Helsingin Sanomat uutisoi toissa lauantaina (3.5.) näyttävästi Jehovan todistajien oikeuskomiteakäytännöistä. Hengellisen kotini, vanhoillislestadiolaisuuden, julkisuuskuvaan ovat puolestaan viime vuosina kuuluneet olennaisena osana ”hoitokokoukset”. Yleisen käsityksen mukaan jokainen tämän ”autoritaarisen yhteisön” normeja kyseenalaistava joutuu pelottavaan ja painostavaan hoitokokoukseen. Jollei kyseenalaistaja taivu pyytämään anteeksi kyseenalaistuksiaan, läheiset ryhtyvät välttämään ja karttamaan häntä, eristävät hänet sosiaalisesti. Luulenpa siis, ja oikeastaan tiedän, että useampi Helsingin Sanomia viime lauantaina lukenut veti yhtäläisyysmerkit Jehovan todistajien ja vanhoillislestadiolaisten toimintatapojen välille.
Voin kuitenkin todistaa toista. Olen viimeisen puolen vuoden ajan yrittänyt omalta pieneltä osaltani herätellä liikkeen sisällä avointa keskustelua ongelmallisista toimintatavoista ja käsityksistä. Esimerkkejä siitä täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. En ole tähän mennessä kertaakaan joutunut minkäänlaisten yhteisöllisten sanktioiden kohteeksi. Minua ei ole yritetty erottaa yhteisöstä tai luottamustehtävistä eikä millään tavalla eristää sosiaalisesti. Päinvastoin: olen käynyt monia hyvin avoimia, kriittisiä ja analyyttisiä keskusteluja niin johtotehtävissä olevien kuin riviuskovaistenkin kanssa. Näin siitä huolimatta, että minua kai voisi pitää monella tapaa hankalana yhteisön jäsenenä.
Kokemusteni valossa vanhoillislestadiolaisuus ei siis näyttäydy minään pelottavana lahkona. Sen sijaan tavallisten, järkevien, myös itsekritiikkiin kykenevien ihmisten nöyränä kristillisyytenä. Tiedän kyllä, että tämä on vain minun kokemukseni. En voi olla varma, mitä kaikkea muualla tapahtuu. Jos jotain väärää, en hyväksy sitä. Tällainenkin näkökulma on minusta silti oikeutettua tuoda esille.
Olisi upeaa, jos muuallakin yhteiskunnassa ja kirkossa oltaisiin yhtä vapaamielisiä kuin minun kokemusteni mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa. Miten hienoa olisi, jos poliitikko voisi herätellä julkista keskustelua esimerkiksi abortin eettisyydestä ilman pelkoa tunnepohjaisesta, järkiargumentit kevyesti ohittavasta mediakampanjasta. Tai jos ev.-lut. kirkossamme olisi ihan oikeasti ”katto korkealla ja seinät leveällä” niin, että jopa konservatiiviset herätysliikkeet ja lähetysjärjestöt mahtuisivat ongelmitta sisälle. Tai jos sukupuolineutraalia avioliittoa saisi vastustaa ilman mielenterveyden kyseenalaistamista. Olisi todella hienoa elää aidosti vapaamielisessä, aidosti toisia kunnioittavassa ja argumentteja kuuntelevassa yhteiskunnassa ja keskustelukulttuurissa. Ikävää, että kehitys ei näytä kulkevan sitä kohti. Enemmänkin kohti kulttuuria, jossa ”suvaitsevaisuus” on lähinnä koodisana tietylle ajattelu- ja elämäntavalle, ja muita ei tarvitse suvaita, koska ne ovat ”suvaitsemattomia”. Olisiko siis kirkolla ja suomalaisella yhteiskunnalla aika ottaa oppia vanhoillislestadiolaisuudesta?
Minä sivullisena liikkeeseen kuulumattomana koen Joonan esilletulon myönteisenä ja jota pitäisi senvuoksi sellaisena yrityksenä pitää. Niillä joilla on ollut ongelmia vl:n asiassa on myös ymmärrettävää että heillä on vaikeuksia suhtautua myönteisesti vahvaan vl:läläisen. Vaikka asiaa saitaisiin korjattua jotenkin niin tunteet ja kokemusten muistot laahaa kuitenkin perässä
Kiitos tuesta, Kari-Matti ja Eero. 🙂
Eero Polsalta lyhyt ja asiapitoinen kirjoitus, siihen on helppo yhtyä.
En kykene tällaisiin(kaan) ulostuloihin ilman kipua ja tuskaa ja siksi esiintymiseni onkin niin tulehtunutta. Anteeksi Joona, ei sua voi oikeasti elvistelijäksi sanoa 🙂
Ei haittaa, Vuokko, sellaista sattuu elämässä, ymmärsin kyllä pointtisi. 🙂
Errare humanum est, ignoscere divinum.
VL-liikkeen ”varjossa” kasvaneena, mutta siihen koskaan kuulumattomana, olen tehnyt joitakin huomioita.
A) Paikallisia eroja on. Ei ole yhtä ainoaa maailmanlaajuista yksimielistä vl-liikettä.
B) Seurakuntaoppi on aika lailla sama kaikkialla. Silti tunnen kyllä liikkeen ihmisiä, jotka ovat siideripurkin avattuaan (ollaan tietenkin tehty se salaa rantakivellä, auringon laskun aikaan, kaukana kavala maailma) myöntäneet, etteivät voi uskoa olevansa ainoita pelastuvia.
C) Kommunikoinnin vaikeus johtuu paljolti siitä, että ulkopuolisen on vaikea käsittää liikkeen sisäistä maailmaa. Ja vl-liikkeessä kasvaneen on vaikea käsittää ulkomaailmaa. Niinpä nuo kaksi ovat kuin Ronja Ryövärintytär ja Birk Borkanpoika kuilun kahta puolta. Olisi uskallettava aika ajoin hypätä kuilun yli, molempien vuorollaan.
Hyvä Joona! Olet ilmaissut kirjoituksissasi, että hoitokokoukset tulee selvittää, tämä on oikein! Me kumpainenkin tiedämme, että usko ei ainoastaan ilmene sanoissa, mutta usko osoitetaan myös teoista.
