Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)
Mitä on kristityn vapaus ja mitä se meille merkitsee?
Mitä eroa on syntiin lankeamisella ja synnin harjoittamisen välillä?
Millä perustelet, että vapautemme on (ei ole) täydellistä?
Miksi Jeesuksen ies on uskovalle mielekkäämpi kuin synnin ja lain orjuuden ies?
Minkä perusteella kristitty pelastuu tai joutuu kadotukseen?
Kaikki julkaistut blogini:
Suoritin varusmiespalvelukseni viestirykmentissä.
Siellä opin, ettei kannata yrittää vaihtaa viestiä sellaisen kanssa, jolla on vain lähetin mutta ei vastaanotinta.
Kiitos hyvistä kommenteista Teille kaikille. Olemme armahdettuja syntisiä, vapaita, jotka vielä silloin tällöin lankeamme.
Autuas tohtori Martti Luther kirjoittaa päivän mannassa:
Joka (Jeesus) on annettu alttiiksi meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. (Room. 4:25)
Jos luonnollisin silmin näkisimme Kristuksen taivaankaarella, meidän ei tarvitsisi uskoa sitä. Kristus on annettu alttiiksi meidän syntiemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden, mutta sitä me emme näe emmekä tunne, emme liioin voi käsittää järjellä. On siis luovuttava tuntemisesta ja yksinkertaisesti otettava korviin Jumalan sana, kirjoitettava se sydämeen ja pitäydyttävä siihen, vaikka ei näytäkään siltä, että syntini olisivat otetut pois, vaan tunnen ne vielä itsessäni.
Älköön tarkattako tuntemisia, vaan riiputtakoon vakaasti siinä, että kuolema, synti ja helvetti ovat voitetut, vaikka tunnenkin vielä olevani synnissä, kuolemassa ja helvetissä. Synnintunto jää näet meihin siksi, että se ajaisi meitä uskoon ja vahvistaisi meissä uskon. Kaikkien tuntemisten vastaisesti me pitäydymme sanaan ja liitämme sydämemme ja omantuntomme Kristukseen ikuisiksi ajoiksi. Näin usko johdattaa meidät aivan hiljaisesti vastoin kaikkia tuntemisia ja järjen käsityksiä läpi kuoleman ja helvetin. Sen jälkeen näemme lunastuksen silmiemme edessä. Vasta silloin tunnemme täydellisesti sen, minkä uskoimme, nimittäin että kuolema ja kaikki onnettomuus ovat voitetut.
Martti Luther; Mannaa Jumalan lapsille
”Älkää tarkattako tuntemisisa”….
Surkea on sekin tilanne, jos mitään tuntemisia ei ole ollut.
Kerroin kauan sitten omia tuntemuksiani eräälle hyvälle opillisesti rakentuneelle teologille. Tuntui siltä., etten jaksa kerta kaikkiaan uskoa tai olen täysin välinpitämätön….
”Miksi niin”, hän sanoi. ”Kunhan uskot vaan, siinä se on…”.
En vieläkään usko sitä, että se käy ”tuosta vaan”.
Ennen muinoin tunteiden sanottiin olevan sydämessä, sitten Jeesuksenkin… Sydän on taas siitä merkillinen, ettei se ala uskomaan napista vääntämällä. kun joku sanoo sopivan Raamatunlauseen. On valtavan hyvä myös keskustella kokemuksista, mitä kaikkea sinulle ja minulle on sattunut.
Tunnen, että kirjoitin liian kovan vastauksen esim. Martti Pentille, jolle on luotu tuota luovaa älyä muillekin jakaa. Kun vedin niin sanotusti herneen nenääni oli mielessäni tämä netin kirjoittelun noin ylimalkaan. Hyvin usein aivan kuin syyllistetään ihmisiä siitä, että nämä keskittyvät ”omaan itseensä” tärkeämmän sijasta.
Eräs ystäväni luonnehti kaikkia ns. herätyskristittyjä sellaisiksi, jotka tutkivat vain itseään ja tunteitaan….
