Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)
Mitä on kristityn vapaus ja mitä se meille merkitsee?
Mitä eroa on syntiin lankeamisella ja synnin harjoittamisen välillä?
Millä perustelet, että vapautemme on (ei ole) täydellistä?
Miksi Jeesuksen ies on uskovalle mielekkäämpi kuin synnin ja lain orjuuden ies?
Minkä perusteella kristitty pelastuu tai joutuu kadotukseen?
Kaikki julkaistut blogini:
Hyvä huomio Martti. Luther oli naiivi kun lähti kirkkoa uudistamaan ja ajatteli, että, kyllä Kirkon eliitti tietenkin kääntää opetuksensa, kun Luther heille asiansa selventää, mutta eipä niin käynyt, vaan lopulta sai kirkon kirouksen niskaansa. (Tuohon aikaan se oli kuoleman vakava juttu, jopa henki saattoi lähteä.)
Totta siis se, että uskonnollista valtaa käyttävät eivät oikein tykänneet Lutherin ajatuksesta Vapauttaa Kristityt kirkollisen lain kahleista, koska kirkko eli hyvin varoissaan. Samasta syystä Juutalaiset olivat huolissaan, kun Jeesus saarnasi kaduilla, eikä synagogassa kuten Juutalaisten laki määräsi tooraa luettavaksi.
Paavali sai kahleet samasta syystä monet kerrat.
Maailmassa on siis joku taho, joka ei pidä siitä, että ihmisiä Vapautetaan uskonnollisista kahleista ja muotomenoista. Onhan meilläkin nyt kirkossa menossa merkittävä käymistila, puhutaan uudistamisesta ja muusta, mutta pelkään, että kirkko repeää, kuten on käynyt niin monesti aiemmin.
Luther pyrki viimeiseen asti pitämään kiinni kirkkoveneen laidoista, mutta lensi myrskyssä yli laidan ja monet muut ottivat uuden vapauden kirjaimellisesti ja panivat tuulemaan tunnetuin seurauksin. Lutherhan toppuutteli talonpoikia, jotka käyttivät tilaisuutta hyödykseen ja raastoivat vapaudessaan riistäjiltään hengen.
Meidän on nykyään vaikea käsittää sitä valtaa, mitä kirkko tuolloin käytti, ihmiset pelkäsivät kirkkoa ja sen valtaa pitävien mielivaltaa, jota puolustivat Jumalan antamalla oikeutuksella. Luther sai lopulta Voimaa (ja pyhää vihaa) kääntää raamatun kansan kielelle, jotta ihmiset voisivat itse lukea mitä raamatussa sanotaan. Tämän kaiken voi lukea historiasta ja hyvä onkin lukea, ei siinä niin paljon virheitä ole, etteikö noista tapahtumista selvää saisi.
Näyttäisi olevan niin, että äärimmäinen vapaus vaatii äärimmäisen vahvan ihmisen. Jos lihalle antaa tuon vapauden, niin tuho on selvä.
Kristillinen vapaus on myös äärimmäistä vapautta, mutta sitä ei ole annettu lihalle, vaan hengelle.
Henki kulkee missä tahtoo ja sen äänen voi kuulla, mutta kuka tietää, mistä se tulee ja minne se menee? Kuitenkin se on aina siellä mihin Kristus on tullut ja jäänyt asumaan.
”Uskon, että illan tullen yks sun toinen joutuu miettimään, mikä on olleellista. Kun mitään hyvää itsestä ei löydy, jää jäljelle vain Kristus.” Oman elämän arviointi on vain toinen puoli kristillistä etiikkaa. Meidät on myös kutsuttu olemaan maailman valona ja suolana. Niinpä joudumme arvioimaan, mikä on oleellista lähellä ja kauempana maailmassa. Mihin epäkohtiin meidän on ympäristössämme puututtava, jotta Jumalan tahto toteutuisi? Mihin puuttuminen muodostuisikin esteeksi Jumalan rakkauden leviämiselle?
>>>“Uskon, että illan tullen yks sun toinen joutuu miettimään, mikä on olleellista. Kun mitään hyvää itsestä ei löydy, jää jäljelle vain Kristus.” Oman elämän arviointi on vain toinen puoli kristillistä etiikkaa.>>>
Martti Pentti.
En ole sanaakaan puhunut oman elämän arvioinnista, vaan kristityn kokemuksista ja kasvusta kristittynä.
Suosittelen mitä lämpimämmin jättämään arvostelun siihen hetkeen, kun on itse ensin jotain tästä asiasta kokenut.
Ei kukaan voi olla valona, ellei itse ole ensin armon saaneena alkanut elää valossa.
On turha valjastaa hevosta rattaiden eteen vetäämään hevosta.
”…yks sun toinen joutuu miettimään, mikä on olleellista. Kun mitään hyvää itsestä ei löydy…” Eikö se ole arviointia, kun miettii, mikä on oleellista? Eikö se ole oman elämän arvioimista, jos huomaa, ettei itsestä ei mitään löydy? Arvostelu onkin sitten eri asia. Kommenttini liittyi aiheeseen vapaudesta. Sen lisäksi, että oma vapautuksemme on tärkeä, tulisi mielestäni tarkata, edistämmekö vai rajoitammeko lähimmäistemme vapautta. Näinhän ei saisi olla: ”Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella.”