Abrahamista sanotaan, että hän uskoi Jumalan ja tämä usko teki hänestä vanhurskaan. ”Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. ”
Abraham siis uskoi ja hän myös toimi niin kuin Jumala neuvoi. Näin voidaan Abrahamin usko nähdä, myös tekona.
Tästä on raamattuun kirjoitettu, että ottaisimme opiksi:
Jaak. 2: 25 ”Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä.
Heb. 11: 31 Koska portto Rahab uskoi, hän välttyi kuolemasta yhdessä niskoittelijoiden kanssa, sillä hän oli ottanut tiedustelijat ystävinä vastaan.” [Joos. 6:22-25]
Nyt minua kiinnostaa sinun toimintasi, eli se, pidätkö sinä pannatuomion saaneita edelleen pannassa, siis sellaisia uskovia, joille on asetettu panna väärästä hengestä. Minä tiedä, sinä tiedät, että SRK on myöntänyt henkiopin vääräksi opiksi.
Vastaapa tähän kysymykseeni! Eli toimitko niin kuin opetat? Kun kirjoitat, tai saarnaat, niin sinä puhut ja kirjoitat yleisluonteisesti, ihan niin kuin joku tänne kirjoittikin. Näin kun toimii, välttää suoran kritiikin! Miten Naatan teki, kun nuhteli Daavidia? Eikö hän sanonut: ”Sinä olet se mies!”
Jos nuhtelu käy kohti langennutta, henkilökohtaisesti, silloin voidaan odottaa, että ihminen tuntee tekonsa, ihan niin kuin Daavid tunsi: ”Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni. Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset.”
Taidan olla vähän samoilla linjoilla kuin Heino Korpela.
Joona, nähdäkseni sinä arvostat vapaamielisyyttä, mahdollisuutta olla eri mieltä jne. Sanot, että nämä hyvät asiat toteutuvat vl-liikkeessä. Heino Korpela kysyy sinulta hyviä kysymyksiä kommentissaan, tähän asiaan liittyen. Samoin minulle tulee mieleen se, että suhtaudutaanko vl-liikkeessä vapaamielisesti niihin jotka valitsevat ehkäisyvälineiden käytön tai niihin jotka kertovat kannattavansa naispappeutta? Entä naispappeihin? Käsittääkseni esim. Mari Leppäseen ei suhtauduttu kovinkaan vapaamielisesti kun hänet vihittiin papiksi (muistaakseni Rauhanyhdistykseltä tuli ilmoitus, että hän on siirtynyt Jumalan valtakunnan ulkopuolelle). Käsittääkseni myös Mari Leppäsen aviomies, joka kertoi kannattavansa naispappeutta, sai osakseen sanktioita (hänen ei enää anneta puhua tai opettaa).
Suhtaudutaanko niihin vapaamielisesti jotka käyttävät meikkiä, katsovat TV:tä jne?
Aini Linjakumpu ja Johanna Hurtig ovat teoksissaan kuvanneet erilaisia kontrollimekanismeja, joita käytetään liikkeen sisällä. Oletko tutustunut heidän teoksiinsa ja jos olet niin mitä mieltä olet niistä?
Osallistumatta syvällisemmin tähän keskusteluun totean sivusta, että sekä Aini Linjamummun että Johanna Hurtigin tutkimukset olivat kelpo yhteiskuntatieteellisiä tutkimuksia omine vakavine puutteineen.
Timo Juntunen omassa kommentissaan esitti kuilun yli hyppäämistä. Nähdäkseni Joona tekee sitä koko ajan. Sarikin kukaties voisi sitä joskus kokeilla:-) Foucault`n jne.. käsitteistöillä on vaikea ymmärtää vanhoillislestadiolaisuudesta yhtään mitään.
Heinolle,
Henkilökohtaisesti toivon, että 1970-luvun tapahtumista tehdään kaksi laajaa ja perusteellista tutkimusta: tapahtumahistoriaa koskeva historiatieteellinen ja oppia koskeva systemaattisteologinen analyysi. Näin saataisiin selvitettyä sekä se, mitä tuolloin varsinaisesti tapahtui ja että se, mistä nämä tapahtumat teologisesti katsoen johtuivat.
Pitäisin myös tärkeänä, että kukin rauhanyhdistys pyrkisi selvittämään, sidottiinko heidän hoitokokouksissaan väärin perustein ihmisiä ja elävätkö he yhä. Jos näin on tapahtunut, väärin perustein sidotuille olisi tärkeä esittää anteeksipyyntö.
Yksittäisiin tapauksiin en ikävä kyllä ota nyt kantaa, koska tämä ei ole minusta sen kannalta hyvä foorumi.
Sarille,
Minulla on ystäviä, jotka meikkaavat, kannattavat naispappeutta ja käyttävät ehkäisyä. Ketään heistä en halua Jumalan valtakunnan ulkopuolelle sulkea vaikken näitä asioita oikeana pidäkään (varsinkaan kahta viimeksi mainittua). Elävä usko on ennen kaikkea sielunhoitoa (johon kuuluu pitkälle menevä kärsivällisyys), ei juridiikkaa.
Luottamustehtävät ovat eri asia. Mielestäni niissä toimivilta on luvallista edellyttää solidaarisuutta yhteisön opetuksille. Minusta on ihan oikein, jos julkisesti ehkäisyn käyttöä tai naispappeutta ajava vapautetaan tehtävistään.
Jollei yhteisöllä ole oikeutta edellyttää minkäänlaista solidaarisuutta opetuksilleen, niin sitten kai minäkin voin liittyä SETA:n ja pääsen sen luottamustehtäviin ja samalla saan vastustaa julkisesti sukupuolineutraalia avioliittoa, minkä kerkeän. 😉
Olen lukenut Linjakummun ja Hurtigin tutkimukset. Johannan tutkimus oli pääosin hyvä ja perusteellinen. Linjakumpukin kirjoittaa paljon sellaista, mistä olen samaa mieltä. Hänen työnsä tieteellistä arvoa vähentää kuitekin mielestäni se, että hän tekee aivan liian reippaita yleistyksiä liian suppean aineiston perusteella.