Jep. Minkäs teet, kun sellaiset asiat kuin synti, syyllisyys, armo
ja rakkaus ja Jumalan lapsena eläminen ovat vakavasti otettavia asioita….
Minkäs teet, kun ahdistaa tai tuntuu, ettei uskoa ole?
Täälllä blogeissa on viimeiseen asti mollattu erästä kirkkomme herätysliikettä. Muistan, kun muuan sen liikkeen papeista kirjoitti täällä blogissaan (?):
”Meidän ei tule tarkkailla uskomme laatua, vaan meidän tulee katsoa yksin Kristukseen”. Minusta se oli osuvasti sanottu,
ja hyvä neuvo. Hänen haavoissaan me näemme todistuksen: ”minun kurjan ja epäonnistuneen tähden hän on kuollut, jotta saisin elämän – jotta saisin sen jo täällä ja nyt,
monien surkeiden tilanteiden ja pettymysten maailmassa”.
Me tarvitsemme myös toisiamme, me tarvitsemme vapahtajaamme Jeesusta Kristusta elämäämme arjen keskelle.
On hyvä. että puhumme kokemuksistamme.
Jorma, kiitos hyvistä kommenteista. Mitkä ovat motiivit, jos äänekkäästi AINA kritisoi jotain herätysliikettä tai seurakuntaa tai kirkkoa? Pohdin, voiko silloin olla kyse siitä, että pidetään nykyistä (uutta) yhteisöä ”ainoa oikeana” vai onko kyse siitä, että oma vaellus ei enää kestä päivänvaloa? Kukin taaplaa tyylillään. Lääkityksen olisi hyvä saada kohdalleen, niin on kaikille helpompaa.
>>>Mitkä ovat motiivit, jos äänekkäästi AINA kritisoi……>>> Juha Heinilä
En osaa vastata tuohon. Parasta kysyä asianomaisilta itseltään. Kuka kenkään motiivesta tietää?
On hyvä muistaa, että olemme yhdessä uskovina Kristuksen ruumis ja valona pimeässä maailmassa ja autuaampi on antaa kuin ottaa, mutta mistä antaa jollei ole saanut? Mutta olemmehan saaneet Armon Kristuksen Sanan kautta. Sanoohan Paavalikin:
”Ja hän, joka antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekin ja enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät, niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle.
Sillä tämä avustamispalvelus ei ainoastaan poista pyhien puutteita, vaan käy vieläkin hedelmällisemmäksi Jumalalle annettujen monien kiitosten kautta, kun he, tästä teidän palveluksestanne huomattuaan, kuinka taattu teidän mielenne on, ylistävät Jumalaa siitä, että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin ja näin vilpittömästi olette ruvenneet yhteyteen heidän kanssaan ja kaikkien kanssa.
Ja hekin rukoilevat teidän edestänne ja ikävöivät teitä sen ylen runsaan Jumalan armon tähden, joka on teidän osaksenne tullut.
Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan! ” 2.Kor.9:10-15
Tuossa puhuu Kristittyjen yhteisestä toiminnasta, joka on myöskin se Armon Valo mikä Kristityistä maailmassa loistaa. Ei omavoimaista ja lakihenkistä kristillisyyttä, vaan vaatimattomasti, rauhassa vaeltaen, ilman oman edun pyyntiä ahneessa maailmassa.
Eikö nöyryys tule siitä, että meidät on itsemme kerran asetettu polvilleen Herran eteen? Eikö ole hyvä, että meidät nöyryytettiin? Jos olemme Valona maailmassa, niin olemme sitä ainoastaan Kristuksessa, missä kuljemmekin ja todistamme siitä uskosta, joka on pyhille annettu. Laupeus on Armon hedelmä.
Olkaamme toisiamme kohtaan aina Armolliset, sillä olemme samassa Kristuksen ruumiissa. Jos me pidämme yhtä, kuten on meille käskyn antanut, niin se on se kirkko, mikä loistaa maailmassa Kristuksen Valoa.
Jorma, joo emme tiedä näiden motiiveja.
