Veljellinen neuvo isä Mitrolle: Mene nyt itseesi, mies!

”Selvitän lakimieheni kanssa irtisanomisen oikeudellista puolta. Kiistän puolestani seurakunnalla olleen työsopimuslain mukaista perustetta päättää työsopimusta, sairauslomalla oleva Repo toteaa IS:lle.”*)

Mieti, Mitro, nyt tarkkaan, mitä aiot seuraavaksi tehdä. Tässä pelissä on kyse paljosta. Temppelin harjalta näkee kauas, mutta sieltä voi helposti tulla niskoilleen alas!

Miksi yrittäisit riitelemällä saada takaisin työpaikan,  jossa et edes viihdy? Eikä se miksikään raastuvassa muutu, että kirkkokuntasi tuntuu suhtautuvan politikointiisi kuin - julkisyntiin!

Nyt on meneillään alamäkivaihe. Suosio satojen ihmisten on jo vaihtunut syytöksiin. Olisikohan tässä metanoian, mielenmuutoksen, uudelleen, toisella tavalla ajattelemisen paikka? Voisiko mitenkään olla mahdollista, Mitro, että olisit ihan ikiomalla käytökselläsi voinut kenties joskus edes hitusen vaikuttaa siihen, että asiat ovat kohdallasi sillä tolalla kuin ne juuri nyt ovat?

Sinä et ole mikään köyhä mies, olet suosiosi huippuvuosina tahkonnut rutosti rahaa.  Ymmärtääkseni voisit jäädä eläkkeelle vaikka heti, sillä eihän eläköityminenkään nykyään työntekoa estä. Tee seuraa minulle: lähdetään yhdessä siviiliin! Annetaan toisten hoitaa duunit.

Älä, Mitro, missään tapauksessa lyö takaisin, älä ryhdy marttyyriksi. Siitä ei mitään hyvää seuraa.  Vilkuta vain ystävällisesti kaikille ja sano iloisesti heippa! Lopuksi: Nosta punaisen Alfa Romeosi kytkintä ja huristele parempiin paikkoihin. Lähde pisimmälle mahdolliselle matkalle: Mene itseesi!

Yst. terv.

Ruttopuiston rovasti

 

*) Ilta-Sanomien uutinen kokonaisuudessaan tässä:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001237444.html

 

 

 

 

 

 

37 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Olin töissä seurakunnassa, josta yli vuosikymmenen ajan koetettiin saada kappalaista jättämään virkansa. Asiaa vatvottiin kuulemma EU:n ihmisoikeustuomioistuinta myöten. Moni meistä meni rikki siinä jupakassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kun aloitin työni v. 1980, niin opin huomaamaan, että kappalaisen virka on Suomen Siionissa paras mahdollinen pesti: Saatoit tehdä töitä minimaalisen vähän ja suahan ei siitä postista saatu pellolle muuten kuin virkavirheen myötä.

      No, nyt viimeisen vuoden aikana on tilanteeseen tullut muutos ja sekä kappalaista että kirkkoherraa voi lennättää miltei kuin leppäkeihästä. Kappalaisen virkoja ei myöskään enää mieluusti perusteta, sillä palkkausjärjestelmän muutos on saanut aikaan sen, että seurakuntapastorin palkka voi olla vastuista riippuen parempi kuin ko. vakipapin. Srk-pastoreita voi myös pitää paremmin kurissa ja nuhteessa. Eli siis varpaillaan.

      Mutta eipä tästä sen enempää, ortodoksisessa kirkossa kun ei ole papinvirkoja samalla tavalla kuin luterilaisella puolella.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Ehkä myös sisarellinen neuvo on paikallaan. Asianajaja tutkii ovatko irtisanomisen juridiset perusteet kohdillaan. Mutta entäs ne eettiset ja moraaliset perusteet, joita papilta odotetaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Salme: Tässä taitaa nyt olla malliesimerkki siitä, mitä Helsingin ortodoksinen seurakunta pelkäsi: Papin ja poliitikon roolien yhdistäminen / sotkeminen voi saada asianosaisen pelaamaan kaksilla eri säännöillä tai korteilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tässä nautityaan nyt hedelmää siitä, kun papin työ ei ole hengellistä vaan työlainsäädännön alaista puurtamista. Kun mennään yli siitä mistä aita on matalin, niin siitä aukosta menee koko lauma kohta. Tälle oikeusjuttujen sarjalle ei tule loppua, jos Jumala ei anna herätystä tähän maahan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Mitro Repo on syntynyt 1958. Ei hän vielä mistään eläkettä saa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Halttunen sanoo:

    Vai pitäisikö sanoa ”Mene nyt muutamaksi vuodeksi luostariin, mies”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Olikos se Anderssenin sadun lapsi rienaaja vai mikä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Mistä niin päättelit että piti olla tyttölapsi?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Niinpä, tarkoitamani satu puhu vain neutraalisti siitä kuulusta lapsesta, joka väitti ettei sillä keisarilla niitä kuteita ollutkaan…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Seppo: No, nyt ollaan samassa sadussa, joka siis päättyy näin:

      ”- Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään! sanoi pieni lapsi. Herranen aika, kuulkaa nyt, mitä tuo viaton lapsi sanoo! virkkoi lapsen isä, ja sanoja kuiskattiin suusta suuhun. – Hänellä ei ole vaatteita ensinkään! huusi vihdoin koko kansa. Keisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän ajatteli:- Kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti. Ja hän ojentui entistä ylpeämmäksi ja kamariherrat kantoivat laahusta, jota ei ollut ensinkään.”