Tosiaankin 70-luvun tutkimismentaliteetissa ei liene takana muu kuin 70-luvun toisinto. Etsimällä etsitään (tukimalla tutkitaan) niitä jotka olisivat väärin toimineet vaatiakseen syntien tunnustamista. Kuitenkin lienee niin, että oli kyseessä mikä tahansa synti, ja jos Isä Jumala ei anna synnintuntoa, voimmeko tehdä muuta kuin rukoilla, että hän sitä antaisi? Asiat ovat huonosti jos ei synnin tuntoa ole. Ajatteletteko että kätten töillä pääsette asiasta paremmin kiinni kuin Isä Jumala kädellänsä? Eikö se katkeruus ja viha ole yhtälailla väärin? Eikö se ollutkaan niin, että rakkaus ei muista kärsimäänsä pahaa?
Mikä on Kristuksen mieli? Kun Joosef vietiin orjaksi Egyptiin, ei hän alkanut levittelemään pahaa sanomaa veljistään – vaikka olisi valtansa nojalla voinut veljensä myöhemmin jopa tuomita. Oliko Danielilla kuningasta vastaan pahat puheet kun hän luolasta ulos tuli? Itseänikin on nuoruudessani kohdeltu kaltoin – mutten koe ollenkaan tarvetta vuosien perästä lähtä peräämään syntien tunnustamista, vaan toivon että hekin olisivat löytäneet elävän uskon joka pelastaa.
Oletteko siis saapuneet vehreälle laitumelle ehdottamalla kaikenlaisia 70-luvun tutkimustöitä (kuten Joona ehdottaa)? Mielestäni kaatopaikka on kuvaavampi nimi: siellä vilisee rottia, ruoka ei siellä ole puhdasta. Mutta katso: lampaat ovat laitumella ja itse Kristus on paimenena. Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan hyvää sanomaa, ei kaivamaan saastaa.
Synnit löytyvät kyllä itse kullakin lähempää kuin voisi kuvitella – nimittäin omasta sydämestä. Sen kun pitää puhtaana on tuskin tarvetta lähtä toistamaan 70-luvun mentaliteettia.
Antti Leinonen. Ei kukaan halua tutkittavaksi/selvitettäväksi 70-luvun hoippareita siksi, että sieltä saataisiin nostettua tikunnokkaan joitain tiettyjä tyyppejä! En minä ainakaan! Se asia kiinnostaa, mistä kaikki sai alkunsa ja miksi kaikki meni niin kuin meni.
Ja ennenkaikkea sen takia olisi syytä selvittää perusteellisesti koko homma, että vl-liikkeestä saataisiin pois kaikki ne toimintamallit, jotka aiheuttavat liikkeessä pahoinvointia ja henkistä väkivaltaa EDELLEENKIN. Siitä tuorein ja tunnetuin esimerkki tällä hetkellä on tapaus Lempäälä.
Uskovat sanoivat jo 1800-luvulla näin: ”Me emme nauti tuota perkeleen saastaisuutta, jota sanotaan viinaksi, me elämme siveästi, me autamme köyhiä, me emme saastuta
suutamme kirouksilla, ei kukaan meistä etsi oikeutta keräjistä eikä tuomioistuimista, me emme tyrkytä tunnustustamme kellekään”.
Onko nyt siis asiat kääntyneet päälaelleen? Lempäälästä en totuutta tiedä, mutta sen tiedän, miten uskovat ovat ennekin eläneet: eivät he ole hakeneet kunniaansa oikeusteitse. Jos kuuntelee yhtä osapuolta, saa vain yksipuolisen näkemyksen. Epäilenkin, että kiusattuna on ollut ennemmin lähes koko Lempäälän rauhanyhdistyksen väki eikä toisinpäin. Tällaisen kuvan siis olen saanut median kautta.
Antti Leinonen: ”Etsimällä etsitään (tukimalla tutkitaan) niitä jotka olisivat väärin toimineet vaatiakseen syntien tunnustamista. Kuitenkin lienee niin, että oli kyseessä mikä tahansa synti, ja jos Isä Jumala ei anna synnintuntoa, voimmeko tehdä muuta kuin rukoilla, että hän sitä antaisi? Asiat ovat huonosti jos ei synnin tuntoa ole. Ajatteletteko että kätten töillä pääsette asiasta paremmin kiinni kuin Isä Jumala kädellänsä.”
Antti myös peräänkuuluttaa: ”Mikä on Kristuksen mieli?” Kristuksen mieli selviää tästä: Joh. 16: 8 ”ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. 13 Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.”
Kun ymmärrät, miten Pyhä Henki toimii, niin näet, että Joonan ehdottama tutkimus on juuri sitä Kristuksen mielen noudattamista. Ei ole niin, kuin olet käsittänyt; kaatopaikan tonkimista ja jätteitten syömistä rottien kanssa!
Paavali neuvoo Timoteusta: ”Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät. 25 Samoin toiset hyvät teot ovat näkyvissä, mutta nekään, jotka eivät näy, eivät voi pysyä salassa.” Ethän Antti halua salata ja peitellä julkista väärää, raamatunvastaista opetusta! Juuri tästä on Paavalin neuvossa kysymys, eli kun väärä oppi tuodaan selkeästi esiin, se myös julkisesti tuomitaan.
Ei se ole mukavaa nuhtelijallekaan, nuhdella niitä jotka ovat langenneet syntiin. Kuitenkin on huomattavasti helpompaa nuhdella Joosefin veljien kaltaiset teot, kuin opilliset eksymiset. Opillisissa eksymisissä on aina kyse myös pimentyneistä omistatunnoista ja luulen, että harva selviytyy ja selkeytyy vapaan Jumalan lapsen tavalla uskomaan.
H.K.: ”Ethän Antti halua salata ja peitellä julkista väärää, raamatunvastaista opetusta!”