Olen Martti Pentin kanssa täysin samaa mieltä. Yhtä tärkeää kuin meidän oma vapaus on veljiemme vapaus. On käsittämätöntä, jos me haluaisimme muiden joutuvan lain alle, kun itse olemme siitä vapautuneet. Taitaa olla itse kunkin peiliin katsomisen aika, vai mitä?
Rakas Herra Jeesus Kristus, minä tunnen syntini; ne polttavat, kalvavat ja kauhistavat minua. Mihin on minun paettava? Minä katson sinuun, Herra Jeesus Kristus, ja uskon, vaikkapa heikosti, sinuun; minä pidän kuitenkin kiinni ja olen varma siitä, että olet sanonut: Joka minuun uskoo, hän on saapa iankaikkisen elämän. Vaikkapa nyt omatuntoni onkin raskautettu ja syntini minua kauhistuttavat ja vapisuttavat, niin sinä olet kumminkin sanonut: poikani, ole turvallisella mielin, sinun syntisi ovat anteeksi annetut ja sinulla on oleva iankaikkinen elämä ja minä tahdon herättää sinut viimeisenä päivänä. Aamen!
”Jos ihminen ei koskaan joudu tai ole joutunut tutkimaan, mikä on oleellista” ei ilmeisesti ole vielä
löytänyt vastausta perimmäiseen kysymykseen oleellisesta = Kristus.
Se on asia, jota ei opi kirjoista. Se on koettava.
Se on sitä köyhyyttä, jonka saavat kokea ne, joita Jumala erityisesti rakastaa.
Rikkaan on sellaista varmaan aivan mahdotonta ymmärtää.
Kokemus ja kasvu kristittynä ei ole mitään narsistista oman elämän plokkaamista ja arviointia, vaan
kasvua Kristuksen yhteyteen Suotta sitä halvventaa..
Valon vieminen ei ala siitä, että riennetään viemään valoa, vaan ensin on itse saatava kulkea valoon ja päästä osalliseksi siitä.
”Kokemus ja kasvu kristittynä ei ole mitään narsistista oman elämän plokkaamista ja arviointia, vaan kasvua Kristuksen yhteyteen. Suotta sitä halventaa..” Yhteys Kristukseen on myös yhteys seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen.
Kun sanoo: ”eihän valoa sytytetä ja laiteta piiloon, vaan se laitetaan lampun jalkaan, että se valaisee sisälle tuleville tietä” Niin puhuu ihmisestä johon valo on syttynyt, kuten Jorma sanoo oikein.
Voihan Jumalan sanaa julistaa uskotonkin, mutta mitä tuo valaisee, jos ei ymmärrä mitä julistaa? Olemme Kristuksen kirjeet ja millä kirjoitetut?
”Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.” 2.Kor:33
“…yks sun toinen joutuu miettimään, mikä on olleellista. Kun mitään hyvää itsestä ei löydy…”
Ismo on nähtävästi joutunut tuota asiaa miettimään, se tulee kirjoituksista ilmi.
Asiat olisivat aika huonosti, jos niin ei olisi tapahtunut.
Sellaiselle, joka on lähtenyt etsimään pelastusta, hänelle tämä oleellisen löytäminen on
elämän ja kuoleman kysymys.
Vastaus harvemmin löytyy lukemalla oikea sivu evankeliumista tai Galatalaiskirjeen selityksestä.- ja toteamalla reippaasti: sillä selvä!
Ne vastaukset löytyvät kokemusten, usein tuskan ja ahdistustenkin kautta.
Ahdistusten takaa löytyy omatunto, ja kun Luther on täällä usein esimerkkinä, lienee oikein muistuttaa,
että omatunto vei Lutherin Wormsin valtiopäiville.
Etsivää tai rauhatonta omaatuntoa ei hiljennä järki. Ei ole katkaisijaa, josta sen vääntäisi
hiljaiseksi oikean (anti-galatialaisen) uskon puolelle – jotta siltä istumalta lähdettäisiin sitten viemään valoa maailmaan ja pimeyteen.
Omantunnon kanssa ollaan kahden, ja usein epäily ja taistelu voi kestää vuosia, vuosikymmeniäkin.
Ei siinä ole kysymys omaan napaan tuijottamisesta, kuten nyt on annettu ymmärtää, vaan
kaikkein oleellisimmasta asiasta, yhteydestä Kristukseen, häneen yksin.
Vapaus, antaako kristityt vapauden toisillekkin??
”Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois.” (Luther)
Siis edellä ote ev.lut kirkon omilta sivuilta ns tunnustuskirjoista
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html
Ari, olet monesti laittanut tuon kohdan (lyhyt lainaus irti asiakokonaisuudesta) eri blogeille K24:ää. Kannattaa lukea ajatuksella koko asiakokonaisuus; Tavallisille papeille ja saarnaajille. Täyttä asiaa se on. Ihan jokainen ei pysty omaksumaan asiakokonaisuuksia. Sinun kannattaa kuitenkin yrittää, niin viisastut.
