettua, emme tiedä. Joukkojen jättämiselle maahan kelpaa myös venäläisten suojelu, joka on Putinin julkilausuttu tavoite. – Oikein muistat, Marko S., puheet Viron venäläisvähemmistön asemasta parin vuosikymmenen takaa. Koski myös Latviaa.

  6. Tämä selvä:) Venäjä on niin iso maa, että reuna-alueita, joilla tai joiden välittömässä läheisyydessä asuu venäläisiä, riittää. Ja nationalistisen retoriikan/ekspansiopolitiikan voi aina joko elvyttää tai jättää elvyttämättä tarpeen mukaan. Sama logiikka pätee myös moniin muihin valtakuntiin. Ei Venäjä ole hyvä eikä paha. Se on vain iso maa ja suurvalta.

Misku Välimäki
Misku Välimäki
Rajalla-blogissani pohdin ihmistä, elämää ja Jumalaa uskonnon, filosofian ja kirjallisuuden rajapinnoilla. Koulutukseltani olen teologi ja kirjallisuustieteilijä. Tekstini ovat toisinaan kaunokirjallisia.