On eri asia kun käsitellään 40 vuotta sitten olleita tapahtumia kuin tässä hetkessä olevia. Raamatunvastaista opetusta en ole havainnut uskovien joukosta. Jos joskus on näinkin ollut, miksi takertuisin menneeseen? Tämän olit ajatellut osittain allaolevaan perustellen:
”Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät.”
Tässä kehoitetaan nuhtelemaan syntiä tekeviä, ei syntiä tehneitä. Minäkin olen tehnyt syntiä, mutten pyri syntiä tekemään, vaan pyrin sitä pois panemaan. Daavidkin teki syntiä. Jos joku lähtee syntejäni, joita en enää tee, penkomaan, eikö hän juurikin ole kaatopaikalla?
Antti Leinonen: ”Raamatunvastaista opetusta en ole havainnut uskovien joukosta.” Mikä on mielestäsi ” uskovien joukko”? Luulen, että tarkoitat SRK:n ja ry:n uskovia! Onko näin? Se on ihan varmaa, että jos on itse eksyttäjien joukossa, ei huomaa ollenkaan, että sokeat taluttajat ovat taluttaneet kuoppaan ja kuoppaa sitten luullaan Jumalan valtakunnaksi.
Ei se ole toisten syntien kaivelemista, jos nuhdellaan väärästä opista! Raamattu kehottaa nuhtelemaan, syntiä tehneitä, että syntiä tekeviä! Kumpaistenkin tulisi tehdä parannus! Muista miten Paavali nuhteli: Gal. 3: 1. ”Te hullut Galatalaiset! kuka teidät on vimmannut totuutta uskomasta? joiden silmäin eteen Jesus Kristus kirjoitettu oli, teidän seassanne ristiinnaulittu.
2. Sen tahdon minä ainoastaan teiltä tietää: oletteko te Hengen saaneet lain töiden kautta eli uskon saarnaamisen kautta?
3. Oletteko te niin tomppelit? Hengessä te olette alkaneet, tahdotteko te nyt lihassa lopettaa?
4. Oletteko te niin paljon hukkaan kärsineet? Jos se muutoin hukassa on.”
Antti Leinoselle:
Siinä olet oikeassa, että henkilökohtaisessa uskonelämässään ei kannata jäädä tonkimaan 70-luvun kaatopaikkoja. Sen sijaan kannattaa lepäillä puhtailla lähteillä ja vihreillä laitumilla Vapahtajan jalkojen juuressa. Ei ole hyvä tilanne, jos omakohtainen usko kuivettuu lähinnä hoitokokouskriittisyydeksi ynnä muuksi yleisnegatiivisuudeksi. Ymmärrän sen ja siitä on hyvä muistuttaa.
Seurakuntana meidän on kuitenkin tärkeä selvittää 70-luvun kriisiin johtaneet yhteisölliset ja teologiset mekanismit. Jollemme niin tee, on vaara, että ne aktivoituvat jälleen jossain kriisitilanteessa ja vievät meidät jälleen vihreiltä laitumilta kaatopaikalle.
Joosef ei tuominnut veljiään eikä ainakaan minulla ole mitään tarvetta tuomita tai ahdistella hoitokokouksissa väärin toimineita. Aivan hyvin olisin siinä tilanteessa voinut toimia itse samoin. Joosefin historia on kuitenkin tallennettu Raamattuun. Voimme yhä tuhansien vuosien jälkeen lukea, kuinka julmasti isot veljet kohtelivat pikkuveikkaansa. Ilmeisesti se on tallennettu meille opiksi ja ojennukseksi, jottemme lankeaisi samaan. Samalla tavoin meidän kannattaa tutkia perusteellisesti 1970-luvun tapahtumat, jotta me ja jälkipolvet emme toistaisi näitä erehdyksiä.
Ajattelen myös hoitokokouksissa väärin perustein sidottuja. He ovat äärettömän arvokkaita, Jumalan luomia ja Jeesuksen lunastamia ihmisyksilöitä. Siksi meillä ei minusta ole oikein lupaa ajatella, että ”rapatessa roiskuu, turha sillä on enää itseään vaivata”. Meillä olisi velvollisuus toimia niin kuin se Hyvä Paimen, joka jättää ne 99 lammasta ja lähtee etsimään sitä yhtä kadonnutta ja iloitsee löytäessään sen.
Tätä Hyvän Paimenen ihmisyksilöön kohdistuvaa Rakkauttahan elävä kristillisyys on tarkoitettu ilmentämään. Vai kuinka?
Joona Korteniemi: ”Joosef ei tuominnut veljiään eikä ainakaan minulla ole mitään tarvetta tuomita tai ahdistella hoitokokouksissa väärin toimineita. Aivan hyvin olisin siinä tilanteessa voinut toimia itse samoin.”
Voi Joona! Mitä sinä nyt tunnustit: ”Aivan hyvin olisin siinä tilanteessa voinut toimia itse samoin.” Olisitko voinut toimia? Laitan linkin kirjoitukseeni, jossa kerron 82 vuotta vanhasta mummosta, joka asui yksin lahossa mökissä. Kun menimme hänen luokseen, lohduttamaa, koska johtokunta oli kieltänyt häntä uskomasta syntejään anteeksi
Mummon jalat olivat niin pöhöttyneet, että tavalliset kengät eivät sopineet jalkaan, niinpä hän oli laittanut jalkaansa suuret kumisaappaat, joista oli poistanut varret. Mökkinsä seinät hän oli vuorannut sanomalehdillä, koska lahot hirret eivät pidättäneet tuulta eivätkä pakkasta.
Näille hoitajille sinulla on armollinen mieli. Sanot: ”eikä ainakaan minulla ole mitään tarvetta tuomita tai ahdistella hoitokokouksissa väärin toimineita.” Tämän hoitajien armollisen mielen toisiaan kohtaan koin minäkin hoitokokouksissa, he kokouksen lopuksi siunasivat toisiaan; usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Minulle he sanoivat; Heinolta pidätetään syntien anteeksi saanto ja sidotaan synteihinsä!