Lainaamasi kohta jatkuu seuraavasti:
“Sillä vaikka ketään ei voi eikä sovikaan pakottaa uskoon, niin kansaa on silti ohjattava tietämään, mitä ne ihmiset pitävät oikeana ja vääränä, joiden keskuudessa he haluavat asua, hankkia elantonsa ja elää. Kaupunkiin asumaan hakeutuvan on nimittäin tunnettava kaupungin laki, jonka suojaa hän aikoo nauttia, ja noudatettava sitä, riippumatta siitä, uskooko hän todella vai onko hän sisimmässään roisto tai lurjus.”
Reijo, voit lukea käskyt Raamatusta.
Reijo, ainoastaan Raamatusta löytyy koko totuus. Muut kirjat kuin Raamattu on parhaimmillaankin vain varjo Raamatusta.
”Luther oli naivi kun lähti uudistamaan…”
”Vapauttaa muotomenoista……”
Jatkan joutessani tuota Ismon pohdintaa.
Olen ajatellut, ettei Luther lähtenyt uudistamaan kirkkoa.
Hänellä oli tuo sisäinen pakko, hiukan samaan tyyliin kuin tavis
krisitylläkin oman omantuntonsa kanssa:
usein pilkataan sitä, että nämä miettivät vain omaa pelastustaan, eivätkä juokse turuille ja toreille valoksi toisille ihmisille. Miksi rammat eivät juokse, miksi pelokas ei ryntää eturintamaan…?
Sisäinen pakko.
Omatunto etsii rauhaa tai se vaatii rehellisyyttä : totuutta tulemaan julki siellä; missä se on valheen varjossa. On tarkoitus ottaa vain yksi askel, ja se vie toiseen – ja lopulta koko matkan Wormsiin tai polttoroviolle asti.
Jeesus tahtoi vapauttaa muotomenoista, pohdiskeli Ismo.
Minun mielestäni hän halusi vapauttaa ihmisen tunnottomuudesta; menot ja muodot olivat sivuasioita.
Eräät protestanttiset liikkeet eivät ole tätä muistaneet, vaan takertuvat muotoihin; yksinkertaisuuteen, rakenteisiin jne.
Samalla he tekevät säännöillään evankeliumista uuden lain.
Saahan sitä olla yksinkertainen, mutta ei siitä saa tehdä
lain kaltaista vaatimusta.
Mielestäni ihmiset pelkäävät paljastumista sanan valossa.
Juuri pakosta Luther lähti liikkeelle uudistamaan kirkkoa, tätä minäkin tarkoitan, Jorman osui naulan kantaan. Paavalikin sanoo: ”Olen Kristuksen vanki” jossakin sanoo ”Kristuksen orjana” Paavali sanoisi: ”Voi minua, jos en Evankeliumia julista”
Kun olemme itse saaneet, niin me voimme antaa, sen Armon mukaan minkä Kristuksen Rakkaus meissä vaikuttaa. Yhdellä ”pakko” on tulenpalava ja kuolemaa halveksiva, kuten Lutherilla, mutta toisella pakko on hiljaisempi ääni sisällä, mutta se kuitenkin on sama Rakkaus joka vaatii meitä. Onko Kristuksen vankina sitten mukavaa ja saa viettää leppoisaa elämää? Katsokaa itseänne ja omaa elämäänne, sen pitäisi kertoa teille, missä mennään. Taistelua ja poteroissa olemista, välillä voimien keräämistä ja taas taisteluihin ryntäämistä, valvottuja öitä, itkettyjä kyyneleitä, mutta kaiken keskellä kuitenkin SUOJASSA KRITUKSESSA. Olemmehan Hengellisessä sodassa. Jos olemme Kristuksessa
Niinpä niin… Kuinka olla rehellinen itselleen, siinä on hyvä kysymys?
”Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden. Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.
Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet. Ps.51:6-8
>>“Kokemus ja kasvu kristittynä ei ole mitään narsistista oman elämän plokkaamista ja arviointia, vaan kasvua Kristuksen yhteyteen. Suotta sitä halventaa..”
Yhteys Kristukseen on myös yhteys seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen. (MP)
Entä sitten?
Miten tämä tällainen itsestäänselvyys mahtanee Martin mielestä liittyä minun tekstiinii?
Kristuksen kirkko on kutsuttu olemaan mailman valona. Yhden ihmisen kantama valo taitaa olla jokseenkin pieni kipinä mailman pimeydessä. Yhdessä voimme olla jalkaan nostettu kirkas lamppu.
Kun noiden juttujen punaista lankaa kerii vaikka vähän pitemmältä ajalta, tulee niistä minun mieleeni pikemminkin valojen sammuttaminen kuin valon näyttäminen
Keripä vähän ja kerro, mistä moiset mielteet?