Ismo, kiitos kommentista. Näin on. Olisi hyvä, jos me kristityt olisimme aina valona maailmassa ja toimisimme aina niin, että emme lisäisi toisteen taakkoja vaan ottaisimme niitä pois.
En tiedä rakentuuko kukaan jatkuvasta kritiikistä, jonka kohteena ovat vanhoillislestadiolaiset.
Uskoakseni rauhanyhdistysläiseen lestadiolaisuuteen kohdistunut kritiikki on jo nyt luonut valoa liikkeen pimeisiin nurkkiin ja keventänyt monen sen piirissä olevan kuormaa. Jos samalla on purettu jotain rakenteita, on varmaan rakennettukin jotain uutta ja kestävämpää.
Juha Heinilä, kyllä mulla on lääkitys kohdallaan, nautin sitä joka ilta.
Sanal.3:
5 Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
6 Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.
7 Älä luulottele olevasi viisas; pelkää Herraa ja karta pahaa. [Jes. 5:21; Room. 12:16]
8 Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä.
Ari, kiitos hyvästä kommentista. Hyviä Raamatun kohtia. Hyvä lääkitys.
Kun kristitty saa pyytää Jumalaa valaisemaan oman sydämensä pimeitä nurkkia, ei riitä aikaa ja energiaa
etsiä niitä toisista. Jää kivien heittäminen vähemmälle. Toivon sitä elämän siunausta sinullekin, Pentti.
Kun Jumala valaisee oman elämämme pimeät nurkat, meiltä vapautuu voimavaroja työhön lähimmäisten hyväksi. Sitähän kristityn vapaus on. Kaikkia kiviä, jotka satuttavat, ei ole heitetty. Niitä voinee sanoa kompastuskiviksi. Pimeässä kompastuu.
Toivottavasti sitä voimaa sitten myös joskus vapautuu, ettei jää pelkäksi toisten hoputtamiseksi. Muistan hyvin ne tolkuttomat väitteet.
Mitkä väitteet ovat kuulostaneet sinusta tolkuttomilta?
Miksi oikean kristillisen vapauden hedelmä ei voi olla viha?
Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5:22)
Muistelen, että kristityn on sanottu vihaavan syntiä. Miten sen laita mahtaa olla? Olisi kai paras jättää kaikki viha ja rankaiseminen Jumalalle.
Omia vai naapurin syntiä? Meidän osoittama viha muita kohtaan saa aikaan ainoastaan vihaa. Viimeiselle tuomiolle pääsee meistä jokainen.
Juha viittaa ihan oikeaan asiaan.
Hengellinen viha on hirvittävä asia. Kun kristitty unohtaa oman
syntisyytensä ja alkaa kammoamaan tervettä opetusta, syttyy vihaa kaikkea sellaista sanaa kohtaan, joka koskee omaan sydämeen.
Se viha saa tekemään mitä vain hyvän asian varjolla. Näin syntyvät rasistiset syytökset ja sanat lestadiolaisia kohtaan, joskus jopa murhatkin.
Ei siitä nosta muu kuin oman tilan tunteminen. Kun saa nähdä itsensä, ja kun sitten itse saa puutteeseensa armon, löytyy armo halveksitullekin.
Kun lukee, mitä liberaalit tuossa eräällä palstalla muutamasta tuomiokapitulin päätöksestä kirjoittavat, on viha suorastaan käsin kosketeltavaa. Jep. He ovat uudistamassa kirkkoa…..
Juha Luodeslampi linjaa kirkon strategian oivallisesti. Suuri ihmettelyn tila itse asiassa on jo kristillisen uskon ydin. Hämmennys ja riemu Kristuksen mysteerin äärellä. Muustahan ei elämässä ole kyse. Joten juuri kirkon tulee olla tuon ihmettelyn ja mysteerin tila, paikka johon jokainen voi tuoda oman selittämättömän riemunsa, kauhunsa ja tuskansa – tilanteesta riippuen. Mikään maallinen instituutio tai instanssi ei noita kokemuksia varten ole mitoiltaan tarpeeksi suuri.