Minä sanon sinulle Joona, että Hyvällä Paimenella ei ole turhaan paimensauva! Paimen sauvalla Hyvä paimen johdattaa, mutta myös puolustaa laumansa heikoimpia niin, etteivät he joudu susien raadeltaviksi. Laitan linkin tuohon kirjoitukseeni, jossa kerron tästä mummosta. Niinpä voit Joona miettiä, olisiko sinusta mummon kurittajaksi. Tässä linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2027627
J.K: ”Samalla tavoin meidän kannattaa tutkia perusteellisesti 1970-luvun tapahtumat, jotta me ja jälkipolvet emme toistaisi näitä erehdyksiä.”
En muista elävästä kristillisyydestä kertovia teoksia, jotka koskisivat (keskittyvät) yksityisten ihmisten erehdyksiä. Kun synnit uskotaan anteeksi, lienee hankalaa uskoa ne anteeksi jos ne kohta jo kootaan kansiin? Raamattu ei keskity tahi mässäile erehdyksillä. Mutta eriseuroista kertovia teoksia on pilvin pimein – silloin kun opista on tullut erimielisyyksiä, joista ei ole päästy yhteisymmärrykseen.
”Seurakuntana meidän on kuitenkin tärkeä selvittää 70-luvun kriisiin johtaneet yhteisölliset ja teologiset mekanismit. Jollemme niin tee, on vaara, että ne aktivoituvat jälleen jossain kriisitilanteessa ja vievät meidät jälleen vihreiltä laitumilta kaatopaikalle.”
Olen ymmärtänyt, että hoitamaton omatunto vie kohti kaatopaikkaa.
”Meillä olisi velvollisuus toimia niin kuin se Hyvä Paimen, joka jättää ne 99 lammasta ja lähtee etsimään sitä yhtä kadonnutta ja iloitsee löytäessään sen.”
Hankala uskoa, että tässä auttaisi 70-luvun penkomiset alkuunkaan. Ennemmin näyttäisi, että ’vastasyntyneet’ etunenässä jo ihmettelisivät, että tätäkö se elävä kristillisyys tosiaan onkin! Synnit ja väärinkäymiset kansiin, kun pitäisi niitä uskoa anteeksi! Ja siitä lisätaakkaa tuleville sukupolville: ’Kas tässä luettavaa, älkää näitä älkääkä näitä toistako’ huh..
Aini Linjakummun tutkimus on ilman muuta kattavin tähän astisista 1970-luvun hoitokokouksia koskeneista. Mutta se ei tietystikkään ole sen enempää aineistoltaan kuin näkökulmiltakaan problematiikan tyhjentävä kokonaistutkimus. Historian ilmiöitä voidaan tutkia lukuisista eri näkökulmista ja yleensä ne pystyvät viemään asian ymmärtämistä eteenpäin. On kuitenkin hassua väittää, ettei hoitokokouksia saisi tutkia sosiologisesta vallankäytön näkökulmasta – ja vain teologisesta. Tietysti sekä että! – ja monesta muustakin kuten vaikkapa historiallisesta, uskontotieteellisestä ja sosiopsykologisesta…
Kesäkuussa 2012 keskustelimme asiasta pitkään puheenjohtaja Olavi Voittosen kanssa ja hän oli itseasiassa samaa mieltä, että Aini Linjakummun tutkimuksen antama kuva on varsin paikkansapitävä – Linjakummun oman tutkimusalansa ulkopuolelle meneviin johtopäätöksiin emme voineet yhtyä.
Antti Leinoselle vielä. Raamattu on esimerkki kirjasta, jossa on rehellisesti kuvattu myös uskon ”sankareiden” kuten Jaakobin, Daavidin ja Pietarin lankeemuksiakin, mutta ne eivät ole kyseisistä henkilöistä viimeinen sana. – Edelleen paljastaisin, että nykyiseen SRK:n historiaan olisi jäänyt enemmän, yksittäisiä ihmisiä ehkä ”leimaavia” yksityskohtia myös ilman omia kannanottojani historiatoimikunnassa. Olin sitä mieltä, että tavallisen pienen ihmisen intimiteettiä pitää kohdella pieteetillä, johtohenkilöt vallankäyttäjinä ovat sitten oma lukunsa.
Teetköhän Antti vielä ihan omaa Raamatun selitysoppiasi noihin aikamuotoihin perustuen; vain rysän päällä syntiä tekevää saisi nuhdella. Aiemmin opetettiin raittiisti; julkisesti syntiä tekevää voidaan nuhdella julkisesti, salaisesti syntiä tekevää salaisesti…. Jos joku edelleen pitää 1970-luvulla väärin perustein jaettuja pannoja oikeina, on se ilman muuta oikaistavaa. – Lieneekö tuo 1970-luvun ”tunkion päältä uskomisen” -dogmi samalta sylttytehtaalta lähtöisin, kuin joitakin vuosia sitten levitetty näkemys; ettei pedofilia ole ”tavallista” syntiä kummempi?
Näin veteraanipäivän tuntumassa voimme ajatella vaikkapa sotaveteraania, joka sodan aikana vankileirin vartijana olisi syyllistynyt vankien kaltoinkohteluun, jopa kidutukseen ja mielivaltaisiin teloituksiin. Totta tosiaan olisi tarpeellista, että avuksi rientäisi jo ennnen kuolinvuodetta kristitty sotatoveri, nuhtelisi ja evankeliumilla armahtaisi ja vapauttaisi!
Kyllä niitä näyttää noita harhoja riittävän kristillisyydessä tällekkin päivälle. Jatkuvasti päätänsä nostavan ”henkiopin”, ”jumalanhuoneen hallitusopin”, ”kolmen kyynärän jumala- ja seurakuntaopin” lisäksi ihmetystä herättää, että niin monet kristityt – ainakin maaseudulla – kokevat itsestään selvyytenä ja suoranaisena velvollisuutena äänestää ALDEA eli Euroopan liberaalidemokraattien liittoa ensi viikonlopun EU-parlamenttivaaleissa. Ääni ALDE:lle esim. Suomen Keskustan kautta on kuitenkin samalla ääni vapaalle aborttioikeudelle, rajoittamattomalle väkivaltaviihteelle, sukupuolineutraalille avioliitolle yms. – Kenen joukossa siis hyvä kristitty seisot?