      Eli lapsi kertoi totuuden, niin kuin lapsilla on tapana kertoa. En minä tässä mitään rienaamista näe, mutta tässä Kimmon lauseessa näen sitä paljonkin: ”Sinne Valamoonhan voi aina mennä katumusmatkalle rupattelemaan rumia pyhän iloliemen tiputtelun lomassa munkkiveljien kanssa.” Tällainen kommentti on yksinkertaisesti loukkaava! Kyse on siis suorastaan herjauksesta! Yhden ihmisen kyseenalainen käytös ei anna oikeutta häväistä kokonaista kirkkokuntaa!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Hannu, minusta Kimo käyttää ironiaa, joka vainkorostaa sitä kristmittyjen omaakin itsekäsitystä, että he ovat syntisä ja vanhurskaiutetuja yhtäaikaa. Valamossa valmistetan viiniä ja outoa olis jos oma tuotetta ei myöskin joskus maisteltaisi ja missä miehiä on koolla kyllä siellä jutut ai.na välilä lipsahtelevat-munkkienkin joukossa tod. näk 🙂

    Valamon Viiniherman Valamon Viiniherman Oy on vuonna 1997 perustettu yhtiö, jonka pääomistaja on Valamon luostari ja päätoimialana on Kaupparekisterin mukaan ”alkoholijuomien tislaus ja sekoittaminen sekä etyylialkoholin valmistus käymisteitse”.[1]

    Yhtiön ovat alun perin perustaneet Valamon luostari ja ilomantsilainen Hermannin viinitila. Jälkimmäinen on perustettu vuonna 1989 ja on Suomen vanhin viinitila.[2]

    Vielä v. 2013 Valamo omisti puolet Valamon Viinihermanista. Yhtiö tuottaa viinejä ja liköörejä ja tulevaisuudessa myös viskiä.[3][4]

    Yhtiötä sanotaan Valamon isä Andreaksen luomukseksi. Se teki vuonna 2012 60 000 euroa voittoa.[3]

    Vuonna 2014 kerrottiin yhtiön aloittavan viskin valmistuksen. Siitä suunnitellaan luostarin taloudellista kivijalkaa. Investointi viskiin maksaa noin miljoona euroa. Yhtiössä uskotaan hankkeen kannattavuuteen, vaikka viskiä saadaan myyntiin vasta vuonna 2018. Hankkeeseen tarvittavan tislaamon osake-enemmistön omistaa Valamon luostari. Valamon juomatuotannosta vastaa Timo Kettunen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Seppo: Niin, ihan luvan perästähän munkit Valamossa Jumalan viinamäessä työtään tekevät. Ei se minulle mikään uusi tieto ollut. Vaan wallentin vihjaili siihen suuntaan, että jossakin korpikuusen juurella vähän niin kuin salaa jotakin tiputellaan, tipetipetiptap…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    RR: ”Kimmon lauseessa näen sitä paljonkin: “Sinne Valamoonhan voi aina mennä katumusmatkalle rupattelemaan rumia pyhän iloliemen tiputtelun lomassa munkkiveljien kanssa.” Tällainen kommentti on yksinkertaisesti loukkaava! Kyse on siis suorastaan herjauksesta!”

    Sopii haastaa raastupaan, olisi kiva nähdä kuinka syyttäjä Kiurun herjaussyyte menestyisi. Ensinnäkin, kuka tai mikä olisi väitetyn herjan kohde??? Eivätkös ne siellä Valamossa sitä pyhää viskiään tiputtele ja pyri kaupittelemaan sitä vielä kaiken lisäksi kunnon kansalaisille? Ja voihan sinne Valamoon napostelun lomassa rumia rupattelemaan mennä ihan kuka tahansa, niin papit, lukkarit kuin talonpojat ja kupparitkin.

    RR: ”Yhden ihmisen kyseenalainen käytös ei anna oikeutta häväistä kokonaista kirkkokuntaa!”

    Taisi kalikka kalahtaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      KImmo: Luin justiinsa, että kommenttisi olikin huumoria. Vaikka asian nyt oivalsin, niin en meinaa vieläkään kuolla nauruun.

      Hei, kamoon, enhän minä tuossa Valamo-jutussa ole ollenkaan asianosainen! Juttu kuuluu minulle vain siinä mielessä, että tällainen ylilyönti tapahtui just Ruttopuiston rovastin tontilla. Salaivallasi on aivan selvästi kohde, jota et tunnu juurikaan ymmärtävän tai arvostavan! Mitä pahaa ortodoksit ovat sinulle mahtaneet tehdä?

      Ihmettelen, miksi ärhentelet täällä aina vaan, vaikka olen niin monasti pyytänyt sinua lopettamaan kaikenlaisen kiusaamisen ja häiriköinnin!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121