Virkakysymys ja suhtautuminen ehkäisyyn ovat minkä tahansa liikkeen opetukseen kuuluvia linjakysymyksiä, joten
niiden liittäminen Joonan esittämään vapausteemaan on hiukan kimuranttia.
Sellaiselle ihmiselle, jonka mielestä Jumalan lapsen elämä ei millään tavalla eroa ns. maailman lapsen elämästä, tuollainen absurdi kysymys voi olla varsin luonnollinen. Outo kysymys se silti on.
On lestadiolaisten lisäksi uskontokuntia ja kirkkokuntia, joissa nämä asiat eivät ratkaise sitä, ollaanko vapaita vaiko ei.
Oli yhteisön identiteetti mikä tahansa, vaikka aivan maallinenkin, toteutuu vapaus sen tunnustamien periaatteiden ja arvojen määräämissä rajoissa.
Ei tulisi mieleenkään mennä besserwisserinä johonkin katolisen krikon sääntökuntaan neuvomaan, miten heidän tulisi ruveta rakentamaan vapauttaan, vaikka varmasti ovat sekä ehkäisystä tai virasta eri mieltä kuin kirkkomme liberaalit.
On siinä sellainen ero, että en ole roomalaiskatolinen enkä minkään sen sääntökunnan jäsen. Sen sijaan olen luterilainen kuten vanhoillislestadiolaisetkin.
Ei kukaan pyri keskustapuolueen jäsenkirjallakaan äänestämään demareille puheenjohtajaa.
Jorma,
sekin mahdollisuus tietysti on, että emme käy ”besserwissereinä” arvioimaan sen enempää Jehovan todistajien kuin vanhoillislestadiolaistenkaan käsityksiä ja käytäntöjä.
Ehkäpä vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvan Joona Korteniemenkään ei kannattaisi verrata vl-liikettä ja Jehovan todistajia toisiinsa (vl-liikkeen eduksi). Vai ovatko ne yhteismitallisia ja verrattavissa toisiinsa, ja voiko niitä arvioida joidenkin samojen periaatteiden ja arvojen pohjalta?
Voidaan tietysti ajatella että uskonnollisten liikkeiden jäsenten vapaudet, liikkeen sisäinen vallankäyttö, naisten asema, virkakysymys, seksuaalikysymykset, suhtautuminen toisinajattelijoihin jne. jne. ovat liikkeiden omia sisäisiä asioita eikä niitä pitäisi käydä varsinkaan ulkopuolelta ronkkimaan.
Olen aivan varma siitä, että useimpien Jehovan todistajien mielestä (ainakin sellaisten jotka tällä hetkellä kuuluvat liikkeeseen, ovat sitoutuneita siihen ja antavat julkisia lausuntoja liikkeestään) ovat ehdottomasti sitä mieltä, että liikkeessä ei esiinny mitään pakottamista eikä vääryyttä vaan kaikki perustuu keskinäiseen rakkauteen, kunnioitukseen, vapauteen ja vapaaehtoisuuteen – ja ennen kaikkea Jumalan sanaan.
Mutta Herättäjä-Yhdistyksen jäsenyys pätevöittää ilmeisesti ottamaan kantaa niin vanhoilislestadiolaisuuteen kuin Jehovan todistajiin?
Hyvä huomio, Sari. On hyvin mahdollista, ja jopa todennäköistä, että hesarin uutisointi antaa myös Jehovan todistajien elämästä erittäin puutteellisen ja kapean kuvan. Minun on helppo uskoa se.
Eliakselle huomautan, että Luther kyllä torjui niin ehkäisyn käytön kuin naispappeudenkin. Joten ainakaan niiden perusteella ei vanhoillislestadiolaisuutta voi epäluterilaisena pitää. Tai sitten Martti-tohtorikin oli pahasti epäluterilainen ja oikea luterilaisuus on löydetty vasta 1900-luvulla.
Martti-tohtori oli myös sitä mieltä, että kirkon historian yksimielistä todistusta vastaan ei pidä asettua.
Epäluerilaisten määrä sen kun kasvaa..Kohta katolinen kirkko on luterilaisin.
Kun nk. luterilaiset kirkot ihmettelevät jäsenkatoa, voisi yksi ratkaisu olla palata …luterilaiseksi.
Herättäjä- yhdistys ja srk-lestadiolaisuus ovat molemmat luterilaisen kirkon herätysliikkeitä, joten eikö meillä ole oikeus käydä samaa keskustelua?
Ja eikö kristittyä sido kaste- ja lähetyskäsky nimenomaan ei-kristittyjä (jehovantodistajia) kohtaan?
Jos ei kuulu sääntökuntaan eikä halua ruveta lestadiolaiseksi, missä ongelma?
Pientä kulttuuriimperialismia tuo ulkopuolelta määräileminen.
Eräs ystäväni liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Ei minulla ole otsaa mennä väittämään, ettei hän ole vapaa, vaikka
kirkkonsa onkin virasta eri mieltä kuin kansamme lipilaarit.
Tärkeää, että säilyy suhteellisuudentaju ja sitä historia opettaisi, jos jaksaisitte vain perehtyä. Sanon siis historianopettajana edelleen: Lestadiolaiset ja jehovalaiset ovat pikkutekijöitä väärinkäytöksissä, jos heitä verrataan vanhoihin ja isoihin kirkkokuntiin; inkvisitio,miekkalähetys, vanhauskoisten vainot, pogromit, noitavainot, uudestikastajien vainot jne. Ja nämä kaikki kuitenkin ovat vain murto-osa, ehkä promille niistä uhreista, mitä rationaaliset aatteet Ranskan vallankumouksesta lähtien hamaan liberaalidemokratiaan ja sen nöyrän palvelijan liberaaliteologian myötävaikuttamana, innostamana, hyväksymänä ja/tai sallimana ovat olleet aiheuttamassa – kaiken huippuna ”laillinen abortti”, joka ei hetkauta edes ihmisoikeuksilla profiloituvia äitienpäivänkään tuntumassa.
Ei voida puhua pikkutekijöistä niin kauan kun liikkeissä esiintyy itsemurha-ajatuksia, itsemurhia, mielenterveydellisiä ongelmia johtuen ehkäisy- ja masturbointikiellosta ja kielteisestä suhtautumisesta erilaiseen seksuaaliseen suuntautumiseen, paniikkioireilua kun on pakko pelon takia esittää sitä mietä ei oikeasti halua olla jnejne.
Tähän ei tarvitse tuoda esille niitä asioita, mitkä muualla ovat pahempia, abortit sun muut, niistä voi puhua sellaisissa tilanteissa ja paikoissa, joissa niihin voi vaikuttaa.
Mutta Vuokko-hyvä, et kai halua rajoittaa keskustelua, varsinkin kun bloginkirjoittaja on itse kyseisenkin teeman tuohon blogikirjoitukseen kirjannut. Ei Jeesuskaan vähätellyt keskustelu- ja vaikuttamistilanteitaan. Ja kaikki historian hirmuteot ovat vaatineet sen suuren vaikenevan enemmistön, joka on katsonut muualle, pelännyt ja ajatellut; asiahan ei minulle kuulu, en tiedä tarpeeksi, enpä vaaranna itseäni…
Olet aiemmin usein kertonut vaihtaneesi totuutta – onkin osoittautunut, että ”vulgaarilestadiolaisuudesta” on lyhyt matka lipilaariteologiaan; kummassakin luetaan Raamattua hyvin valikoiden ja ennalta omaksutun ”itte-mie” näkökulman kaiken yläpuolelle nostaen.
Kaikista asioista voi puhua, en minä sitä Markku. Tarkoitan sitä, että jätetään jossakin puljussa ongelmat kokonaan huomiotta, jos ja kun muussa puljussa on isommat ongelmat. Epäkohdat tulee kohdata joka puljussa sellaisena kuin ne esiintyvät, eikä jätetä asioita hoitamatta muiden pahempien ongelmien takia.
Tuo totuuden vaihtamisasia ei auennut mulle ollenkaan.
Tuo ”vulgaarilestadiolaisuus” on hyvä ilmaisu:-) Mitähän olisi postmoderni lestadiolaisuus?
Postmodernihan suhtautuu kriittisesti valistuksen ja modernin hankkeisiin. Ja järkeen.
Oltiinpa mitä mieltä tahansa vanhoillislestadiolaisuudesta (nyk. SRK -lestadiolaisuus), kannattaa pitää mielessä, että po. liike on ensisijaisesti heimouskonto, johon synnytään ja kasvetaan. Nykyiseen SRK -lestadiolaisuuteen tosin kasvatetaan enemmän kuin kasvetaan, johtuen vauvasta vaariin ulottuvasta tehokkaasti organisoidusta koulutus- ja opetusketjusta.
Liike on ensisijaisesti sosiaalinen yhteisö ja vasta toissijaisesti hengellinen yhteisö. Hengellinen elämä on hyvin kapea-alaista keskittyen etupäässä synninpäästöön, joka liikkeen piirissä käsitetään ja jota myös nimitetään evankeliumiksi. Hengellinen opetus ja seurakuntaelämä keskittyy ja tähtää vain ja ainoastaan kuuliaisuuteen liikkeen johtoa (Saara-äiti) kohtaan sekä liikkeen jäsenten keskinäisten siteiden vahvistamiseen.
Esimerkki hengellisestä elämästä vanhoillislestadiolaisuudessa:
Kävin viime keskiviikkona seuroissa Helsingin Rauhanyhdistyksellä. Ohjelma oli tuttu: virsi, rukous, teksti Raamatusta, saarna, loppurukous, virsi ja Siionin lauluja. Saarna päättyi julistukseen kaikkien syntien anteeksiantamuksesta.
Paikalla oli paljon nuoria, kuten yleensä. Seuroissa tapasin porukan tuttuja uskovaisia opiskelijapoikia. He pyysivät minut luokseen saunomaan. Niin tein.
Porukassa monen alan opiskelijoita: teologian, musiikin ja luonnontieteiden. Illan aikana saunoimme ja juttelimme monenlaisista asioista uskossa ja elämässä: Itse kunkin elämäntilanteesta, Jumalasta, Jeesuksen jumaluudesta, synnistä, aineen olemuksesta, rehellisyydestä, seurakuntamme nykytilasta ja menneisyydestä etc. Oli todella mukava kuunnella, kun kukin valotti asioita oman opiskelualansa näkökulmasta.
Tällaista hengellinen elämä vanhoillislestadiolaisuudessa mahtaa usein olla.
Joona, tuo kuulostaa hyvältä. Jos keskustelunne saunaillassa oli avointa ja vapaata, vielä parempi. Pidin sinun blogisi otsikkoa aluksi vitsinä, mutta uskon ja toivon, että ilmapiiri liikkeessänne on vapautunut teidän nuorten myötävaikutuksella, ainakin eteläisessä Suomessa. Täällä pohjoisessa Suomessa tämä vapautuminen saattaa kestää yhden sukupolven kauemmin. Pelko ja kyttäysmentaliteetti muuttuu vain toimimalla itse avoimesti, rohkeasti ja rehellisesti.
Niinpä niin, Joona! Olisin voinut sanoa ja kertoa, jo ennen kuin vastasit minulle, miten tulet vastaamaan. Ymmärrän kyllä motiivisi, sen miksi näin toimit, eli, vaikka neuvosi on oikea, on neuvo yleisluontoinen.
Sanot: ”Yksittäisiin tapauksiin en ikävä kyllä ota nyt kantaa, koska tämä ei ole minusta sen kannalta hyvä foorumi.”
Tämä ilmaisemasi kanta, on täsmälleen sama, mikä on yleinen SRK:n ymmärrys, eli ei voida osoittaa syyllistä; ”Sinä olet se mies”! Keskustelin meidän eläkkeellä olevan kirkkoherramme kanssa pedofiliasta ja henkiopista. Hän totesi, että sehän on heidän syntinsä, joka näitä syntejä tekee, siis myös se, jos salaa tehdyn rikoksen.
Yleisellä tasolla pappi voi saarnata näitä syntejä vastaan (pedofilia – salaus – henkioppi). On aivan turvallista puhujan kannalta näin saarnata, kunhan ei vain osoita sanojaan ketään kohti.
Keskustelin johtokunnan jäsenten, (siis kunkin kanssa yksi) saamastani pannatuomiosta, kun SRK oli julkisesti myöntänyt henkiopin vääräksi. Kaikki he olivat viattomia minun pannatuomiooni, Oulun veljet tuomitsivat, eivät he. Taasen Oulun veljet sanoivat, että seurakunta on pannan asettanut, eivät he, he ovat vain avustaneet. (Oulun veljet ja johtokunnan jäsenet ovat jo kuolleet, joitten kanssa keskustelin)
Kirjoitin Sanomalehti Kalevaan kommentin SRK:n pahoittelusta, laitan kirjoitukseni tänne. Kirjoitus on pitkä, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin luepa:
SRK:n julkilausumaa voi vain ihmetellä
Kun olen lukenut SRK:n anteeksipyyntöä, joka onkin muuttunut samaan hengenvetoon pahoitteluksi, eli tässä on käynyt ihan niin pahasi kuin mistä Saarnaaja varoittaa:
Saar. 5:6 ”Älä anna suusi saattaa itseäsi syylliseksi, älä sano Jumalan sanansaattajalle*: ”Minä tein sen vahingossa.”
Kummia selityksiä ”veljet” ovat keksineetkin:
”Johtokunta pahoittelee esiintyneitä oppiharhoja ja väärinkäytöksiä ja toteaa: ”Yhteisö koostuu yksilöistä, niin myös uskovien yhteisö. Kun yksittäiset kristityt erehtyvät, vika ei ole seurakunnan.”
On selvää, että yhteisö koostuu yksilöistä, eli jos ei ole yksilöitä, ei ole yhteisöä! Hoitokokousten hoitajat olivat ilmeisesti SRK:n tarkoittamia ”yksilöitä” jotka ovat erehtyneet. SRK väittää, että seurakunta ei ole syyllistynyt mihinkään! ” vika ei ole seurakunnan.”
Kysynkin nyt; miten seurakunta voi olla viaton, eli ei ole osallinen pannatuomioista kun seurakunta on totellut hoitajia ja toteuttanut hoitajien väärän opin turvin tehdyt väärät tuomiot. Seurakunta myös pitää väärät tuomiot voimassa tämän SRK:n pahoittelun jälkeenkin.
Kun, tätä SRK:n julkilausumaa pahoittelua lukee, niin ei voi muuta kuin suu auki ihmetellä ”veljien” järjenjuoksua. Lainataanpa:
”Keskustelustaan SRK:n johtokunta päätti antaa tässä lehdessä julkaistavan kannanilmaisun, missä se pahoittelee esiintyneitä harhoja ja väärinkäytöksiä. Jumalan kansa koki niinä vuosina ”korpivaellustaan”, mutta samanaikaisesti koettiin myös Jumalan siunausta evankeliumin työssä. Se, mitä Jumala puhdisti, on tuottanut hyvää hedelmää.”
Ensinnäkin SRK myöntää, että rauhanyhdistykset muodostavat uskonnollisen yhteisön, mutta tässä julkilausumassa yhteisö muuttui ” Jumalan kansaksi”. Herää kysymys, että onko se kansa Jumalan kansaa, joka väärän henkiopin keksittyään alkoi sitoa vapaita ”Armolapsia” ja kielsi heiltä synninpäästön.
SRK nimittää hoitokokousaikaa ”korpivaellukseksi” jolloin koettiin:
” Jumalan siunausta evankeliumin työssä. Se, mitä Jumala puhdisti, on tuottanut hyvää hedelmää.” Kuka tuli puhtaaksi henkiopin turvin? Päinvastoin, ei Jumala puhdistanut yhteisöä, vaan tapahtui suuri eksyminen! Tämän eksymisen mm. lääninrovasti Erkki Piri totesi Kaleva 15.10. ”Kaikki me oltiin samassa veneessä”.
Minä en ole vaatimassa anteeksipyytämistä Kärsämäen ry:n uskovilta, en myöskään SRK:n ”vääriltä veljiltä”. Minun puolestani saatte pitää syntinne! Olen toivonut, että tulisitte niin kuin Paavali kirjoittaa Timoteokselle:
1 Tim. 2:4 ”Joka tahtoo kaikkia ihmisiä autuaaksi, ja että he totuuden tuntoon tulisivat.”
Kun olen lukenut SRK:n kannanottoja/pahoitteluja, minulle on muistunut Jeremian saarna, jonka hän piti Israelin kansalle:
Jer. 8:4 – ”Puhu heille: Herra sanoo näin: — Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse? Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
5 Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan? Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
6 Minä olen kuunnellut heitä tarkoin — eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!”
Sanon sinulle, joka olet minun kanssani saanut väärän tuomion. Älä ollenkaan hätäile äläkä pelkää. Pietari kirjoittaa:
1 Piet. 4:15 ”Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana.
16 Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa.
17 On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?”
Näinä päivinä on tullut julki kuka on ” pahantekijänä tai toisten petkuttajana.” Pieniä uskovia on petkutettu väärillä opeilla, uskomaan, että tuomiot ovat Jumalan sanan mukaisia. Kun Pietari ilmoittaa: ” On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta.” Eli meidän tulee muistaa, että vaikka meitä on tuomittu väärin, pilkattu ja häväisty, niin muistetaan tämä, että tuomio ei saa alkaa meistä. Tuomio on yksin Jumalan.
Aiheellisia ja ymmärrettäviä kysymyksiä Heinolta – suuri laiva kääntyy kovin hitaasti, vaikka ruorimiehet yrittävät kääntää ruorirattaasta. Olen itsekkin yrittänyt SRK:n tunnustamien väärin perustein ”hoidettujen” asiaa auttaa. Toivon mukaan käytännön parannuksen teossa ei mene yhtä kauan kuin katolisella ja luterilaisella kirkolla omista historian väärinkäytöksistään…